Maurice Merleau-Ponty

Wikipedia

Maurice Merleau-Ponty (1908–1961) oli ranskalainen fenomenologisen koulukunnan filosofi, jonka filosofian keskeisinä teemoina ovat mm. ruumiillisuus ja havainto. Merleau-Ponty on saanut ajatteluunsa vaikutteita erityisesti Edmund Husserlin ja Henri Bergsonin ajatuksista, mutta erityisesti Merleau-Pontyn päätyönä pidetyssä teoksessa Havainnon fenomenologia (Phénomenologie de la Perception) yhtenä olennaisena teemana toimii myös 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa kehittynyt gestalt- eli hahmopsykologia. Merleau-Ponty teki uransa alkuvaiheissa paljon yhteistyötä Jean-Paul Sartren kanssa, mutta heidän suhteensa päätyi myöhemmin poliittisista syistä välirikkoon.

Merleau-Ponty on ankara kartesiolaisen filosofian vastustaja. Merleau-Pontyn mukaan kartesiolainen jako ruumiiseen ja sieluun - ja sitä seurannut havaitsemisen käsittäminen joko passiiviseksi empirismiksi tai itseensä käpertyneeksi intellektualismiksi - on virheellinen ja siitä tulee pyrkiä eroon. Merleau-Ponty hylkää jaon mieleen ja ruumiiseen ja esittää ihmisen ykseytenä, kuitenkaan redusoimatta ihmistä kumpaankaan substanssiin.

Sisällysluettelo

1 Merleau-Pontyn elämä ja teokset
2 Merleau-Pontyn filosofia
- 2.1 Merleau-Pontyn ajattelun pääpiirteet
- 2.2 Merleau-Pontyn myöhäisfilosofia
3 Kirjallisuutta suomeksi
4 Aiheesta muualla

[muokkaa] Merleau-Pontyn elämä ja teokset

Maurice Merleau-Ponty syntyi vuonna 1908, ja suoritti koulunsa pariisilaisissa Janson-de-Sailly ja Louis-le-Grande-lyseoissa, ja valmistui vuonna 1930 tulevien professorien oppilaitoksena pidetystä École Normale Supérieure-eliittiyliopistosta. Opiskeluaikoinaan Écolessa Merleau-Ponty tutustui häntä kolme vuotta vanhempaan Jean-Paul Sartreen, josta myöhemmin oli tuleva hänen ystävänsä, työtoverinsa ja kiistakumppaninsa. Ennen varsinaista tuottavaa kauttaan, Merleau-Ponty työskenteli 1930-luvulla filosofian opettajana, minkä yhteydessä hän tutustui Claude Lévi-Straussiin ja Simone de Beauvoiriin, ja perehtyi Hegelin Hengen fenomenologiaan ja vuosikymmenen lopulla myös Edmund Husserlin kirjoituksiin – jotka tekivät häneen kaikista suurimman vaikutuksen.

Ensimmäisen julkaistun teoksensa Le Structure de Compartement Merleau-Ponty sai valmiiksi vuonna 1938, tosin se julkaistiin vasta vuonna 1942. Toimiessaan Ranskan miehityksen aikana vastarintaliikkeessä, Merleau-Ponty joutui uudestaan tekemisiin Sartren kanssa, ja he huomasivat jakavansa kiinnostuksen Husserliin ja Heideggeriin. Sartre julkaisi pääteoksensa L'être et le néant vuonna 1943, jolloin Merleau-Ponty oli jo kirjoittamassa gestaltpsykologian ja Husserlin tuohon aikaan julkaisemattomien käsikirjoitusten inspiroimaa teostaan Phénoménologie de la Perception, jossa Merleau-Ponty samalla myös esittää kritiikkiä Sartren esittämiä teesejä kohtaan. Teos julkaistiin vuonna 1945, ja tätä teosta voidaan hyvällä syyllä pitää Merleau-Pontyn pääteoksena. Vaikka Merleau-Ponty myöhemmin kehitteli samoja teemoja eteenpäin, ja osin kritisoi omia aiempia näkemyksiään, on kirja kaikesta huolimatta laajin ja kattavin Merleau-Pontyn ajattelua esittelevä teos.

Pääteoksensa julkaisun jälkeen Merleau-Ponty jatkoi yhteistyötä Sartren kanssa Les Temps Modernes-lehden toimituksen piirissä. Merleau-Ponty julkaisi lehdessä filosofisia, poliittisia ja taidetta käsitteleviä esseitä, jotka vuonna 1948 julkaistiin teoksena Sens et Non-Sens.

Merleau-Ponty nimitettiin vuonna 1949 Sorbonnen yliopistoon lastenpsykologian ja pedagogiikan professoriksi, missä virassa toimiessaan hän piti luentosarjoja lasten kielellisestä ja kognitiivisesta kehityksestä, lasten suhteista aikuisten kanssa ja fenomenologian ja ihmistieteiden välisistä suhteista. Vuonna 1952 Merleau-Ponty nimitettiin Collège de Francen filosofian oppituolin haltijaksi.

