Takashi Miike

Wikipedia

Takashi Miike (jap. 三池崇史, s. 24. elokuuta, 1960 Osaka, Japani) on kiistanalainen ja erittäin tuottelias japanilainen elokuvantekijä. Sitten vuoden 1991 debyyttinsä Miike on ohjannut yhteensä yli 60 elokuva-, video- ja televisioesitystä. Vuosina 2001 ja 2002 Miike sai valmiiksi peräti 14 tuotantoa.

[muokkaa] Ura

Takashi Miike valmistui maineikkaan elokuvantekijän Shōhei Imamuran perustamasta Japanin elokuvakoulusta, vaikka hän väittääkin käyneensä kursseilla vain harvoin.

Miiken ensimmäiset elokuvat olivat televisiotuotantoja ja suoraan videoille julkaistuja, ns. "V-Cinema"-julkaisuja, joiden väitettiin olleen yakuzan rahanpesutarkoituksessa rahoittamia, mutta väitteelle ei ole löytynyt minkäänlaisia pitäviä todisteita.

"V-Cinema"-julkaisuja sensuroidaan löyhemmin, ja myös niiden tuottajat tarjoavat laajat luovat vapaudet ohjaajalle, joten Miike ohjaa niitä yhä ajoittain. Myöskään Japanissa suoraan videoille julkaistavia elokuvia ei pidetä automaattisesti "huonolaatuisina", niin kuin länsimaissa yleensä on tapana.

Vuoden 1995 Shinjuku kuroshakai: China mafia sensō oli Miiken ensimmäinen teatterilevitykseen päässyt elokuva. Se edusti sitä äärimmäistä tyyliä ja tematiikkaa, joka tulisi luonnehtimaan Miiken tulevia elokuvia. Elokuvan menestyksen myötä, kykynsä todistettuaan, Miike pääsi työskentelemään suuremman budjetin elokuvien parissa. Shinjuku kuroshakai: China mafia sensō on myös ensimmäinen elokuva hänen "Kuroshakai" (Musta yhteiskunta) -trilogiaansa, jonka muut osat ovat vuoden 1997 Gokudō kuroshakai Rainy Dog ja vuoden 1999 Nihon kuroshakai Ley Lines.

Kansainväliseen tietoisuuteen Miiken toi vuonna 2000 hänen edellisvuotisen Audition-elokuvansa ja väkivaltaisen yakuza-elokuvansa Dead or Aliven esittämiset kansainvälisillä filmifestivaaleilla.

Sittemmin Takashi Miike on saavuttanut kulttimaineen lännessä, joka kasvaa edelleen hänen elokuviensa tullessa julkaistuiksi DVD:llä.

[muokkaa] Elokuvat ja teemat

Miike on tunnettu mustasta huumoristaan ja šokeeraavista, erittäin väkivaltaisista ja yhteiskunnallisia tabuja koskettelevista elokuvistaan, joiden luonteesta johtuen hän onkin usein törmännyt sensuuriin sekä Japanissa, että ulkomailla.

Monet hänen elokuvistaan ovat erittäin graafisia kuvauksia rikollisten, erityisesti Japanin yakuzan, toimista, joiden väkivaltakohtaukset ovat sisällöltään yliampuvia ja lähes sarjakuvamaisia.

Maineestaan väkivaltaisten ja normaalistapoikkeavien elokuvien tekijänä huolimatta Miike on todistanut olevansa erittäin monipuolinen elokuvaohjaaja ja ohjannut elokuvia laajalta alalta: lämminhenkisiä lastenelokuvia (Zebraman ja Yōkai daisensō), historiallisia teoksia (Sabu), ja koskettavia elokuvia kuten roadtrip-tarina Chūgoku no chōjin. Jotkut hänen elokuvistaan ovat täysin perinteisten luokitusten ulkopuolella, joista hyvänä esimerkkinä on Katakuri-ke no kōfuku, joka on musikaali-komedia-kauhu-ilveily.

Hänen vähemmän kiistanalaisia töitään ovat Ley Lines ja Araburu tamashiitachi, jotka ovat vakavamielisiä rikollisdraamoja vahvoilla henkilöhahmoilla, ja hänen vähemmän tunnettuihin elokuviin kuuluva Andromedia: teiniscifidraama, jonka päähenkilöinä ovat J-pop-tyttöyhtye Speedin jäsenet. Hänen vuoden 2002 elokuvansa Shin jingi no hakaba on uudelleenfilmatisointi Kinji Fukasakun vuoden 1975 elokuvasta Jingi no hakaba.

Kriitikot ovat huomauttaneet Miiken taiteellisen kehityksen arvoituksellisuudesta. Miike tekee samaan aikaan yhä valtavirrallisempia että radikaalimpia elokuvia; 1 puhelu tullut on hänen kaupallisimpia elokuviaan tähän mennessä, kun taas elokuvat kuten Izo (2004) ja hänen Box-osionsa Three, Monster -DVD:llä (2004) (johon osallistuivat Miiken lisäksi eteläkorealainen Chan-wook Park ja kiinalainen Fruit Chan) ovat olleet suurelle yleisölle vaikeammin lähestyttäviä, lähinnä art house -yleisöille ja extreme-elokuvien ystäville suunnattuja teoksia.

Erittäin tuotteliaasta työskentelystään huolimatta olisi virheellistä pitää Miikeä tusinaohjaajana, joka suostuu mihin tahansa projektiin. Jopa akateemikot ovat tunnustaneet Miiken omakohtaisen tyylinsä omaavaksi ohjaajaksi, jonka töistä löytyy syvyyttä sekä tyylillistä, että temaattista yhtenäisyyttä. Toistuvaa kuvakieltä ja teemoja elokuvissa ovat uudelleensyntymä, linnut, perhe, kaaos ja järjestys. Elokuvista kuten Visitor Q:sta ja Izosta voi löytää filosofista pohdiskelua väkivallan ja tabujen täyttämän ulkokuoren alta. Tämä sekoitettuna hänen mielikuvitukselliseen ja usein omaperäiseen lähestymistapaan elokuvienteossa tekee hänen töistään helposti tunnistettavia, huolimatta siitä minkä genren parissa hän milloinkin työskentelee.

