Kolumbia

Kolumbian tasavalta eli Kolumbia on valtio Etelä-Amerikassa. Sen pohjoispuolella on Karibianmeri, idässä Venezuela, kaakossa Brasilia, etelässä Peru ja Ecuador ja lännessä Panama sekä Tyyni valtameri.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Politiikka
3 Maakunnat
4 Maantiede
5 Talous
- 5.1 Merkittävimmät luonnonvarat
- 5.2 Merkittävimmät vientituotteet
6 Väestöjakauma
7 Kulttuuri
8 Lähteet

[muokkaa] Historia

Kolumbiassa asui lukuisia intiaanikansoja ja heimoja, joista järjestäytynein oli chibchat. Etelä-Kolumbia kuului inkojen valtakuntaan, jonka ydinalue oli Peru. Pascual de Andagoya saavutti 1522 San Juan -joen ja espanjalaiset aloittivat valloituksen vuonna 1525, jolloin myös perustettiin ensimmäinen eurooppalaisten pysyvä asutus Santa Marta. Jiménez de Quesada valloitti chibchojen valtakunnan 1536–1538. Santa Fe de Bogotá, nykyinen Bogotá perustettiin 1538 lähelle entistä chibchojen pääkaupunkia ylämaalle ja alueesta tuli osa valtaosa Etelä-Amerikkaa kattavaa Perun varakuningaskuntaa. Vuonna 1717 Bogotásta tehtiin Espanjan Uuden Grenadan varakuningaskunnan pääkaupunki. Varakuningaskuntaan liitettiin alueita jotka aiemmin olivat kuuluneet Perun varakuningaskuntaan, jonka jälkeen se käsitti nykyisten Venezuelan, Ecuadorin ja Panaman alueet ja Bogotá oli yksi Espanjan kolmesta Uuden maailman hallintokeskuksesta.

20. heinäkuuta 1810 Bogotán asukkaat perustivat ensimmäisen Espanja valtaa haastavan neuvoston. Itsenäisyys julistettiin 1813. Vuonna 1819 Simón Bolívar löi Espanjan joukot Boyacássa keräämänsä palkkasoturijoukon avulla, mikä vahvisti Kolumbian itsenäisyyden. Varakuningaskunnan alueista muodostettiin Suur-Kolumbian tasavalta. Bolívar valittiin sen presidentiksi ja toinen itsenäisyystaistelija Francisco de Paula Santander varapresidentiksi. Heidän keskensä syntyi erimielisyyksiä ja kaksi kilpailevaa puoluetta 1849. Bolívarin tukijoista syntyi myöhemmin konservatiivipuolue, joka tuki vahvaa keskusvaltaa, liittoa katolisen kirkon kanssa ja rajoitettua äänioikeutta. Santarderin tukijoista syntyivät liberaalit, jotka halusivat hajauttaa hallintoa, koulutuksen valtion alaisuuteen ja laajentaa äänioikeutta.

Vuosina 1829–1830 Suur-Kolumbia hajosi kolmeen osaan: Venezuela, Ecuador ja Uusi Granada. Uudesta Granadasta tuli 1863 Kolumbian yhdysvallat ja 1886 se sai nykyisen nimensä Kolumbian tasavalta.

Maassa säilytettiin siviilivalta ja pidettiin säännöllisiä ja vapaita vaaleja. Liberaalien valta 1861–1885 jakoi maan yhdeksään suvereeniin osavaltioon ja kirkko erotettiin valtiosta. Vuonna 1885 alkanut konservatiivien 45-vuotinen valtakausi palautti valtaa keskushallinnolle ja kirkon vaikutusvalta palautettiin. Vuonna 1863 Kolumbiasta tuli merkittävä kahvintuottaja.

Vuosien 1899–1903 tuhannen päivän sodassa liberaalien ja konservatiivien välillä kuoli 120 000. Yhdysvallat tuki Panaman itsenäistymistä Kolumbiasta 1903 kanavahanketta silmällä pitäen.

