Mont Saint-Michel

Wikipedia

Mont Saint-Michel on luostarisaari Normandian rannikon edustalla. Luostarisaari on osa Mont-Saint-Michelin kuntaa¹ ja Pontorsin kantonia. Se sijaitsee ranskalaisessa Manchen departementissa (48°37'N 01°30'W).

Tämä lähes koko saaren käsittävä luostari on julistettu Ranskan kansallisella lainsäädännöllä historialliseksi monumentiksi vuonna 1874, UNESCOn maailmanperintölistalla saari hyväksyttiin vuonna 1979. Usein saarta verrataankin antiikin maailman seitsemään ihmeeseen.

Sisällysluettelo 1 Saaren varhaishistoria 1.1 Kelttiläisten pappien aikaan 1.2 Roomalainen aika 1.3 Kristillisen ajan alku 2 Luostarin historia 2.1 Saint-Michelin kollegiaali 2.2 Luostarin perustaminen (966) 2.3 1200-luku 2.4 Luostarin vankilat 2.5 Uskonnon uusi tuleminen 2.6 Historiallinen monumentti 2.7 Tuleva saneeraus ja restaurointi 3 Arkkitehtuuri 3.1 Luostari ja kappelit 3.1.1 Notre-Dame-Sous-Terre 3.1.2 Luostarin kirkko 3.1.3 Jälleenrakentaminen 3.2 Merveille ja munkkien asunnot 3.2.1 Robert de Torignin rakennukset 3.2.2 Merveille 3.2.3 Luostarin piha 3.2.4 Belle chaisen sali ja kaakkoiset rakennukset 4 Mont-Saint-Michelin kunta 4.1 Väestö 5 Turismi 5.1 Pyhiinvaeltajat 5.2 Matkailun aikakausi 5.3 Monumentit ja nähtävyydet 5.3.1 Uskonnolliset nähtävyydet 5.3.2 Maalliset nähtävyydet 5.4 Paikallinen Gastronomia 6 Aiheesta muualla 7 Bibliografia 8 Viitteet

[muokkaa] Saaren varhaishistoria

[muokkaa] Kelttiläisten pappien aikaan

Saari toimi kulttipaikkana kelttiläiselle pareille eli druideille, jotka kansoittivat Scissyn metsää mont Saint-Michelin ympäristössä. Gilles Deric’in (1726–1800) mukaan kalliosaari oli omistettu gallialaisten auringon jumalalle ”mons vel Tumba Beneni”, eli Belenosin vuori tai hauta -nimisenä.

[muokkaa] Roomalainen aika

Roomalaisten rakentama tie, joka vei lännessä Mons Belenus’ksen ohitse, piti siirtämän meren valtaamisen tähden. Tietä siirrettiin itään päin ja se liittyi Avranchen kaupungin ohittaviin teihin.

[muokkaa] Kristillisen ajan alku

Kristinuskon tulo alueelle tapahtui noin 300-luvulla. Tällöin Mont Tombe liitettiin vanhaan Avranchen hiippakuntaan. Saaren ensimmäinen rukoushuone, joka oli omistettu ensimmäiselle kristilliselle marttyyrille pyhälle Tapanille, rakennettiin puoliväliin kalliorinnettä. Sitä seurasi toinen, joka oli omistettu gallialaisten ensimmäiselle marttyyrille pyhälle Symphorien’ille, ja se sijoittui kalliorinteen alaosaan. Erakot, joita ruokki Astériac’in kirkkoherra, valvoivat tuolloin saarta.

