Aulanko
Wikipedia
Aulanko (ruots. Karlberg) on nykyisin Hämeenlinnan kaupunginosa, hotelli, luonnonsuojelualue sekä monipuolinen harrastus- ja ulkoilualue, jossa on mm. golfkenttä ja leirintäalue.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Varhainen historia
Nykyisin tunnetun Aulangon historia alkaa vuodesta 1883, mutta paikalla on toki paljon kauemmaksi ulottuvat juurensa. Alueella, lähellä linnavuorta ja nykyistä näkötornia kulkee Yoldiameren rantaviiva n. vuodelta 7700 eaa., sekä myös Ancylusjärven ranta noin vuodelta 6200 eaa. Näin Aulangon vuoren huippu on ensimmäisiä maaperämme esille nousseita pisteitä jääkauden jälkeisenä aikana.
[muokkaa] Linnavuori
Aulangon linnavuoresta on muodostunut eräs suomalaisen kansallismaiseman ikoneista. Kun siihen vielä liitetään ihmiskäden muovaama ympäristö, olivat kaikki osaset paikallaan kansallisen maisemaidentiteetin rakentamisessa. Tätä tarua on ehostanut myös hämeenlinnalainen säveltäjä Jean Sibelius. Matti Kurjensaari toteaa eräässä kirjassaan Sibeliuksen sanoneen Aulangon maisemien olleen juuri se innoituksen lähde, josta syntyi Finlandia.
Aulangon harju ja linnavuori ovat osa Janakkalan eteläosista eli Hakoisista ja Unikonlinnasta alkavaa muinaislinnojen hämäläistä ketjua. Ketju jatkuu aina Sääksmäellä olevalle Rapolan linnavuorelle saakka.
[muokkaa] Talonpoikaisvaihe
Myöhemmin alueella sijaitsi Mäkelä-niminen maatalo. Tuolta talonpoikaisajalta ei ole juuri muita tietoja kuin tavanomaiset veromerkinnät ja tiedot siellä asuneista kirkon rekistereissä. 1800-luvun keskivaiheilla tapahtui kuitenkin muutos, sillä tila joutui säätyläisten omistukseen.
Ensimmäinen säätyläisomistaja, kuvernementinsihteeri Carl Rennerfelt, ei liene ollut tyytyväinen tilan talonpoikaiseen nimeen ja muuttikin sen Karlbegiksi, oman etunimensä ja alueella sijaitsevan linnavuoren mukaisesti. Rennerfeltin jälkeen tilan omistajat vaihtuivat nopeassa tahdissa: ensin tuli kihlakunnantuomari Carl von Knorring, sitten valtioneuvos C. W. Gyldén, hänen jälkeensä kauppalaivan kapteeni F. W. von Schantz, jolta tila siirtyi kenraali Eberhard Galindolle.
[muokkaa] Everstin aika
Aulangon historia alkoi sanan nykyisessä mielessä vuonna 1883 kun kapteeni ja myöhemmin eversti Hugo Standertskjöld osti Karlbergin Vanajaveden rannalla olevan tilan myös Venäjällä palvelleelta kenraali Eberhard Galindolta. Kauppa oli niin merkittävä muutos omistussuhteissa alueella, että paikalliset lehdet uutisoivat sen näyttävästi. Karlbergin oston taustalla oli edellisen omistajan ja Standertskjöldin tutun muutto Venäjälle ja halu päästä eroon hämäläisestä tilastaan. Lisäksi tarkoitus oli hankkia kesäasunto, talviasunto rakennettiin Pohjoisesplanadi 3:een keisarillisen palatsin viereen. Lisäksi junayhteydet Helsingistä Aulangolle toimivat hyvin. Olihan eversti myös kotoisin Hämeestä, Aulangosta etelään Janakkalasta – saman vesistön varrella oleva Vanantaan kartano oli hänen synnyinpaikkansa.
