Hermann Göring
Wikipedia
Hermann Wilhelm Göring (12. tammikuuta 1893 – 15. lokakuuta 1946) oli ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä, kansallissosialistisen puolueen varhainen ja korkea-arvoinen jäsen, ilmailuministeri sekä Luftwaffen komentaja (Reichsminister der Luftfahrt und Oberbefehlshaber der Luftwaffe - Ilmailun valtakunnanministeri ja Luftwaffen ylikäskynhaltija)
Göring syntyi Rosenheimissa, Baijerissa byrokraattiperheeseen. Koulun jälkeen hän meni kadettikouluun Karlsruheen ja Lichtenfeldeen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Göring laitettiin jalkaväkeen. Pian palvelukseenastumisensa jälkeen hän sairastui reumatismiin ja tervehdyttyään todettiin palvelukseen kelpaamattomaksi. Inttämällä hän sai toimen ilmatarkkailijana. Vuoden 1915 puolessa välissä hän aloitti lentäjänkoulutuksensa. Hän johti von Richthofenin kaaduttua tämän yksikköä. Väitetään, että Göring ei sodan aikana oppinut kunnolla laskeutumaan lentokoneella ja särki useita koneita laskujen aikana. Sodan päättyessä hänellä oli tilillään 22 pudotettua viholliskonetta. Jo 19. pudotetun koneen jälkeen hänelle myönnettiin korkea preussilainen kunniamerkki Pour le Mérite. Kyseessä oli poikkeustapaus, sillä yleensä taistelulentäjältä edellytettiin vähintään 20 koneen pudottamista ennen kyseisen kunniamerkin myöntämistä.
[muokkaa] Weimarin tasavallan aika
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Göring työskenteli liikennelentäjänä Tanskassa ja Ruotsissa sekä lentokonevalmistaja Fokkerilla. Ruotsissa ollessaan hän tutustui ensimmäiseen vaimoonsa paronitar Carin von Kantzowiin (syntyään von Fock). Pari vihittiin Münchenissä helmikuussa 1923. Hermann Göring rakasti vaimoaan syvästi ja intohimoisesti. Carin Göring kuoli sydänkohtaukseen 1931. Göring nimesi myöhemmin rakennuttamansa suuren kartanon edesmenneen vaimonsa mukaan Carinhalliksi. Pari vuotta myöhemmin Göring tutustui Weimarissa käydessään Kansallisteatterin näyttelijättäreen (hänen virallinen tittelinsä oli valtakunnannäyttelijätär) Emmy Sonnemanniin, jonka kanssa hänet vihittiin avioliittoon 1935. Pariskunnalle syntyi yksi tytär, Edda Göring, 2. kesäkuuta 1938. Edda Göring elää vielä Münchenissä.
Göring liittyi Saksan kansallissosialistiseen puolueeseen NSDAP:hen vuonna 1922. Hänen yläluokkainen taustansa ja sotasankarin menneisyytensä tekivät hänestä keskeisen henkilön nuoressa ja pienessä puolueessa. Joulukuussa 1922 Adolf Hitler nimitti Göringin vasta muodostamansa puolueen taistelujärjestön SA:n ensimmäiseksi johtajaksi. 9. marraskuuta 1923 Göring otti osaa kansallissosialistien Münchenissä järjestämään n.k. olutkapakan vallankaappausyritykseen, joka epäonnistui surkeasti. Göring haavoittui poliisin tulituksessa vaikeasti reiteen. Göringin puoluetoverit kantoivat runsaasti verta vuotavan toverinsa Hof Residenzstraße 25:een, jonka juutalainen omistaja Robert Ballin otti Göringin hoiviinsa, pelastaen mahdollisesti tämän hengen. Ballin ja hänen vaimonsa säilyvät myöhemmin hengissä holokaustista, koska Göring suojeli heitä. Tuon ajan tavan mukaan Göringille annettiin kipuja vastaan runsaasti morfiinia, mikä oli alkuna hänen aina II maailmansodan loppuun jatkuneelle huumausaineongelmalleen. Göring halusi välttää pidätyksen ja pakeni Saksasta Itävallan kautta Italiaan, jossa hän tutustui maan hallitsijaan Benito Mussoliniin. Myöhemmin Göring asettui asumaan vaimonsa kotimaahan Ruotsiin, josta hän palasi takaisin Saksaan vuoden 1927 lopulla viranomaisten julistettua vallankaappausyritykseen osallistuneille yleisen armahduksen. Hän liittyi uudelleen NSDAP:n ja SA:n jäseneksi.