Vuonna 710 luovuttiin saaresta käyttämästä ”Mont-Tobme” -nimitystä ja se sai tällöin nimekseen Mont-Saint-Michel-au-péril-de-la-Mer (eli Pyhän Mikaelin vuori meren armoilla). Nimenmuutoksen syynä oli Avranches’in piispan pyhän Aubertin paikalle pystyttämä rukoushuone, joka oli omistettu arkkienkeli Mikaelille. Legendan mukaan arkkienkeli Mikael oli ilmestynyt piispalle. Näin vuonna 798 aloitettiin kappelin rakentaminen. Piispan maalliset jäännökset on myöhemmin löydetty ja ne ovat nähtävissä Notre-Dame-Sous-Terre -kappelissa.²

[muokkaa] Luostarin historia

[muokkaa] Saint-Michelin kollegiaali

Kaarle Suuren hallinnon aikana koettu pitkä tasapainoinen aikakausi Neustriessa antoi sijaa, keisarin kuoltua, suurelle epäjärjestyksen ajalle, eritoten tämän aiheuttajina toimivat Viikingit eli normannit, ja eritoten heidän päällikkönsä Rollo. joka riehui alueella vuonna 875. Vuonna 912 tehtiin Saint-Clan-sur-Epten sopimus, jolla laillistettiin Rollon asema, kun hänet nimitettiin Rouenin kreiviksi, sillä ehdolla, että hän ottaa kristillisen kastoon. Rollo kastettiin Robertiksi, ja hän ryhtyi korjaamaan hävitystyönsä jälkiä, hän myös hyvitti runsaskätisesti luostareita, joiden pakomatkat olivat hänen aiempien ryöstöretkiksensä seurausta.

Rollon poika Wilhelm Pitkä-miekka, joka seurasi häntä vuonna 917, jatkoi isänsä aloittamaa politiikkaa ja oli isänsä perustamia luostareita tukiessaan runsaskätinen, näin aina murhatuksi tulemiseensa vuonna 942 saakka. Mont Saint-Michelillä oli suuri strateginen arvo sen kuuluessa Normandian herttuakuntaan. Alueesta kiisteltiin Bretagnen herttuan kanssa. Wilhelmin poika Rikhard I:nen ”Peloton” oli uuden luostarin perustaja vuonna 966 kun hän säännöllisiä pyhiinvaellusmatkojen tekijänä, suuttui varhemman luostarin kaniikeille, sillä hän totesi suuren välinpitämättömyyden vallitsevan näiden joukossa, koske he olivat palkanneet messun pitäjät. Rikhard I:nen sai paavi Johannes XIII antamaan bullan, jonka avulla hän saattoi käyttää auktoriteettiaan luostarin jäljestämiseen.

[muokkaa] Luostarin perustaminen (966)

Luostarin uudelleen perustaminen ja muodostaminen tapahtui vuonna 966 ja luostarin uudet asukkaat saapuivat Saint Wandrillestä ja siellä olevasta Fontenellen luostarista. Uuden luostarin vauraus ja yhteiskunnallinen voima sekä sen prestiisi olivat pyhiinvaeltajajoukkojen houkuttimina aina protestanttisen reformin päättymiseen saakka.

[muokkaa] 1200-luku

Bretagnelaiset sotilaat päällikkönsä Guy de Thouarsin johdolla polttivat luostarin vuonna 1204. Korvaukseksi Ranskan kuningas Filip II Augustus hyvitti luostaria suunnattomalla taloudellisella korvauksella, joka oli tarkoitettu luostarin uudelleen rakentamiseen. Luostari rakennettiin normandialaisen tuulin mukaiseksi. Merveille näkyalatasanteen rakentaminen päättyi vuonna 1228.

[muokkaa] Luostarin vankilat

Luostari oli vanhan kuningashallinnon aikana rangaistuspaikka useille henkilöille, jotka olivat vangittuna mitäs erilaisimmista lain rikkomisista. Viimeiset benediktiinimunkit lähtivät vuorelta vuonna 1791 Ranskan suuren vallankumouksen aikana. Tällöin luostarista tuli vankila johon suljettiin vuodesta 1793 lähtien yli 300 uppiniskaista pappia.

Kun luostariin oli suljettu myös 1800-luvun sosialisteja, mm. Martin Bernard, Armand Barbès ja Auhuste Blanqui, niin jotkut intellektuellit mm. Victor Hugo vaativat luostarivankilan sulkemista, joka sitten toteutettiinkin vuoden 1863 keisarillisella asetuksella.