Eversti aloitti valtaisat rakennustyöt, jotka kohdistuivat rakennusten lisäksi myös ympäröivään luontoon. Rakennusten läheisyyteen sijoitettiin puistomaisema ja Aulangonvuoren ja rakennusten välisestä alueesta muodostettiin puistometsä. Päärakennus rakennettiin nykyisen hotellin paikalla ollutta Karlbergin vanhaa päärakennusta laajentamalla ja muuttamalla. Tyylillisesti rakennus oli ranskalaista uusbarokkia. Samaa tyyliä voimme ihailla yhä vielä käytössä olevassa ns. kavaljeeriflyygelissä, jonka eversti rakennutti vierastalokseen.
Rakennuksiakin suurempi rakentamisen kohde oli maasto, jossa luotiin englantilaista tyyliä edustava puisto. Koska nykyisen luonnonpuiston alueella oli kaksi suurta suota, niistä eversti teetti tekojärvet Joutsenlampi ja Metsälampi. Järvissä on myös tekosaaret, joskin vain lintujen käyttöön. Kaikki tämä maastorakentaminen vaati enimmillään jopa 250 samanaikaista työntekijää. Varsinaiset asukkaiden käyttöön tarkoitetut kaksi tekosaarta rakennettiin kuitenkin Vanajaveteen. Kaikki tämä vaati runsaasti kärryteitä, kävelypolkuja ja niiden tarvitsemia istutuksia, yhteensä niitä on noin 14 kilometriä.
Lisäksi maanviljelyllä oli oma roolinsa kesäkartanon toiminnoissa, joskin varsinaista maanviljelyä eversti harrasti muualla, Aulangolla oli kyse enemmänkin hedelmä- ja kasvitarhasta, jossa oli runsaasti myös lämmitettäviä kasvihuoneita. Lauri Hannikaisen antaman tiedon mukaan vuonna 1912 kasvitarhassa oli 12 eri kasvi- ja hedelmähuonetta, mm. viini-, aprikoosi-, luumu-, ananas-, kirsikka-, viikuna-, omena- ja päärynähuoneet. Erilaisia taimilavoja oli saman lähteen mukaan yli tuhat ja vihanneslavaikkunoitakin kaksisataa. Näin kasvitarhan pinta-ala oli useita hehtaareja.
Kivi- ja louhintatyöt olivat erityisesti eversti Standertskjöldin suosiossa, sillä erilaisia kiviaitoja ja pengerryksiä alueelle on lukuisasti, lisäksi graniitista rakennettiin komea rauniolinna, joka omalta osaltaan luo mielikuvaa jostain vanhasta Aulangon linnasta. Suurin kivityö tapahtui kuitenkin varsinaisen Aulangonvuoren kohdalla. Mahdolliset vanhat, alkeelliset suojarakenteet raivattiin pois paikalta ja vuonna 1907 siihen rakennettiin 33 metriä korkea graniittinen näkötorni. Näkötornin juurelta laskeutuvat jyrkät kiviportaat, joita on kaikkiaan 322 kappaletta, ns. karhunluolaan, jossa on Robert Stigellin veistos ”karhuperhe”. Näkötornista avautuva maisema, lähes koko Kanta-Hämeen alue, on muodostunut kansallismaisemaksi laajoine päättymättömine metsineen, kirkkaine järvineen ja lähellä olevine rautateineen ja teollisuuskaupungin elämineen. Täten se kuvaa kaikkea sitä, mitä me suomalaiset ilmeisesti pidämme omanamme.
Kevyempiä puistorakenteita olivat erilaiset huvimajat ja ns. temppelit, joissa kävelymatkoja tehnyt vaeltaja saattoi levähtää tai everstin vieraiden kärryt pysähtyä nauttimaan virvokkeita. Näistä vielä jotkut ovat jäljellä, joskin ajan hammas ehti lahottamaan useat puiset ennen kuin jälkipolvet tajusivat niiden arvon. Nämä kauniit puistorakennelmat ovat herättäneet nuoren Hämeenlinnan lyseon koulupojan Eino Leinon ihastusta, sillä hän kirjoitti Onnentemppelistä hurmioituneena runonsa Kell on niin se onnen kätkeköön. Alueella oli sata vuotta sitten kaksi eläintarhaakin, joissa pidettiin mm. peuroja, fasaaneja ja riikinkukkoja.