1928 Göringistä tuli yksin kansallissosialistien ensimmäisistä valtiopäiväedustajista. Hitler antoi hänelle SA:ssa yliryhmänjohtajan ("SA-Obergruppenführer") arvon. Täten Göring saavutti merkittävän avainaseman, jonka avulla hän saattoi edesauttaa kansallissosialistien valtaannousua.
31. heinäkuuta 1932 pidetyt vaalit olivat kansallissosialisteille erittäin menestyksekkäät. Puolueesta tuli valtiopäivien suurin puolue. 30. elokuuta 1932 valtiopäivät valitsivat Hermann Göringin valtiopäivien puhemieheksi. Häntä äänestivät kansallissosialistien lisäksi myös kaikki katolisen Zentrum-puolueen ja Baijerin kansanpuolueen edustajat. Täten kansallissosialistit olivat saaneet haltuunsa tasavallan kolmanneksi korkeimman viran (valtakunnapresidentin ja valtakunnakanslerin jälkeen). Uuden asemansa myötä Göringillä oli myös oikeus päästä aina halutessaan valtakunnapresidentti Paul von Hindenburgin puheille. Jo seuraavassa valtiopäivien täysistunnossa 12. syyskuuta 1932 Göring käytti asemaansa ja esti presidentti von Hindenburgin allekirjoittaman asetuksen, joka hajotti valtiopäivät, lukemisen. Valtiopäivät antoivat valtakunnakanslerin Franz von Papenille selkeän epäluottamuslauseen, mikä mitätöi von Papenin ajaman valtiopäivien hajottamisen ja pakotti presidentin nimittämään maalle uuden valtakunnankanslerin. Tulevina kuukausina Göring - jolta perustuslaki edellytti täydellistä puolueettomuutta - käytti asemaansa häikäilemättä edistääkseen puolueensa asemaa.
[muokkaa] Kolmannen valtakunnan aika
Adolf Hitlerin noustua valtaan 30. tammikuuta 1933 Hermann Göringistä tuli Hitlerin valtakunnanhallituksen salkuton ministeri. Hän oli yksi hallituksen kolmesta kansallissosialistisesta ministeristä. Hänelle oli kuitenkin luvattu ilmailuministerin virka, mikäli Saksalla tulevaisuudessa olisi ilmavoimat. Samalla Göringistä tuli myös Saksan suurimman osavaltion Preussin sisäministeri. Sisäministerin ominaisuudessa hän oli myös Preussin poliisin päällikkö. Täten hän saattoi vaikuttaa keskeisesti siihen, että Preussin hallinto "yhdenmukaistettiin" kansallissosialistien haluamalla tavalla ja uuden hallinnon vastustajat vangittiin ja toimitettiin keskitysleireihin. Muodollisen esimiehensä, Preussin pääministeri Franz von Papenin Göring yksinkertaisesti syrjäytti päätöksenteossa; myöhemmin hän otti itselleen myös Preussin pääministerin viran.
Preussin sisäministerin ominaisuudessa Göring määräsi perustettaviksi ensimmäiset keskitysleirit, johin hallituksen vastustajat toimitettiin hallinnollisilla päätöksillä "suojeluvankeuteen". Göringin aloitteesta perustettiin myös myöhemmin pelätty salainen valtionpoliisi Gestapo. Gestapon ensimmäinen johtaja Rudolf Diels oli Göringin perhetuttu.
1934 Göringistä tuli valtakunnan jahti- ja metsänhoitomestari. 30. elokuuta 1933 Göring sai jalkaväenkenraalin arvon. Tämä merkitsi viiden upseerinarvon ylittävää ylennystä, koska Göring oli aiemmin ollut valtakunnanarmeijan kapteeni. Ylennyksen tarkoituksena oli antaa Göringille riittävä sotilaallinen asema ja auktoriteetti hänen ryhtyessään rakentamaan Saksalle ilmavoimia, Luftwaffea. Toukokuussa 1935 Göring nimitettiin Luftwaffen komentajaksi, samalla hänelle myönnettiin ilmavoimien kenraalin arvo.
1937 Göringistä tuli Saksan talouden uuden valtakunnallisen suunnitelman, nelivuotissuunnitelman, johtaja. Täten hän sai käytännössä diktatoriset valtuudet Saksan talouden johtamisessa. Nelivuotissuunnitelman johtajana Göringin pääasiallinen tehtävä oli saattaa Saksan talous sotakuntoon. Tässä tehtävässä hän kuitenkin epäonnistui; vuonna 1942 maan uusi varusteluministeri Albert Speer sai käytännössä Göringin valtuudet maan talouden johtamisessa.