Vuonna 1794 Asennettiin optisen lennättimen, ns. Chappen järjestelmän mukaisen, masto vuoren ja luostarin kellontapulin huipulle ja näin mont Saint-Michelistä tuli valitusasema Pariisin ja Brestin väliseen lennätinliikenteeseen. Vuonna 1817 vankeinhoitohallinto suoritti lukuisia muutostöitä luostarissa, ja ne estivät Robert de Torignin rakentaman majatalon sortumisen.

[muokkaa] Uskonnon uusi tuleminen

Vuonna 1966 kun Ranskan opetusministeri André Malraux’n johdolla vietettiin luostarin rakentamisen tuhatvuotisjuhlia, niin useat benediktiiniluostarit lähettivät jäseniään vuottamaan ko. vuoden 1966 mont Saint-Michelin luostarissa. Heidän tarkoituksenaan oli juhlistaa omalla tavallaan juhlavuotta, paikan uskonnollista luonnetta, jota ilman kalliovuori olisi jäänyt rakentamattomaksi ja luonnontilassa olevaksi paikaksi. Kun juhlavuosi oli vietetty ja sen myötä käyneet vierailijalauma sekä useat kokoukset, niin munkit jäivät saarelle yhteisymmärryksessä Ranskan valtion kanssa, joka oli saaren omistaja.

Tämä pieni yhteisö toi lähes 35 vuoden ajan ja sen läsnäolo ja kristillisen kultin palvominen olivat eräänlainen jatkuva pyhiinvaellus luostariin, kun luostari sai vastaanottaa samaan aikaan kaikkialta eri puolilta maailmaa tulleita pyhiinvaeltajia. Näin uudet kristinuskon pioneerit mahdollistivat huomattavasti merkittävämmän yhteisön perustamisen.

Vuodesta 2003 lähtien Jerusalemin luostariveljet tulivat Saint-Gervaisin luostarista Pariisista ja ovat siitä lähtien olleet läsnä luostarisaaren toiminnassa. Kyseessä on erillisen miesten yhteisö ja naisten yhteisö ja kumpikin omistautuu rukoukselle luostarin kirkossa ja sen lukuisissa kappeleissa. Näin he ovat palauttaneet muistomerkin sen alkuperäiseen käyttöönsä.

[muokkaa] Historiallinen monumentti

Tunnettu ranskalainen keskiaikaisten rakennusten entisöijä Viollet-le-Duc vieraili vuorella vuonna 1835, muuta vasta hänen oppilaansa Paul Gout ja Édouard Corroyer (1835–1904) vastasivat tehtäväkseen tämän ranskalaisen gotiikan mestarinäytteen restauroinnin. Nopeasti tehtävät rakenteiden vahvistamista koskevat ja koko luostarin, joka julistettiin historialliseksi monumentiksi vuonna 1874, suoritettiin Édouard Corroyerin johdolla. Vuonna 1896 pystytettiin yli 170 metriä merenpinnan ylläpuolelle kohoava torni. Vuonna 1898 arkkitehti Paul Grout löysi kaivauksiensa yhteydessä kirkon lattian alta Notre-Dame-Sous-Terre -kappelin, joka lopullisesti kaivettiin esiin vuonna 1959 kun arkkitehti Yves-Marie Freidevaux asetutti esijännitetyn betonipalkin paikalle.

[muokkaa] Tuleva saneeraus ja restaurointi

Helsingin Sanomat kirjoitti 20. toukokuuta 2006 Meno ja paluu otsikon alla mont Saint-Michelin saaren tulevista suurista uudistustöistä ja restauroinnista. Ensimmäistä kertaan historiassa luostarisaaren ympäristö on kiinnostuksen kohteena. Aiemmin on korjailtu ja restauroitu vain rakennuksia. Ensiksi suunnitelmissa on virtausten parantaminen merenlahteen laskevassa Couesnonjoessa. Ratkaisuna on vuonna 1879 rakennetun pengertien korvaaminen sillalla. Lisäksi joen patovalleja parannellaan ja näin joen virtaus huuhtelee saaren molempia puolia ja kuljettaa hiekkaa kauemmaksi merelle. Lisäksi myöhemmin saaren yhteyteen rakennettu paikoitusaluepengerrys poistetaan. Tarkoituksena on, että ihmiset joko kävelevät saarella tai käyttävät saareen liikennöiviä busseja. Tietenkin luvatun vastarinnan maassa, Ranskassa, paikalliset asukkaat, joita on noin 30 ja lisäksi muualta töihin saarelle tulevat, ovat ryhtyneet innokkaasti vastustamaan suunnitelmia liikenteen järkiperäistämiseksi. Kuitenkin projektin johtaja on kuitannut tapahtuman yleiseksi muutosvastarinnaksi.