Merleau-Pontyn ja Sartren välinen yhteistyö päättyi Korean sodan herättämiin erimielisyyksiin, ja samalla hän myös erosi Les Temps Modernes-lehden toimituskunnasta. Samana vuonna 1952 hänet nimitettiin Collège de Francen filosofian professoriksi, missä tehtävässään hän luennoi kehitellen Phénoménologie de la Perception-kirjan teemoja. Samalla Merleau-Ponty myös kirjoitti useita artikkeleita, joita yhdessä hänen luentojensa kanssa on myöhemmin julkaistu.

Merleau-Ponty kuoli yllättäen vuonna 1961. Hänen ajattelunsa viimeiseksi kehitysvaiheeksi jäi se, mikä käy ilmi hänen kuolemansa jälkeen julkaistuista keskeneräiseksi jääneistä teoksista Le Visible et l’Invisible ja La Prose du Monde. Erityisesti Le Visible et l'Invisible-teoksessa hän kehittelee eteenpäin eräitä Phénoménologie de la Perception-teoksen teemoja, mutta valitettavasti kirjoitustyö on kuoleman takia jäänyt kesken, ja teos julkaistussa muodossaan koostuu osin vain fragmentaarisista muistiinpanoista.

Merleau-Pontyn ennenaikaisen kuoleman jälkeen kiinnostus hänen ajatteluaan kohtaan hiljalleen hiipui. Hänen ajattelunsa rinnastettiin usein Sartren filosofiaan, ja Merleau-Pontya luettiin usein vain Sartren työtoverina. Merleau-Ponty on kuitenkin toisen vuosituhannen viimeisinä vuosina kokenut uutta renessanssiaan. Suomessakin on tehty pitkälti Merleau-Pontya käsitteleviä väitöskirjoja, yksi lyhyt teos on suomennettu (Silmä ja mieli) ja Merleau-Pontya on käsitelty monissa muissa fenomenologiaa, minuutta, estetiikkaa ja filosofista antropologiaa käsittelevissä teoksissa ja artikkeleissa.

[muokkaa] Merleau-Pontyn filosofia

[muokkaa] Merleau-Pontyn ajattelun pääpiirteet

Merleau-Pontyn filosofian keskeisimpänä ongelmana on ihminen ja hänen suhteensa maailmaan. Kuten monen muunkin filosofin, myös Merleau-Pontyn keskeisenä lähtö- ja ongelmakohtana tähän tarkasteluun on Descartes, jonka voidaan katsoa luoneen sen käsityksen minuudesta, joka länsimaisessa filosofiassa on hänen jälkeensä ollut vallalla. Descartesin kuuluisa ajattelen, siis olen-päättely on myös Merleau-Pontyn filosofiassa keskeinen, mutta Merleau-Pontyn erikoislaatu tulee ilmi siinä tavassa, jolla hän tätä ajatusta tulkitsee – korostaen ajattelun ensisijaisuuden sijaan havainnon ensisijaisuutta.

Havainnon tärkeyden korostaminen nousee Merleau-Pontyn fenomenologisista juurista. Kaikista filosofisista perinteistä eniten Merleau-Pontyn ajatteluun on vaikuttanut juuri tämä Edmund Husserlin aloittamaksi kutsuttu ajatussuunta. Husserlin laajasta tuotannosta Merleau-Pontya inspiroi erityisesti Husserlin – tuolloin vielä pääosin julkaisematon – myöhäistuotanto, joka monilta piirteiltään oli siirtynyt aiemman tuotannon suhteen suuntaan, jota voidaan hyvällä syyllä kutsua eksistentiaalisemmaksi. Erityisesti Husserlin Krisis-teoksessa esittämällä ajatuksella elämismaailmasta (Lebenswelt) on ollut Merleau-Pontyn filosofiseen ajatteluun suuri vaikutus. Husserlin mukaan länsimaiset tieteet ovat ajautuneet kriisiin, koska ne ovat hylänneet elämismaailman, josta niiden tarkastelu kuitenkin on alun perin lähtenyt liikkeelle. Jotta todellinen fenomenologia voisi edes olla mahdollista, on Husserlin mukaan meidän ensin suoritettava erityinen tieteellisen tarkastelun poissulkeva reduktio, jotta voisimme päästä käsiksi varsinaiseen fenomenologiaan.

Pelkkä filosofisten taustavaikuttajien esittely ei riitä Merleau-Pontyn filosofian taustojen kuvaamiseen. Erittäin keskeisessä asemassa Merleau-Pontyn filosofian muotoutumisessa on ollut hahmo- eli gestalt-psykologia, jonka keskeisin tutkimustulos – se, että ihminen havaitsee ensisijaisesti valmiiksi järjestäytyneitä hahmoja – on Merleau-Pontyn filosofialle samalla sekä olennaisen tärkeä lähtökohta, kuin myös argumentti. Tälle psykologisen tutkimuksen tulokselle Merleau-Ponty pyrkii luomaan siihen sopivaa filosofista epistemologiaa ja ontologiaa.