Saksan Wehrmachtia vuonna 1938 ravistelleen n.k. Blomberg-Fritsch -kriisin yhteydessä - jossa sekä valtakunnansotaministeri Werner von Blomberg että Wehrmachtin komentaja Werner von Fritsch pakotettiin eroamaan viroistaan osin tekaistujen moraalittomuusssyyteiden avulla - Göring pyrki Blombergin seuraajaksi Wehrmachtin komentajaksi. Hitler kuitenkin noudatti Blombergin neuvoa ja otti itse Wehrmachtin komentajuuden. Eräänlaiseksi lohdutukseksi hän myönsi Göringille 4. helmikuuta 1938 marsalkan arvon. Blombergin eron jälkeen Göring oli vuoteen 1939 ainoa, jolla oli tämä arvo. Täten hän oli sotilasarvoltaan Wehrmachtin korkein upseeri.
Lokakuussa 1938 Saksan juutalaisia kohdanneen pogromi, n.k. kristalliyön, jälkeen Göring kehitti suunnitelman, jonka mukaan Saksan juutalaisilta vaadittiin kollektiivinen miljardin valtakunnanmarkan "vahingonkorvaus", koska pogromia pidettiin reaktiona juutalaisen Herschel Grynszpanin suorittamaan murhaan. Heinäkuussa 1941 Göring valtuutti Heydrichin laatimaan kokonaissuunnitelman "juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun" läpiviemiseksi. Hänen tuli laatia ohjelman organisaatio ja suunnitelma sekä arvioida sen kustannukset. Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä Göring väitti, ettei hän tiennyt mitään juutalaisten joukkomurhista.
Hitlerin sotasuunnitelmiin Göring suhtautui skeptisesti, koska hän epäili Saksan mahdollisuuksia menestyä sodassa. Vuoden 1938 sudeettikriisin aikaan Göring järjesti yhdessä Benito Mussolinin kanssa ulkoministeri Joachim von Ribbentropin selän takana n.k. Münchenin konferenssin. Siinä kriisiin saavutettiin rauhanomainen neuvotteluratkaisu, jonka seurauksena Tšekkoslovakian sudeettialueet liitettiin Saksaan. II maailmansodan aattona Göring yritti vielä kerran saavuttaa neuvotteluratkaisun ruotsalaisen liikemiehen Birger Dahleruksen avulla. Hitler ei kuitenkaan suostunut neuvotteluihin, koska hän arveli Saksan voittavan Puolan sodassa helposti.
[muokkaa] II maailmansota
II maailmansodan alussa Göringin asema oli vahvimmillaan. 1. syyskuuta 1939 valtiopäiville pitämässä puheessan Hitler määräsi Göringin toissijaiseksi seuraajakseen Rudolf Hessin jälkeen. Hän sai tehtäväkseen valmistaa Luftwaffen sotakuntoon ja järjestää Saksan ilmapuolustuksen. Sodan alussa Göring tokaisi:"Jos liittoutuneiden koneet koskaan pommittavat Berliiniä, voitte kutsua minua Meyeriksi". Kuitenkin jo alkuvuodesta 1940 liittoutuneiden koneet pommittivat Saksan kaupunkeja. Heinäkuussa 1940 Göring ylennettiin valtakunnanmarsalkaksi. Kyseessä oli keskiaikainen arvonimi, joka otettiin uudelleen käyttöön vain Göringiä varten.
Göring lupasi nujertaa Ison-Britannian siirtoarmeijan Dunkerquessa, ennen kuin se ehditään evakuoida turvaan. Operaatio epäonnistui kuitenkin surkeasti. Yhtä epäonnistunut oli Göringin yritys nujertaa Iso-Britannia ilma-aseen avulla – taistelusta on myöhemmin käytetty nimitystä taistelu Britanniasta. Suunnitelman epäonnistuttua pitkälti Göringin strategisten virheiden takia hänen valtansa natsihierarkiassa lähti laskuun. Lopullinen isku Göringin uralle oli hänen lupauksensa huoltaa Stalingradiin saarrettu 6. armeija ilmasta käsin. Göring tiesi tämän jo alun alkaen mahdottomaksi, mutta ei halunnut tuottaa johtajalleen pettymystä. Stalingradin taistelun ratkettua 6. armeijan antautumiseen 2. helmikuuta 1943 Göringin arvovalta oli lähes mennyttä.