[muokkaa] Arkkitehtuuri

Pääartikkeli: Mont Saint-Michelin pohjapiirustukset, jossa ovat kolmen kerroksen pohjapiirustukset ja rakennelman poikkileikkaus.

Luostari rakennettiin varsinaisesti 900-luvulla ja se on rakennettu romaaniseen ja gotiikan flamboyant-tyyliin. Mont Saint-Michel oli tavallaan eräänlainen megarakennelma, jos termi käsitetään siten että useissa kerroksissa olevaa kokonaisuus oli rakennettu hyvin pienelle ja ahtaalle alueelle. Luostari koostuu useista erilaisista osista.

[muokkaa] Luostari ja kappelit

[muokkaa] Notre-Dame-Sous-Terre

Jatkuvat luostarin laajentamisen sulautuivat yhdeksi kokonaisuudeksi vuonna 966 perustetun luostarikirkon myötä ja kokonaisuudesta on vaikea erottaa eri vuosien ja vuosisatojen rakennelmia. Notre-Dame-Sous-Terre -kappeli löydettiin vasta 1800-luvun lopulla ja seuraavalla vuosisadalla se kaivausten ja restauroinnin yhteydessä kunnostettiin. Tämä alkuperäinen kirkko antaa loistavan kuvat esiromaanisesta rakennustyylistä. Muut luostarin rakennukset kohosivat paikalle vähitellen ja näin hävisi alkuperäinen kirkko, joka oli sijainnut kukkulan huipulla ja käytännöllisesti katsoen riippui kalliossa.

[muokkaa] Luostarin kirkko

Pyhiinvaellusmatkat paikalle lisääntyvät ja niin päätettiin laajentaa luostaria perustamalla uusi luostarikirkko siihen paikkaan, jossa sijaitsivat Notre-Dame-Sous-Terre -kappelin pohjoispuolella olevat luostarin rakennukset. Uusi luostarikirkko muodostui myös kolmesta erillisestä kryptasta: pohjoisessa olevasta 30 kynttilän kappelista, idässä olevasta kuorikryptasta ja etelässä olevasta Pyhän Martin kappelista, joka on rakennettu vuosi 1031–1047. Apotti Ranulphe aloitti sitten kirkkolaivan rakentamisen vuonna 1060. Vuonna 1080 kolme kerrosta luostarirakennusta oli valmiina Notre-Dame-Sans-Terre kappelin pohjoispuolella. Rakennetut tilat sisälsivät Aquilon-salin, joka toimi köyhäinhoitolana (Aumônerie), joka toimi myös pyhiinvaeltajien vastaanottopaikkana, munkkien kavelypiha (promenoir des moines) ja makuutilat (dortoir). Lisäksi tulevan munkkien huoneiston (Merveille) sai perustuksensa eli ruokakellarin (cellier) ja tulevan laajemman köyhäinhoitolan ja pyhiinvaeltajien vastaanottotilat (aumônerie). Uuden rakenteet peittivät kokonaisuudessaan Notre-Dame-Sous-Terre -kappelin, jota kuitenkin käytettiin edelleenkin uskonnollisten menojen harjoittamiseen.

[muokkaa] Jälleenrakentaminen

Huonosti tuettuina kolme läntisen kirkkolaivan kaaririviä sortui luostarirakennusten päälle vuonna 1103. Apotti Roger II rakennutti ne uudelleen vuosina 1115–1125. Vuonna 1421 oli vuorossa romaanista tyyliä edustavan kuorin tornin romahtaminen. Se kuitenkin rakennettiin goottilaiseen flanboyant-tyyliin vuosien 1446 ja 1523 välisenä aikana, joskin vuosien 1450 ja 1499 välisenä aikana ei töitä tornin parissa tehty. Vuoden 1776 tulipalon seurauksena päätettiin purkaa kolme läntisen kirkkolaivan kaaririviä ja vuonna 1780 valmistui nykyinen klassinen julkisivu. Suureksi onnettomuudeksi julkisivun tuennassa oli tarpeen jakaa Notre-Dame-Sous-Terre -kappeli kahteen osaan uusien tukirakenteiden vuoksi.

