Sardinian kuningaskunta

Wikipedia

Sardinian kuningaskunnan lippu vuodelta 1848

Sardinian kuningaskunta oli historiallinen valtio nykyisen Italian alueella.

Sardinian saarta oli kutsuttu kuningaskunnaksi jo keskiajalla, mutta sillä ei ollut erillisiä kuninkaita, ellei sellaisiksi katsota saarella hallinneita piirikuntien mahtiherroja, joita Etelä-Europassa kuitenkin pidettiin lähinnä ruhtinaina, ei muiden valtuioiden tunnustamina kuninkaina. Keisari Fredrik II antoi yhdelle pojalleen Sardinian kuninkaan tittelin. Aragonian ja myöhemmin Espanjan kuninkaat käyttivät pitkässä tittelistössään myös sardinian kuninkuutta. Uudella ajalla senniminen valtio varsinaisesti syntyi, kun vuonna 1720 kuningas Viktor Amadeus II, Savoijin herttua ym, vaihtoi Espanjan perimyssodassa osalleen saamansa Sisilian saaren Sardiniaan, vaihtaen samalla kuningastittelinsä niin että se liitettiin nimenomaan Sardiniaan.

Kuningaskunta oli Savoijin ruhtinashuoneen päähaaran hallussa vuoteen 1831 asti, ja sen jälkeen Savoiji-Carignanin sivuhaaralla. Vuosina 1798-1814 manterenpuoleiset alueet olivat ranskalaisten hallussa, ja ensimmäistä kertaa Sardinian kuningas todellisuudessa asui Sardinian saarella, joka oli heidän ainut jäljellejäänyt alueensa. Vuoteen 1858 asti kuningaskuntaan kuuluivat Sardinian ja ranskanpuoleisen Savoijin lisäksi vain Piemonte, mutta 1858 alkaen siihen liittyivät tai liitettiin lähes kaikki Italian osat. Vuonna 1861 laajentunut Sardinian kuningaskunta julistettiin Italian kuningaskunnaksi ja Viktor Emanuel II sen kuninkaaksi.

Sardinian kuningaskunnan pääministeriksi nousi 1850-luvulla kreivi Camillo Cavour (1810-1861). Hän teki Ranskan kanssa sopimuksen, missä Napoleon III lupasi auttaa Sardiniaa tulevassa sodassa Itävaltaa vastaan, ja vastapalveluksi Sardinia luovuttaisi Savoijin ja Nizzan Ranskalle. Tämä käynnisti tapahtumaketjun, joka vuoteen 1870 mennessä johti Italian täyteen yhdistymiseen, tulokseen jota Ranska ei olisi välttämättä toivonut rajansa taakse.