Sodan loppuvaiheessa toukokuussa 1945 Göring pakeni jo lähes saarretusta ja raunioituneesta Berliinistä Berchtesgadeniin, Baijeriin. Sieltä hän lähetti Hitlerille sähkeen, jossa hän ilmoitti ottavansa Saksan valtionjohdon käsiinsä, koska Hitler oli ilmoittanut pysyvänsä Berliinissä kuolemaansa saakka ja täten tosiasiallisesti luopunut valtion johdosta. Hessin lennettyä Isoon-Britanniaan Göring oli Hitlerin asetuksen mukaan hänen ensisijainen seuraajansa. Hitler tulkitsi Göringin sähkeen kuitenkin vallankaappaukseksi ja valtiopetokseksi - pitkälti sihteerinsä Martin Bormannin esityksestä. Hän määräsi Berchtesgardenissa olevat SS-joukot pidättämään Göringin. Testamentissaan Hitler erotti Göringin kaikista viroista sekä puolueesta.
[muokkaa] Göringin maine
Göring tuli tunnetuksi ylitsepursuavasta mukavuudenhalustaan ja kalliista maustaan. Elämäntavoiltaan yleensä askeettisten natsijohtajien joukossa hän profiloitui hyvän ruoan, kalliiden viinien ja kauniiden naisten ystävänä. Eräiden arvioiden mukaan hän oli Hitlerin linkki kansallissosialistien ja vanhan saksalaisen sotilaseliitin välillä. Saksan kansa oppi yhtäältä tuntemaan hänet lupsakkaana ja joviaalina, jos kohta myös rahvaanomaisena johtajana, joka "laskeutui kansansa pariin" esimerkiksi talviapukeräyksen avajaisissa ja joka piti lapsille puheita radiossa. Toisaalta Göringin koreilunhalusta revittiin Saksassa vitsejä. Koska hänen valtakunnanmarsalkan univormunsa oli koristeltu lukemattomin kunniamerkein, hänestä käytettiin nimitystä "kultainen fasaani". Göring tuli tunnetuksi myös innokkaana metsästäjänä, joka otti omikseen Saksan keisarien entisiä metsästysmaita.
Göringillä oli useita hyväpalkkaisia virkoja, ja hän onnistui haalimaan itselleen runsaskätisesti "vapaaehtoisia" lahjoja esimerkiksi häälahjoikseen vuonna 1935 tai 50-vuotislahjoikseen. Göring tuli myös tunnetuksi natseista suurimpana "taiteenystävänä" rohmuten taideaarteita sotasaaliin joukosta hulppean metsästyslinnansa Carinhallen kokoelmiin. Saksan museonjohtajat vapisivat Göringin vierailujen alla, koska hän yleensä vaati "lahjoituksiksi" ja takavarikoi suoralta kädeltä itseään miellyttävät taideaarteet. Sodan aikana hän keräsi yksityiskokoelmiinsa Carinhalleen lukuisia taideaarteita miehitetyiltä alueilta.
Sodan loppuvaiheessa Göringin julkinen maine kärsi, paitsi Saksan kaupungit raunioittaneiden pommitusten johdosta, myös siksi, että hän Saksan kansan kärsimästä puutteesta huolimatta haali itselleen yhä uusia rikkauksia.
[muokkaa] Nürnbergin tuomio
Nürnbergin oikeudenkäynnissä Göring oli korkea-arvoisin tuomiolle saatu kansallissosialisti. Oikeudenkäynnin kuluessa hän pääsi irti morfiiniriippuvuudestaan, laihtui lähes 20 kiloa ja sai terävän älynsä jälleen esiin. Hän puhui oikeudenkäynnissä varsin taitavasti ja puolusti itseään loppuun asti, mutta sai lopulta kuolemantuomion. Tuomion täytäntöönpanoa edeltäneenä yönä hän kuitenkin onnistui tekemään itsemurhan syanidilla ja vältti näin hirttämisen. Vieläkään ei ole täyttä varmuutta siitä oliko Göringillä koko ajan syanidikapseli mukanaan vai toiko jokin ulkopuolinen taho myrkyn hänelle. On väitetty, että syanidi saatiin toimitettua hänelle amerikkalaisen sotapoliisin saksalaisen tyttöystävän avustuksella.