[muokkaa] Merveille ja munkkien asunnot

Mont Saint-Michelin luostari jakautuu kahteen osaan: Apotin asuinhuoneistoon sekä Merveillen, paikkaan, jossa munkit elivät. Ulkopuolelta katsottuna juuri tämä munkkien asuma-alue on erinomaisen goottilaisten vaikutusten merkitsemä. Tämän mukaisesti rakennuksen pohjoinen julkisivu on rakennettu kolmeen kerrokseen kaikkiaan 25 vuoden aikana.

Merveille on jo itsekin jaettu kahteen osaan: itäiseen ja läntiseen puoleen. Itäinen puoli rakennettiin varhemmin noin vuosina 1211 ja 1218 ja se koostuu kolmesta salista: Köyhien ja matkalaisten sali, Vieraiden sali sekä ruokasali (alhaalta ylös lueteltuina). Läntinen osa, joka on rakennettu seitsemän vuotta edellisen jälkeen, koostuu myös kolmesta salista: kellarista, ritarisalista ja luostarin suljetusta sisäpihasta.

[muokkaa] Robert de Torignin rakennukset

Apotti Robert de Torigni rekennytti läntiseen ja lounaan puoleiseen osaan rakennuskokonaisuutta vuosina 1154–1164, ja tämä kokonaisuus käsitti uudet apottikunnan rakennukset, toimistot, uuden vierasrakennuksen, sairastuvan ja Pyhän Tapanin kappelin. Hän myös muutti yhteysreittiä, joka palveli Notre-Dame-Sous-Terre -kappelin ja muun luostarin välillä. Hän teki tämän, jotta liian yleiset kontaktit luostariveljien ja pyhiinvaeltajien välillä voitaisiin estää.

[muokkaa] Merveille

Merveillen rakennus, joka sijaitsi välittömästi luostarikirkon pohjoispuolella, koostuu kävelypihasta, ruokasalista, työhuoneesta ja köyhäin ja pyhiinvaeltajien salista, ja ne muodostavat täydellisen jo toimivan kokonaisuuden. Rakennelma muodostaan koko rakennuksen toisen puoliskon ja on sijoitettu kolmeen kerrokseen ja ne nojaavat tavallaan kallion kylkeen. Pohjakerroksessa kellari toimii perustana. Sen jälkeen jokainen kerros muodostuu omasta erityisestä salistaan, joka on edellistä leveämpi ja kevyempirakenteisempi, mitä lähemmäksi kallion huippua saavutaan. Ulkopuolella sijaitsevat voimakkaat tukipilarit kannattelevat tätä kokonaisuutta. Topografiset olosuhteet ovat sanelleet keskeisesti Merveillen rakentamisen strategia.

[muokkaa] Luostarin piha

Luostarirakennuksessa on luonnollisesti myös suljettu sisäpiha, joka erään reunusta kolme holvikaarta antaa merelle ja kaukaiseen tyhjyyteen. Paikalla sijaitsee myös vintturipyörä, jonka tarkoituksena oli varmistaa elintarvikkeiden saanti vankila-aikana ja samalla paikalla myös vangit kävelivät ulkoillessaan.

[muokkaa] Belle chaisen sali ja kaakkoiset rakennukset

Samoin Belle-chaisen ja apottiluostarin rakennukset on omistettu hallinnollisille toiminnoille, joka liittyvä myös luostarin kulttuuritehtäviin. Apotti Richard Turstin rakensi itäpuolelle Vartijoiden salia, joka on sittemmin palvellut luostarin sisääntuloaulana. Officialité-sali, joka rakennettiin vuonna 1257 oli oikeudenjakamisen paikkana. Noin vuonna 1393 rakennettiin kaksi Châtlet-tornia ja sen jälkeen Perinnen torni sekä Bailliverie, joka toimi aluehallinnollisen ja veronkantoon perehtyneen yksikön käytössä. Apotti Pierre Le Roy, joka rakennutti myös henkilökohtaisen asuntonsa ja näin vahvisti luostarin linnoituksellista luonnetta, viimeisteli kaiken tämän.