[muokkaa] Everstin jälkeen
Eversti Standertskjöldiä alkoi ikä painaa ja matkat Aulangolle tulivat yhä hankalemmiksi. Kun hän lisäksi oli perheetön, niin oli tullut aika luopua rakkaasta Aulangosta. Kuitenkin Aulanko ja eritoten sen puistometsä olivat olleet avointa matkailualuetta kaikille hämeenlinnalaisille jo everstinkin aikana, näin alueen siirtyminen kaupungin omistukseen tapahtui melko kivuttomasti. Tapahtui vain muutoksia omistuksessa.
Kartanon rakennuksiin perustettiin yleisölle avoinna oleva ravintola. Päärakennus kuitenkin paloi 28. tammikuuta vuonna 1928. Rakennuksen palon liekkien kerrottiin näkyneen aina Hyvinkäälle saakka. Palon syistä lähti liikkeelle lukematon määrän urbaanilegendoja. Hämeenlinnan kaupunki rakensi palaneen rakennuksen paikalle uuden hotellirakennuksen, joka kuitenkin sai kymmenen vuoden kuluttua väistyä nykyisen pääräkennuksen tieltä.
Aulangon maine sekä kotimaassa että ulkomailla oli kasvanut, ja majoituskapasiteetti oli käynyt liian pieneksi. Niinpä vuonna 1938 valmistui nykyinen funkkistyylinen päärakennus, jonka suunnittelivat Märta Blomstedt ja Matti Lampén. Juuri tämä puhdaslinjainen funkkisrakennus on jäänyt kaikkien mieleen sinä oikeana Aulankona.
Talvisodan aikana Aulangon hotelli toimi sotilassairaalana, jossa oli leikkaushuoneet ja muut tarvittavat aputilat. Jatkosodan aikana hotellille oli varaus myös sairaalatoimintaan, mutta sitä ei tarvittu, koska muut paikat riittivät. Sen sijaan se toimi Lappiin sijoitettujen saksalaisten joukkojen upseerien lomanviettopaikkana. Nämä lomailevat upseerit pysyttelivät pääsääntöisesti omiensa parissa ja yhteydet kaupunkilaisiin jäivät vähäisiksi. He ruokailivatkin Katajiston tiloissa ja näin heitä ei näkynyt edes hotellin ruokasalissa. Sota-aikana vallinnutta elintarvikepulaa torjuttiin omin keinoin ja esim. alueen golfkenttä muutettiin perunapelloksi.
Sodan jälkeisen ajan suuri tapaus olivat luonnollisesti olympialaiset vuona 1952. Aulangolle majoittuivat neljäntoista maan viisiottelijat. Siellä sijaitsivat siis harjoitus- ja majoitustilat. Varsinaiset kilpailut käytiin kaupungin toisella laidalla Ahvenistolla.
Aulangosta kehittyi mm. suomalaisen elokuvan eräänlainen glamour-kohde. Kun piti kokea jotain ylellistä, tuhlailevaa ja jopa pröystäilevää, lähdettiin Aulangolle. Arkipäiväisesti monet hämeenlinnalaiset perheet tekivät vuosittain yhden tai jopa kaksikin retkeä Aulangon puistometsään ja sen ihmeisiin tutustumaan. Matkaan kuuluvat sellaiset ihmeet kuin jäätelöt ja kahvit hotellissa tai näkötornin kahvilassa.
[muokkaa] Aulanko tänään
[muokkaa] Hotelli
Aulanko on näkyvästi korkeatasoinen kokoushotelli, sillä perinteiset matkustavaiset ovat vähentyneet hotellin vieraina ja tilalle ovat tulee mitä erilaisimpien koulutus- ja kokoustilaisuuksien osanottajat. Samalla Aulangon rakennusta on jatkuvasti laajennettu ja uusimpana on kylpylä ja siihen liittyvät kuntoutustilat. Hotellina Aulanko edustaa mannermaista tyyliä, sillä se mahdollistaa aktiivisen oleilun ja lomanvieton. Myös kokousvieraille on tarjolla ajanvietettä niin itse rakennuksessa kuin sen monipuolisessa ympäristössäkin.
