Adolf von Baeyer
Wikipedia
Johann Friedrich Wilhelm Adolf von Baeyer (31. lokakuuta 1835 – 20. elokuuta 1917), Johann Jacob Baeyerin poika, oli saksalainen orgaanisen kemian tutkija. Hän julkaisi tärkeitä tutkimuksia orgaanisen kemian alalta ja keksi mm. indigon synteesin. Sai Nobelin kemian palkinnon 1905.
Hän syntyi Berliinissä ja opiskeli matematiikkaa ja fysiikkaa Berliinin yliopistossa, ennen kuin siirtyi Heidelbergiin opiskelemaan kemiaa Robert Bunsenin kanssa.
Siellä hän työskenteli etupäässä August Kekulén laboratoriossa ja väitteli Berliinissä 1858. Hän opetti Berliinissä ja Strasbourgissa, ja seurasi Justus von Liebigia Münchenin yliopiston kemian professorina.
Baeyerin pääsaavutus on indigon synteesi. Hänen löysi myös ftaalivärit, tutki polyasetyleenejä ja oksoniumsuoloja, virtsahappojohdannaisia ja löysi barbituurihapon (malonyylivirtsa-aine), barbituraattien kanta-aineen. Hän kehitti teoriaa kolmoissidoksista ja hiilisyklisistä aineista. Vuonna 1872 hän teki kokeita fenolilla ja formaldehydillä, mutta bakeliitin keksiminen jäi Leo Baekelandin tulokseksi.