[muokkaa] Mont-Saint-Michelin kunta

Kylä ja kunta ovat luonnollisesti saanut nimensä sille rakennetun ja arkkienkeli Mikaelille omistetun luostarin mukaan. Kunta on väkiluvultaan yksi Ranskan pienimmistä. Kehämuuri suojelee kylää, joka on rakennettu luostarivuoren eteläisen ja läntisen osan alueelle. Kylä on hyvin pieni ja sen asukasluku on jatkuvasti vähentynyt. Vastaavasti kylä on tuhansien turistien keskeinen matkakohde ympäri vuoden, mutta eritoten kesällä.

Kylän ja kalliovuoren mahtava arkkitehtuuri, jota edustaa luostari, ja kylän vanhat rakennukset ja linnoitusmuurit ovat tehneet tästä pienestä kylästä Ranskan kolmanneksi suorituimman turistikohteen, jossa vierailee noin 3,2 miljoonaa vierasta vuosittain. Koko kunta julistettiin historialliseksi monumentiksi vuonna 1987, mutta jo sitä ennen se luokiteltiin, vuonna 1979 UNESCOn maailmanperintölistaan.

[muokkaa] Väestö

Kalliosaaren väkiluku on voimakkaasti vähenemässä. Syyt ovat selvät, silla jokainen paikka ja loukko pyritään saamaan räjähdysmäisesti kasvavan matkailun tarpeisiin ja asukkaat joutuvat muuttamaan tämän tulvan alta mantereelle.

Saaren asukasluvun kehitys

1962	1968	1975	1982	1990	1999
xx	105	114	80	72	46
Asukasluku on vuodesta 1968 laskettu ilman kaksinkertaisen laskennan vaaraa.

On itsestään selvää, että kunnan talous perustuu totaalisesti matkailusta saataviin tuloihin. Noin tusinan munkin ja nunnan läsnäolo on vain kuriositeetti ja palvelee sekin matkailun tarpeita. Lisäksi valtio vastaa lähes kaikesta historiallisen monumentin kunnossapidosta, johon asukkaat osallistuvat melko vähäisessä määrin. Kuitenkin kunnassa on vaaleilla valittu kunnajohtaja, joka hoitaa virkaansa oman toimensa ohella.

[muokkaa] Turismi

[muokkaa] Pyhiinvaeltajat

Matkamiehet ovat olleet aina Mont-Saint-Michelin¹ vieraina, ainakin luostarin perustamisesta lähtien. Luostarivuorelle tehtiin siis pyhiinvaellusmatkoja ja erityisesti kun Ranskan kuninkaat omaksuivat enenevässä määrin arkkienkeli Mikaelien kultin valtakunnalliseksi ja antoivat arkkienkelille valtakunnan suojelijan tehtävät Satavuotisen sodan aikoina.

[muokkaa] Matkailun aikakausi

Sitten 1800-luvun romanttisesti suuntautuneet taiteilijat saapuivat kalliosaarelle, paikan erinomaisen ja ainutlaatuisen viehkeyden sekä paikan pittoreskiuden tähden. Heidän joukossaan oli mm. kirjailija Guy de Maupassant. Useita hotelleja avattiin matkailijoiden käyttöön 1800-luvun loppupuolella.

Varsinainen massaturismin kausi alkoi kalliosaarella vasta 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Saari muuttui maailmanluokan turistikohteeksi ja samalla muuttui pieni normandialainen kunta erääksi keskeiseksi matkailukohteeksi Ranskassa. Nykyisin (vuonna 2005) lasketaan saarella vierailevan yli kolme miljoonaan matkailijaa vuodessa. Kuitenkin vain osa kapuaa aina luostariin ja luostarikirkkoon saakka.