[muokkaa] Katajisto
Katajisto on aina ollut oleellinen osa Aulankoa ja sitä edeltänyttä Karlbergia. Vuosia se oli alennustilassa ja vailla merkittäviä toimintoja. Nykyisin sen tiloissa toimii tasokas ravintola ja piharakennuksiin on tehty yksinkertaisempia majoitustiloja. Onhan Katajiston yhteydessä kaupungin ainoa leirintäalue. Huonemajoitusta Katajisto yhdessä Rantasipi Aulangon kanssa pystyy tarjoamaan 800 henkilölle.
[muokkaa] Puisto
Syksyn 2001 myrskytuhot muokkasivat Aulangon puistometsää enemmän kuin mikään muu sitten everstin rakennustöiden. Luonnonpuisto kuitenkin toipunee vaurioistaan ja vierailijalla on hyvä mahdollisuus nähdä ja kokea luonnon uskomaton palautumiskyky. Toisaalta luonnon kiertokulkuun kuuluu vanhaksi kasvaneiden puiden poistuminen sekä nuorten ja elinvoimaisten kasvaminen tilalle.
Puistoalueelta on aikojen saatossa kadonnut useita everstin rakennelmia, mutta yhä saatamme ihailla erilaisia huvimajoja, tekojärviä vesilintuineen, tekosaarineen ja vanhoine ikipuineen. Lisäksi golfkenttä ja sillä risteilevät lehmuskujat kertovan Vanajaveden laakson vehmaasta kasvuympäristöstä.
Ehkä näkyvin puute everstin aikaan varrattuna on pitkän rantatien varrella olleiden kuvapatsaiden puuttuminen. Tuo eurooppalaisen taiteen katselmus suomalaisessa luonnossa oli ainutlaatuinen, mutta tuskin enää säilyisi esteettisten nautintojen antajana, sillä vandaaleilla on tapana iskeä kätensä juuri kaikkeen tällaiseen.
[muokkaa] Rauniot
Hotellin läheisyydessä on harmaagraniitista rakennetut linnanrauniot, jotka ovat vuodesta 1955 lähtien tarjonneet paikan hämeenlinnalaiselle lapsi- ja nuorisoteatterille kesäisten satunäytelmien esittämiseen. Siellä on lennellyt niin lintu sininen kuin käyskennellyt prinsessa Ruusunen. Lasten tekemä teatteri on antanut Aulangosta ikimuistoisen mielikuvan monelle pienelle suomalaiselle.
[muokkaa] Harrastusalue
Aulangon golf on yksi maamme vanhimmista. Se otettiin ensimmäisen kerran käyttöön heti talvisodan jälkeen vuonna 1940. Ensimmäiset kilpailut voitti Helsingin Sanomien omistaja ja entinen ulkoministeri Eljas Erkko. Jatkosodan perunamaana palvelemisen jälkeen kentästä muodostettiin uudelleen 9 reikäinen golfalue, joka saa nyt uuden lisän kun Aulangolle valmistuu vuonna 2006 uusi 18-reikäinen golfkenttä.
Golfin lisäksi ratsastus, tennis, pyöräily, patikointi yms. ovat mahdollisia Aulangon monipuolisessa luonnossa, joka käsittää niin luonnontilaista metsää kuin huolella vaalittua puistomaisemaakin.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Matti Kurjensaari; Elävä Aulanko. (1983)
- Aukusti Simojoki; Aulanko, Hämeen Helmi. (1947).
- Taneli Eskola, Teräslintu ja lumpeenkukka. Aulankokuvaston muutosten tulkinta. Helsinki: Musta Taide 1997
- Taneli Eskola, Water Lilies and Wings of Steel. Interpreting Change in the Photographic Imagery of Aulanko Park. Helsinki: UIAH 1997
- Taneli Eskola, Kuva-Aulanko, Aulanko Revisited. Helsinki: Musta Taide 1997