Merleau-Pontyn filosofia lähtee siis liikkeelle teesillä havainnon ensisijaisuudesta, paluulla havaintoihin. Havainnon epistemologinen ensisijaisuus johtaa samalla myös ontologisiin johtopäätöksiin. Näiden ajatusten mukaan Descartes oli oikeassa todetessaan voivansa olla varma omasta ajattelustaan ja olemassaolostaan, mutta väärässä päätellessään tästä seuraavan ulkomaailman ja havaintojen epävarmuuden ja sielun ja ruumiin jyrkän eron. Merleau-Pontyn mukaan tietoisuuteni on aina havaintotietoisuutta, ja havaintoni ovat aina välittömästi ja analysoimatta merkityksellisiä. Samalla teesi vetää hyvin yhteen kaksi edellä mainittua taustavoimaa: Husserlin fenomenologia selittää hyvin Merleau-Pontyn tarpeen keskittyä havaittuun, kun taas gestalt-psykologia tuottaa perusteluita havainnon muodostumiselle ja lähtökohdan sen perustelemiselle, miten voin epäilyksestä huolimatta luottaa havaintoihini.

Husserlilaisesta fenomenologiasta ja psykologisen tutkimuksen tuloksista on myös muodostunut Merleau-Pontyn ajatus intentionaalisuudesta. Merleau-Pontylle intentionaalisuus ei ole sellainen intellektuaalinen kokoava ”päätös”, kuin miksi sitä usein muissa yhteyksissä usein kuvataan. Ihmisen kaikki toiminta on intentionaalista, eikä intentionaalisuus rajoitu ainoastaan mentaalisiin toimintoihin, ihminen on intentionaalinen koko psykofyysisellä olemuksellaan. Ruumiillista intentionaalisuutta pidetäänkin usein Merleau-Pontyn filosofian tärkeimpänä antina.

[muokkaa] Merleau-Pontyn myöhäisfilosofia

Merleau-Ponty jakaa ennen vuotta 1952 tehdyssä, mutta vasta kuolemansa jälkeen julkaistussa kirjoituksessa filosofisen työnsä kahteen vaiheeseen. Kirjoituksen mukaan hänen tarkoituksenaan oli kahdessa ensimmäisessä teoksessaan La Structure du comportment (1942) ja Phénoménologie de la perception (1945) “palauttaa havainnon maailma entiselleen” ja tämän perustan luotuaan muissa teoksissaan “näyttää kuinka ajattelu ja kommunikaatio toisten kanssa nousevat ja ylittävät meidät totuuteen johdattaneen havainnon alueen.”

Merleau-Ponty ei kuitenkaan koskaan saanut valmiiksi filosofiansa toista projektia. Teoksen Le Visible et l’invisible oli tarkoitus olla yhtä laajamittainen ja perusteellinen selvitys kuin Merleau-Pontyn pääteokseksi jäänyt Phénoménologie de la perception, mutta Merleau-Pontyn kuollessa vuonna 1962 jäljellä oli vain ensimmäinen, näkyvää käsittelevä osa teoksesta sekä joukko tekeillä olevaa työtä käsitteleviä muistiinpanoja, jotka myös julkaistiin Merleau-Pontyn kuoleman jälkeen valmiin tekstin ohessa.

Erittäin vaikeaselkoisessa myöhäisfilosofiassaan Merleau-Ponty pyrkii irti kaikista niistä kartesiolaisuuden rippeistä, joita hänen varhaisempaan filosofiaansa oli vielä jäänyt. Hän siirtyy puhumaan näköhavainnon sijasta kosketuksesta, ja siitä, kuinka ihminen havaitsevana oliona on "yhteenkietoutuminen", kiasma (Le Chiasme):

Näkyvänä ja liikkuvana ruumiini kuuluu olioiden joukkoon, se on yksi niistä, se on osa maailman kudosta ja sillä on olion yhtenäisyys. Mutta kun se näkee ja liikkuu, se pitää muut oliot kehässä ympärillään, ne ovat hänen liitännäisenään tai jatkeenaan, ne ovat painuneet hänen lihaansa, ne ovat osana hänen täyttä määrittymistään, koko maailma itsessään on samaa rakennusainetta kuin hänen ruumiinsa. (M. Merleau-Ponty, Silmä ja mieli. s.22. Suom. Kimmo Pasanen. Taide, Helsinki. (Alkuteos: L’Œil et l’Esprit, 1960))

[muokkaa] Kirjallisuutta suomeksi

Maurice Merleau-Ponty (1993): Silmä ja mieli. Suomennos ja jälkisanat Kimmo Pasanen. Helsinki: Taide. ISBN 951-608-012-X.
Hanna Hyvönen, "Taidemaalarin ja filosofin työn rinnastuksia Merleau-Pontyn fenomenologiassa." niin & näin 4/01.