Merirosvolippu

Wikipedia

Tyypillinen merirosvolippu: pääkallo, jonka alla sääriluut ristikkäin

Merirosvolippu tai pääkallolippu on perinteinen eurooppalaisten ja amerikkalaisten merirosvojen käyttämä tunnus. Tänä päivänä tyyppillisenä merirosvolippuna pidetään mustapohjaista kangasta, jossa on valkoinen pääkallo ja sen alapuolella valkoiset sääriluut ristikkäin. Englanninkielisissä maissa lippua kutsutaan nimellä Jolly Roger.

[muokkaa] Jolly Roger -nimen alkuperä

Jolly Roger -nimityksen alkuperä ei ole tarkkaan selvillä.

Erään teorian mukaan nimitys on perua ranskankielen termistä joli rouge, punainen kauneus, joka englannin kielessä taipui muotoon jolly roger. Tämä voi olla todennäköistä, sillä merirosvot käyttivät myös punaisia lippuja, joita pelättiin yhtä paljon tai jopa enemmän kuin mustia lippuja.

Punalipun alkuperä lienee englantilaisten kaappareiden käyttämässä Britannian Red Ensign -merenkulkulipussa. Lipun käyttö englantilaisilla kaapparilaivoilla oli Amiraliteetin vaatimus vuodelta 1694. Kun sota espanjalaisia vastaan päättyi 1714, useat kaapparit ryhtivät merirosvoiksi, ja jotkin heistä säilyttivät verta symboloivan punalipun.

Kerrotaan, että mustaa merirosvolippua pelkäävät merimiehet rukoilivat, etteivät koskaan joutuisi näkemään punalippua merirosvolaivalla, sillä punalipulla oli vain yksi tarkoitus: hävinneet tapettaisiin viimeiseen mieheen, armoa ei pyydettäisi eikä annettaisi.

Toisen teorian mukaan nimitys juontaa juurensa aasialaiseen merirosvoryhmän johtajaan, jonka nimi oli Ali Raja: nimi taipui englantilaisten merirosvojen suussa muotoon jolly roger.

Kirjassaan Pirates and The Lost Templar Fleet David Hatcher Childress väittää, että jolly roger oli nimetty sitä ensimmäisenä käyttäneen Sisilian kuninkaan Roger II:n mukaan. Roger II oli tunnettu Temppeliherrain ritarikunnan jäsen, ja ritarikunta oli riidoissa paavin kanssa vuonna 1127 tapahtuneiden Apulian ja Salernon valloitusten vuoksi. Childress väittää, että useita vuosia myöhemmin, kirkon jo hajotettua Temppeliherrain ritarikunnan, ainakin yksi ritarikunnan laivaston osa hajaantui neljäksi itsenäiseksi laivasto-osastoksi, aloittaen ryöstöretket Roomalle myötämielisten kansojen aluksia vastaan. Punainen merirosvolippu olisi Childressin mukaan perua tältä ajalta, ja ristikkäiset luut viittaavat Temppeliherrain tunnukseen, punaiseen ristiin.

Childressin väite vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä, sillä Temppeliherrain tunnuksena oli kreikkalainen risti (+) eikä merirosvolipuissa käytetty pyhän Andreaan risti (X).

Nimityksen oikea alkuperä saattaa juontaa Rooman valtakunnan aikoihin, jolloin pääkalloja ja ihmisruumiin pitkiä luita pidettiin esillä katakombeissa, luostareissa, kirkoissa, kryptissa ja hautausmailla. Jalkojen ja käsivarsien luut sekä pääkallo ovat ihmisruumiin kestävimpiä luita, ja kestävät pitkään ruumiin lahoamisen jälkeenkin. Luut asetettiin esille kunnioituksesta vainajaa kohtaan.

Myöhemmin pääkallo ja ristikkäiset luut kuvattiin kaiverruksissa ja patsaissa edellä mainituissa paikoissa, muistutuksena ihmisten kuolevaisuudesta. Ne toimivat myös varoituksena turhamaisuuden synnistä. Pääkallosta ja ristikkäisistä luista on tullut yleinen kuoleman symboli.

[muokkaa] Merirosvolipun käyttö

Ensinäkemältä vaikuttaisi että merirosvolipun nostaminen tai pitäminen esillä pitkän aikaa ennen hyökkäystä olisi turhaa ja varoittanut hyökkäyksen kohteena olevaa alusta. Merirosvolipun käyttö onkin ollut eräänlainen psykologisen sodankäynnin esimuoto. Merirosvon tavoite oli kaapata alus kokonaisena ja kaikkine lasteineen. Maineeltaan verenhimoisena pidetty merirosvokapteeni saattoi jo pelkällä lipullaan pelotella hyökkäyksen kohteena olevan laivan miehistön antautumaan ilman vastarintaa ja ilman ainoatakaan tykinlaukausta.

Merirosvolipun nostaminen liian aikaisin oli myös hyödytöntä. Hyökkäyksen kohteena oleva alus saisi tällöin varoituksen hyvissä ajoin ja voisi yrittää paeta. Myös sotalaivoille oli annettu ohjeet tulittaa vapaasti merirosvolippua käyttäviä aluksia.

Eräs yleisimmistä käytännöistä merirosvojen keskuudessa oli harhauttaa hyökkäyksen kohteena olevan aluksen miehistöä nostamalla joko uhrin kotimaan tai tälle ystävällismielisen valtion lippu, ja sen turvin purjehtia lähelle kaapattavaa alusta. Merirosvolippu nostettiin vasta sitten, kun merirosvoalus oli päässyt riittävän lähelle, eikä vallattava alus enää ehtinyt paeta tai puolustautua.

[muokkaa] Erilaiset merirosvoliput

Merirosvolipuista oli useita eri variaatioita. Calico Jack ja Thomas Tew käyttivät lipuissaan sääriluiden sijasta miekkoja. Mustaparran lipussa luuranko piteli toisessa kädessään tiimalasia ja toisessa lyhyttä keihästä; näiden rinnalla oli vielä vertavuotava sydän. Bartholomew Robertsilla oli kaksi eri lippua: toisessa mies ja luuranko pitelevät käsissään tiimalasia, ja toisessa mies seisoo kahden pääkallon päällä; pääkallojen alla on tekstit ABH (A Barbadian's Head, barbaadin pää) ja AMH (A Martiniquais' Head, martiniqualaisen pää) varoituksena maritinqualaisille ja barbadosilaisille, että kuolema odotti heitä. Tanssivat luurangot lipussa viestittivät uhreille, että merirosvot eivät piitanneet omasta kohtalostaan.

[muokkaa] Merirosvolippuja

Calico Jack Rackhamin lippu	Emanuel Wynnen lippu	Mustaparran lippu	Henry Everyn lippu
Thomas Tew'n lippu	Stede Bonnet'n lippu	Edward Englandin lippu	Christopher Moodyn lippu