[muokkaa] Kiistanalaiset elokuvat

Kriitikot ovat pitäneet Miiken töitä usein loukkaavan misogynistisinä, kun taas hänen kannattajansa huomauttavat, että yleensä naishahmot ovat niitä, jotka saavuttavat lopullisen vallan, mitä he sitten käyttävät vallitsevan japanilaisen patriarkaalisuuden kumoamiseen (esimerkkeinä Audition ja Visitor Q). Kannattajat näkevät Miiken elokuvat tinkimättöminä kommentteina yhä hajaantuneemmasta nyky-yhteiskunnasta ja mieltävät väkivaltaiset teemat Miiken elokuvissa enemmänkin japanilaisen kulttuurin kritiikiksi kuin väkivallan itsensä ylistämiseksi.

Vuoden 2001 väkivaltainen mangasta elokuvaksi käännetty Koroshiya 1 lienee yksi Miiken kiistanalaisimmista elokuvista. Elokuvan äärimmäisyyksiin vietyä väkivaltaa käytettiin hyväksi jopa elokuvan promootiossa, kun sen kansainvälisessä ensi-illassa vuoden 2001 Toronto International Film Festival -tapahtumassa yleisölle jaettiin oksennuspusseja, joita koristi elokuvan logo. Britanniassa "British Board of Film Classification" ei sallinut elokuvan leikkaamattoman version julkaisemista sanoen syyksi siinä naisiin kohdistetun seksuaalisen väkivallan. "BBF" oli kuitenkin sallinut hieman aikaisemmin ranskalaisen Irréversible -elokuvan, joka sisältää yhdeksän minuutin raiskauskohtauksen, julkaisemisen leikkaamattomana. Hongkongissa elokuvasta leikattiin 15 minuuttia. Yhdysvalloissa elokuvasta on näytetty leikaamatonta versiota (MPAA ei ole luokittelut sitä), ja Beneluxissa siitä julkaistiin leikkaamaton DVD.

Vuonna 2005 Miikeä pyydettiin ohjaamaan jakso yhdysvaltalaiseen Masters of Horror -TV-sarjaan, johon on osallistunut muita kauhuelokuvien "mestariohjaajia", kuten John Carpenter, Tobe Hooper ja Dario Argento. Mitä väkivaltaisuuteen ja seksuaaliseen sisältöön tulee, hänelle luvattiin täydet taiteelliset vapaudet. Takashi Miiken ohjaama Imprint-jakso oli kuitenkin ilmeisesti niin graafinen ja häiritsevä, että Showtime (kanava joka näytti Masters of Horroria) ei suostunut näyttämään sitä. Sarjan luoja Mick Garris hehkutti jaksoa ällistyttäväksi, mutta jopa hänelle vaikeaksi katseltavaksi [1]. Vaikka sitä ei ole näytetty televisiossa Yhdysvalloissa, on Imprint kuitenkin näytetty monessa muussa maassa, ja se on mukana Masters of Horrorin DVD-julkaisussa. Myös Dario Argenton Masters of Horroria varten ohjaamasta Jenifer-jaksosta leikattiin väkivaltaisia kohtauksia pois.

[muokkaa] Osittainen lista teoksista

Bodyguard Kiba (1993)
Naniwa yūkyōden (1995)
Shinjuku kuroshakai: China mafia sensō (1995)
Kenka no hanamichi (1996)
Gokudō sengokushi Fudō (1996)
Gokudō kuroshakai Rainy Dog (1997)
Full metal gokudō (1997)
Chūgoku no chōjin (1998)
Andoromedeia (1998)
Blues Harp (1998)
Nihon kuroshakai Ley Lines (1999)
Dead or Alive (1999)
Audition (1999)
Tajū jinkaku tantei Psycho – Amamiya Kazuhiko no kikan (2000) (TV-minisarja)
Hyōryūgai (2000)
Tengoku kara kita otokotachi (2000)
Dead or Alive 2 (2000)
Visitor Q (2001)
Koroshiya 1 (2001)
Araburu tamashiitachi (2001)
Katakuri-ke no kōfuku (2001)
Dead or Alive Final (2002)
Shin jingi no hakaba (2002)
Kin'yū hametsu Nippon – Tōgenkyō no hitobito (2002)
Deadly Outlaw – Rekka (2002)
Gokudō kyōfu daigekijō: Gozu (2003)
Kōshōnin (2003)
1 puhelu tullut (2003)
Kikoku (2003)
Zebraman (2004)
Three, Monster (2004) ("Box"-osio)
Izo (2004)
Yōkai Daisensō (2005)
Masters of Horror (2005–2006) (TV-sarja – "Imprint"-jakso)
46 oku nen no koi (2006)

[muokkaa] Triviaa

Takashi Miikellä on pieni rooli Pen-Ek Ratanaruangin vuoden 2003 elokuvassa Last Life in the Universe, jossa hän näyttelee yakuzaa.
Miike esiintyy cameoroolissa ohjaaja Eli Rothin vuoden 2006 kauhuelokuvassa Hostel.
Miike ei esiinny lähes milloinkaan julkisuudessa ilman aurinkolasejaan.
Hän kirjoitti esipuheen Tom Mesin kirjaan Iron Man: The Cinema of Shinya Tsukamoto.