[muokkaa] Monumentit ja nähtävyydet

Useat kunnan rakennukset ovat, valtiokoneiston luokittelun lisäksi, yksityisestä aloitteesta luokiteltu historiallisiksi monumenteiksi.

[muokkaa] Uskonnolliset nähtävyydet

Kaikkien mielenkiintoisin nähtävyys kalliosaarella on tietenkin sen luostari, joka tekee vaikutuksen ylväällä olemuksellaan ja mahtavalla arkkitehtuurillaan, joka näkyy kymmenien kilometrien päähän saaresta. Kuitenkin saarella on myös monia muita merkittäviä rakennuksia ja monumentteja.

• Notre-Dame-sous-Terre -kappeli,
• Mont Saint-Michel -luostari,
• Saint-Pierren seurakuntakirkko:

Alun perin kirkko oli tarkoitettu kalliosaareen muodostuneen kunnan asukkaille, joita kutsutaan nimelle ”mointois”. Kirkko on kuitenkin säilyttänyt edelleenkin seurakuntakirkon aseman, mutta henkisesti se eroaa – kuten aiemminkin – luostarista ja sen kirkosta. Kirkkoherran nimittää Coutencesin piispa.

Kirkkorakennuksessa on vielä voitakin jälkiä 1000-luvun arkkitehtuurista, muuta se on kuitenkin pääsääntöisesti 1400- ja 1500-lukujen tuotantoa. Kirkkolaivassa ei ole kuin alalaiva ja sen tähden kirkko vaikuttaa vasemmalle kallistuneelta. Kirkko on varustetty myös pienellä kirkonkellolla.

Kirkossa on runsaasti erilaisia kulttiesineitä: 1400-luvun käsimaalausikkuna, päätön keskiaikainen hautamonumentti, alttari ja alttaritaulu, jotka ovat päivätty 1660, 1200-luvulta oleva primitiivinen kastemalja, Neitsyttä lapsen kanssa esittävä patsas sekä Neitsyt Marian opetusta kuvaava patsas, jotka ovat 1400- ja 1500-luvuilta. Lisäksi kokoelmiin kuuluu arkkienkeli Mikaelia esittävän patsaan kopio.

Saint-Pierren kirkko, jota ympäröi myös pieni hautausmaa, on vuonna 1909 merkitty kansalliseen muistomerkkiluetteloon.

• Saint-Aubert -kappeli,
• Saint-Aubert -suihkukaivo.

[muokkaa] Maalliset nähtävyydet

Mont-Saint-Michelin kunta on lähes ainoana ranskalaisena paikkakuntana säilyttänyt keskiaikaiset varustuksensa lähes muuttamattomina. Tämä kehämuuri on peräisin 1200- ja 1400-luvuilta. Kehämuuri on kokonaisuudessaan luokiteltu historiallisen monumentiksi. Muuri koostuu puoli ympyrän muotoon sijoitetuista torneista ja seinämästä, yksi torneista on vallitettu:

• Claudine –tormi,
• Pohjoinen torni (Nord)
• Vapauden torni (Liberté)
• Arcade –torni
• Kuninkaan torni (Roi)
• Boucle –torni, joka on vallitettu.

Aluetta kieltävä katu ja rintavarustukset ovat 1400-luvulta, kuten myös muutkin kalliosaaren puolustukseen liittyvät rakennelmat:

• Kuninkaan portti
• Avancée ja sen portti
• Boulevardi ja sen portti
• Porvarisvahdin tilat (1500-luvulta)

Fanils muuri, joka muodostuu Monteuxin, Cantillyn, ja Piletten muureista on peräisin 1500-luvulta. Siihen kuuluu Gabriel-torni, joka on samalla myös tuulimylly.

Historialliset asuntomonumentit

• Artichaut-talo
• Coquille-talo
• Licorne-talo
• Pot de Cuivre-talo
• Truie qui File-talo
• Saint-Aubert-majapaikka
• Tiphaine Raguenel-majapaikka
• Saint-Symphorien-majapaikka
• Dauphin-hotelli
• Mouton-Blanc.hotelli
• Mère Poulard-hotelli
• Saint-Pierre-hotelli, joa on restauroitu tarkasti vanhaa mallia noudattaen.