Vuonna 1930 suuren laman aikana valittiin liberaali presidentti Enrique Olaya Herrera. Hänen kaudellaan säädettiin sosiaalista lainsäädäntöä ja ammattiliittojen muodostamista rohkaistiin. Konservatiivit palasivat valtaan 1946. Vuonna 1948 Bogotán liberaalin pormestarin Jorge Eliécer Gaitánin salamurha laukaisi verisen konfliktin, joka tunnetaan La Violenciana. Vuoteen 1957 kestäneessä sisällissodassa kuoli 250 000–300 000. Konservatiivipuolueen johtaja Laureano Gómez valittiin presidentiksi 1950, mutta kenraali Gustavo Rojas Pinillan vallankaappaus syöksi hänet vallasta 1953. Rojas ei suostunut luopumaan vallasta ja häntä syytettiin korruptiosta, jonka jälkeen armeija syöksi hänet vallasta liberaalien ja konservatiivien yhteistoimin. Sisällissota päättyi 1958 kun konservatiivit ja liberaalit muodostivat kansallisen rintaman yhteishallituksen. Muut puolueet kiellettiin ja valtion virat jaettiin tasan näiden kahden kesken.

Kansallista rintamaa vastaan syntyivät kaukaisilla ja kehittymättömämmillä alueilla 1965 vasemmistolainen kansallinen vapautusarmeija (ELN), maolainen Kansan vapautusarmeija (EPL), vuonna 1966 Vallankumouksellisen Kolumbian asevoimat (FARC) ja Demokraattinen allianssi M-19 vuonna 1971. Kansallista rintamaa vastaan perustettiin 1970 vasemmistolainen oppositiopuolue ANAPO. Kansallisesta rintamasta luovuttiin väliaikaisesti 1974, mutta liberaalit presidentti Julio César Turbayn johdolla elvyttivät sen 1978 tehostaakseen taistelua huumekauppaa vastaan.

Konservatiivipresidentti Belisario Betancur neuvotteli 1984 rauhan FARCin ja M-19:n kanssa ja vapautti monet niiden vangituista jäsenistä. ELN hylkäsi sopimuksen ja M-19 jatkoi taistelua 1985. Marraskuussa 1985 M-19 valtasi oikeustalon Bogotássa, ja armeijan vapauttaessa sen sai surmansa 115 ihmistä, joista 11 oli korkeimman oikeuden tuomareita. Hallitus ja M-19 solmivat uuden rauhan maaliskuussa 1989 ja M-19:n jäsenet palasivat siviilielämään ja M-19 osallistui puolueena uuden perustuslain laadintaan. Rauha FARCin kanssa ei pitänyt, ja se jatkoi taistelua 1990, kun 2000–3000 sen aseista luopunutta jäsentä oli murhattu.

Huumekartellit tappoivat oikeusministerin 1984, jonka jälkeen toimia niitä vastaan kiihdytettiin. Liberaali Virgilio Barco Vargas valittiin presidentiksi 1986. Vuonna 1989 kartellit tappoivat sekä liberaalien että isänmaallisen unionipuolueen presidenttiehdokkaat. Presidentti julisti niitä vastaan sodan ja kartellien pommikampanja surmasi satoja. Poliisi surmasi 1989 José Gonzalo Rodríguez Gachan, joka oli yksi merkittävimmistä huumeparoneista. Vuonna 1993 Medellínin kartellin johtaja Pablo Escobar surmattiin hänen paetessaan pidätystä. Calin kartellin johtajat vangittiin 1995.

