Kuitia
Wikipedia
Kuitia on keskiaikainen kartano Paraisilla.
Paraisten kaupungin Lemlahden saaren pohjoisosassa sijaitseva Kuitian, ruotsiksi Qvidja, kivilinna on vanhin Suomessa säilynyt kartano. Sen rakentamisen pani alulle valtaneuvos Joachim Fleming oletettavasti 1480–luvulla. Jo aiemmin Kuitia mainitaan asuttuna kartanona 1400–luvun alussa. Sen varhaisin tunnettu omistaja oli Maunu II Tavast, Turun piispa. Vuonna 1439 hän lahjoitti kartano veljelleen Jöns Olofinpojalle sekä tämän vaimolle Marta Klauntyttärelle, joka oli Turun linnan päällikön Klaus Lydekenpoika Djäknin tytär. Joachim Fleming oli Marta Klauntyttären tyttären poika, ja peri Kuitian vuonna 1477.
Maantieteellisesti Kuitia sijaitsee 400 m merestä, Pito sundista. Keskiajalla meri lainehti lähellä kartanoa, sillä lähimmät rantapellot ovat vain alle 10 m korkeammalla nykyistä merenpintaa. Kivilinna rakennettiin niinä levottomina aikoina, jolloin juutit purjehtivat ja ryöstivät Suomen rannikkoa. Sillä on varmasti ollut myös puolustuksellinen tarkoitus. Aivan lähellä on korkea vuori, meren puolelta jyrkkärinteinen Råbäckbergen, joka on saattanut olla muinainen linnavuori.
Kuitia on rakennettu luonnonkivistä muuraamalla. Tiiliä on käytetty ovien ja ikkunoiden pieliin sekä kellariholveihin. Linnassa on kellarikerroksen päällä kolme kerrosta, joihin pääsee keskellä taloa olevaa portaikkoa. Eteläpäässä on poikittain kivinen siipirakennus, joka on ilmeisesti rakennettu samaan aikaan päälinnan kanssa, mutta josta mahdollisesti on myöhemmin purettu kaksi ylintä kerrosta. Linnan rakennutti valmiiksi Joachimin poika, amiraali ja valtaneuvos Erik Fleming.
Kivilinna oli alkuaan osa nelikulmaista umpipihaa, jonka muut rakennukset olivat puurakenteisia ja perustettu muurattujen holvikellarien päälle. Nykyinen asuinkartano on rakennettu 1700– ja 1800–luvuilla. Kartano on edelleen asuttuna, ja on ollut af Heurlin–suvun omistuksessa pian 1½ vuosisataa.
[muokkaa] Lähteet
- Kansallisbiografia
- Dahl, Kaj & Gardberg, C. J. 2005: Suomen kartanoita. Otava, Keuruu.