[muokkaa] Paikallinen Gastronomia

Mont-Saint-Michel sijaitsee Gouesnonjoen suulla, joka on ollut Normandian ja Bretagnen erottava raja. Mantereella on jo kauan ollut patorakennelmia, jotka ovat mahdollistaneen alueen ottamisen maatalouskäyttöön ja sekä karjan kasvattamiseen. Pääsääntöisesti karja on ollut lampaita, joita mainostetaan ”esisuolatuiksi”. Näin paikallinen ruoka koostuu karitsan- tai lampaanlihasta, joka on alueella kasvanut. Parasta liha on puuhiilillä grillattuna.

Valtava mediahälyn, johon on erityisesti osallistunut piirtäjä Christophe ja hänen koko perheensä (Fenouillard), on luotu omeletti, jota kutsutaan mont Saint-Michelin omeletiksi tai sen kehittäjän mukaan Poulardin muorin omeletiksi. Tämä omeletti valmistetaan munista ja ranskankermasta. Kokonaisuus vatkataan kovaksi vaahdoksi ja paistetaan, gastronomian puristien mukaan vain kuparipannu käy paistovälineenä ja sekin vielä tehdään avotulella. Vatkaaminen tapahtui aiemmin haarukalla, mutta vispilän käyttö on sallittua. Haarukan erityisen rytmin piti ja edelleenkin pitää olla asiakkaan kuultavissa.

Kyseinen omeletti myydään alkuperäisessä ruokapaikassa hintaan, joka on sen maineen kaltainen. Muutaman vuoden ajan Poulardin muorin erilaisia tuotteita on ollut kaupan sekä Ranskassa että ympäri maailmaa. Tällaisia tuotteita ovat mm. voitaikinatortut, bretagnelaiset kiekurat jne. Erityisenä piirteenä on mainittava, että tuotteiden pakkaukset ovat erinomaisen huoliteltuja.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Mont Saint-Michelin turistitoimiston viralliset sivut
• Kaupungin historiaa ja arkkitehtuuria
• Mont Saint-Michelin lahden turistiopas
• Mont-Saint-Michelin luostarin viralliset kotisivut

[muokkaa] Bibliografia

• Helsingin Sanomat 20. 05. 2006
• Germain Bazin, Le Mont Saint-Michel, Esipuhe Marcel Aubert, Paris, Picard, 1933.
• Louis Blondel, Notice historique du Mont-St.-Michel et de Tombelaine, *Avranches, Le Court, 1816. Toinen painos 1823.
• Édouard Corroyer, Description de l’Abbaye du Mont Saint-Michel et de ses Abords. Jphdattelun Historiallisia muistiinpanoja, Paris, Dumoulin, 1877.
• Paul Gout, Le Mont-Saint-Michel. Histoire de l’abbaye et de la ville. Étude archéologique et architecturale des monuments, Paris, Armand Colin, 1910.
• Edouard Le Hericher, Histoire et description du Mont-Saint-Michel, Avranches Anfray, (noin 1850). Teos on jaettuu kolmeen osaa: Legendat ja historia, luostarin ja kaupungin varustusten kuvailua, Tombelainen kalliosaari.
• Maximilien Raoul (Charles-Marie Letellierin nimimerkki), Histoire pittoresque du Mont Saint-Michel et de Tombelène, Paris, Librairie A. Ledoux, 1834.

[muokkaa] Viitteet

• 1 Alueen maantieteelliseen ja nimistölliseen kehitykseen liittyen luostarisaaren nimi kirjoitetaan ranskaksi muotoon "mont Saint-Michel", siis pienellä kirjaimella ja ilman väliviivaa. Mont-Saint-Michel on on alueen kunnan nimi ja se kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja väliviivan kanssa. Ohjeen kirjoitustavoista on laatinut INSEE eli Ranskan virallinen nimistötoimisto.
• 2 Nykyisin paikka on pyhän Aubertin kappeli, joka sijaitsee luostarin kaakkoiskulmassa, mutta se on rakennetty vasta 1400-luvulla.