Uusi perustuslaki tuli voimaan 1991. Sen laillisti avioeron ja kielsi maan kansalaisten luovuttamisen ulkomaille tuomittavaksi, sekä takasi alkuperäiskansojen oikeudet, muttei vastannut niiden maavaatimuksiin. Konservatiivi Andrés Pastrana Arango valittiin presidentiksi 1998. Hän aloitti neuvottelut sissiryhmien kanssa, ja myönsi FARCille maan kaakkoisosasta Sveitsin kokoisen suoja-alueen, jonne armeijalla ei ollut asiaa. Rauhanneuvottelut etenivät katkoittaisesti ja päättyivät kolmen vuoden jälkeen 20. helmikuuta 2002, kun FARC kaappasi lentokoneen ja senaattorin. Pastrana määräsi maan eteläosan sotatilaan, kun sissit kiihdyttivät hyökkäyksiään.

Vuonna 2000 Pastranan "Plan Columbia" sai Yhdysvalloilta 2,6 miljardia sotilasapua huumeiden vastaiseen taisteluun.

Toukokuussa 2002 puolueiden ulkopuolinen ehdokas Álvaro Uribe voitti vaalit luvaten kovaa linjaa sissejä vastaan. Vain hetkiä ennen hänen astumistaan virkaansa pommit surmasivat 20 Bogotássa. Oikeistolainen AUC aloitti rauhanneuvottelut joulukuussa 2003. ELN aloitti neuvottelut Meksikon välityksellä ja niitä jatkettiin Kuubassa joulukuussa 2005. Hallituksen poliisi- ja sotilasoperaatio ovat rajoittaneet FARCin voimaa useilla alueilla. Vuonna 2005 perustuslakia muutettiin toisen presidentinkauden sallimiseksi ja Uribe aloitti toisen kautensa 2006.

Maassa toimivat edelleen vasemmistolaiset kapinallisjärjestöt FARC ja ELN sekä oikeistolainen puolisotilaallinen AUC-järjestö. Toinen poliittista ja taloudellista kehitystä haittaava tekijä on vaikutusvaltainen huumekauppa maassa.

[muokkaa] Politiikka

Kolumbia on tasavalta, jonka presidentti ja varapresidentti valitaan vuoden 1991 perustuslain mukaan kansanäänestyksellä yhdeksi neljän vuoden kaudeksi. Presidentti toimii sekä valtion päämiehenä että hallituksen johdossa. Lokakuun 2005 perustuslain lisäyksen mukaan uudelleenvalinta on toiselle kaudelle tuli mahdolliseksi.

Kolumbiassa on kaksikamarinen parlamentti (Congreso), joka koostuu 102 paikan senaatista (Senado) sekä 166 paikan edustajainhuoneesta (Cámara de Representantes). Molempien kamarien edustajat valitaan kansanäänestyksellä neljän vuoden mittaisiksi kausiksi. Lakijärjestelmää Kolumbiassa on uudistettu merkittävästi 1990-luvulla.

Kolumbian poliitikkojen yhteyksiä oikeistolaisiin puolisotilaallisiin sissijärjestöihin ja rikollisjärjestöihin epäillään yleisesti. Puolisotilaallisten joukkojen edustajat ovat kehuskelleet 35 prosentin kongressin jäsenistä tulleen valituksi heidän ansiostaan.^[1]

[muokkaa] Maakunnat

Kolumbia on jaettu 32 departementtiin (departamento) sekä pääkaupunkialueeseen (distrito capital), joka on merkitty alla olevaan luetteloon tähdellä (*). Pääkaupunkialue on hallinnollisesti riippuvainen Cundinamarcan maakunnasta:

Amazonas (Leticia)
Antioquia (Medellín)
Arauca (Arauca)
Atlántico (Barranquilla)
Bogotá *
Bolivar (Cartagena)
Boyacá (Tunja)
Caldas (Manizales)
Caquetá (Florencia)
Casanare (Yopal)
Cauca (Popayan)
Cesar (Valledupar)
Chocó (Quibdo)
Córdoba (Monteria)
Cundinamarca (Bogotá)
Guainía (Puerto Inirida)
Guajira (Riohacha)

Guaviare (San Jose del Guaviare)
Huila (Neiva)
Magdalena (Santa Marta)
Meta (Villavicencio)
Nariño (Pasto)
Norte de Santander (Cucuta)
Putumayo(Mocoa)
Quindío (Armenia)
Risaralda (Pereira)
San Andres y Providencia (maakunta) (San Andrés)
Santander (Bucaramanga)
Sucre (Sincelejo)
Tolima (Ibagué)
Valle del Cauca (Cali)
Vaupés (Mitú)
Vichada (Puerto Carreño)

[muokkaa] Maantiede

Kolumbian kartta

Helmikuinen Kolumbia satelliittikuvassa

Kolumbian läntisellä puoliskolla ovat Andit, jotka jakautuvat kolmeen vuoristoon, läntiseen, keskeiseen ja itäiseen. Niiden välissä Cauca- ja Magdalenajoet virtaavat Karibianmerelle. Vuorilla on joitakin aktiivisiakin tulivuoria. Korkein kohta on Pico Cristobal Colon, jonka korkeus on 5 775 metriä.

Kolumbian itäinen osa, joka peittää yli puolet maan pinta-alasta, on osin tiheiden metsien peittämää alankoa. Itä-osan pohjoispuoli, jota kutsutaan myös nimellä "Los Llanos", on savannia ja eteläpuoli, jota kutsutaan myös nimellä "Amazonía", Amazonin sademetsää. Siellä on useita jokia, kuten Putumayo, Yapura, Meta ja Guaviare, jotka laskevat joko Orinoco- tai Amazonjokeen. Kolumbialle kuuluu myös useita Karibianmeren ja Tyynen valtameren saaria.

Kolumbian ilmasto rannikoilla ja alangolla on trooppinen, kun taas vuoristossa on selvästi viileämpää. Suurin kaupunki on Bogota, muita kaupunkeja ovat Medellín, Cali, Cartagena, Barranquilla, Ibagué, Manizales, Pasto, Cúcuta ja Bucaramanga.

[muokkaa] Talous

Kolumbian talous kärsii heikosta kotimaisesta kysynnästä, hallituksen ankarista budjeteista sekä vaikeasta turvallisuustilanteesta. Talousongelmia riittää eläkeuudistuksesta työttömyyteen. Kolumbian päävientituotteista öljy ja kahvi ovat ongelmissa: öljyntuotannon jatkuminen edellyttää uusien lähteiden löytymistä ja kahvisadot ovat heikentyneet ja kahvin hinta laskenut. Kolumbia tuottaa 80 % maailman kokaiinista ja 90 % Yhdysvaltoihin viedystä. Huumekaupan arvioidaan muodostavan 2 % bruttokansantulosta.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

[muokkaa] Väestöjakauma

Kolumbian etniset ryhmät ovat syntyneet intiaanien, espanjalaisten siirtolaisten ja afrikkalaisten orjien sekoittumisesta. Mestitsejä on 58 % väestöstä, valkoisia 20 %, mulatteja 14 %, mustia 4 % ja mustien ja intiaanien sekoituksia eli samboja 3 %. Nykyisin vain prosentti väestöstä voidaan määrittää suoraan intiaaneiksi kielen ja tapojen perusteella. Suurin uskontokunta Kolumbiassa on katolisuus.

Kolumbia on Brasilian ja Meksikon jälkeen Latinalaisen Amerikan väestöltään kolmanneksi suurin valtio. Merkittävää muuttoliikettä maalta kaupunkeihin on tapahtunut. Vuoden 1951 noin 57 % kaupunkilaisväestön taso nousi noin 74 % vuoteen 1994 mennessä. Yli sadan tuhannen asukkaan kaupunkeja on kolmekymmentä. Yhdeksässä itäisimmässä departementissa, jotka kattavat yli puolet maasta, asuu vain 3 % väestöstä.

[muokkaa] Kulttuuri

Tunnettu kolumbialainen kirjailija Gabriel García Márquez on kirjoittanut pääteoksensa Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad) vuonna 1967. Kirjallisuuden Nobel-palkinnon García Márques sai vuonna 1982.