Arthur Seyss-Inquart
Wikipedia
Arthur Seyss-Inquart (syntyjään Arthur Zajtich, virallisesti (saksaksi) Arthur Seyß-Inquart) (22. heinäkuuta 1892 – 16. lokakuuta 1946) oli huomattava natsivirkailija Itävallassa ja toisen maailmansodan aikana Puolassa ja Alankomaissa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ennen Anschlussia
Seyss-Inquart syntyi Stonařovissa, Määrissa, joka silloin kuului Itävalta-Unkariin. Hän muutti vanhempiensa mukana Wieniin vuonna 1907, missä perhe muutti nimensä Seyss-Inquartiksi. Myöhemmin hän opiskeli lakia Wienin yliopistossa. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa hän värväytyi Itävallan armeijaan elokuussa 1914 ja palveli Venäjän, Romanian ja Italian vastaisilla rintamilla. Hänet palkittiin urheudesta monia kertoja ja ollessaan toipilaana saamistaan vammoista hän suoritti tutkintonsa loppukokeet vuonna 1917.
Sodan jälkeen hän toimi lakimiehenä ja 1921 perusti oman toimiston. Ensimmäisen tasavallan alkuvuosina hän oli poliittisesti lähellä Isänmaallista rintamaa (Vaterländische Front). Menestyvänä lakimiehenä hänet kutsuttiin mukaan kansleri Engelbert Dollfussin hallitukseen 1933. Hän liittyi Itävallan kansallissosialistiseen puolueeseen 1931, mutta vaikka hän pysyttäytyi etäänpänä puolueesta, kun se kiellettiin heinäkuussa 1934, hän uusi jäsenyytensä nopeasti vuonna 1936. Helmikuussa 1938 Seyss-Inquart nimitettiin sisäministeriksi Kurt Schuschniggin hallitukseen sen jälkeen kun Adolf Hitler oli uhannut Schuschniggiä ja Itävaltaa sotilaallisilla toimenpiteillä, jos Saksan vaatimuksiin ei suostuta. Vain neljä viikkoa myöhemmin 11. maaliskuuta 1938 Saksan painostuksen alla Schuschnigg erosi kanslerin virasta ja Itävallan presidentti Wilhelm Miklas nimitti Seyss-Inquartin Itävallan kansleriksi. Seuraavana päivänä saksalaiset joukot ylittivät Itävallan rajan liittääkseen sen Kolmanteen valtakuntaan (katso Anschluss).
[muokkaa] Ostmarkin ja Etelä-Puolan johtaja
Seyss-Inquart ehdotti ja allekirjoitti 13. maaliskuuta lain, joka alisti Itävallan Saksan maakunnaksi. Hitlerin suostumuksella hän pysyi uudellennimetyn Ostmarkin johtajana apunaan Ernst Kaltenbrunner johtavana ministerinä ja Burckel Itävallan jälleenyhdistymisen päällikönä (vastuualueeseen kuului "juutalaiskysymys"). Seyss-Inquart sai kunnianosoituksen SS-arvon "Gruppenführer" ja toukokuussa 1939 hänestä tuli salkuton ministeri Hitlerin hallintoon.
Puolan miehityksen jälkeen Seyss-Inquartista tuli eteläisen Puolan hallinnollinen johtaja, mutta ei ottanut tointa vastaan ennen kuin kenraalikuvernementti perustettiin, jolloin hänestä tuli kenraalikuvernööri Hans Frankin sijainen.
[muokkaa] Alankomaiden valtakunnankomissaari
Nykyisten Benelux-maiden antauduttua hänet nimitettiin valtakunnankomissaariksi (Reichskommissar) miehitettyyn Alankomaihin toukokuussa 1940, tehtävänään johtaa siviilihallintoa, mahdollistaa läheinen taloudellinen yhteistyö Saksan kanssa ja puolustaa Kolmannen valtakunnan etuja. Hän tuki Hollannin kansallissosialistista liikettä (Nationaal-Socialistische Beweging) ja salli heidän muodostaa puolisotilaallisia joukkoja, jotka toimivat poliisivoimien apuna. Muut poliittiset puolueet kiellettiin vuoden 1941 loppupuolella ja monet entiset virkamiehet vangittiin. Seyss-Inquart johti itse hallintoa lähes joka tasolla ja pyrki politisoimaan kaikkea shakkiyhdistyksistä lähtien.
Hän vastasi toukokuussa 1943 puhjenneisiin laajoihin lakkoihin terrorikampanjalla ja summittaisilla sotaoikeudenkäynneillä sekä kollektiivisella 18 miljoonan guldenin sakolla. Alankomaiden vapauttamiseen mennessä hän oli vahvistanut noin 800 ihmisen teloituksen, joissain lähteissä yli 3500 mukaan lukien "panttivankilain" perusteella telotetut, lähellä vapautumista olevien poliittisten vankien kuolemat, Puttenin tapauksen ja SS-poliisijohtaja H. Rauteria vastaan tehdystä hyökkäyksestä kostoksi teloitetut 230 hollantilaista. Heinäkuussa 1944 suurin osa hänen valtaoikeuksistaan siirrettiin Alankomaiden sotilaskomentajalle ja Gestapolle.
Alankomaissa oli kolme suurta keskitysleiriä – Vught, Amersfoort ja "juutalaisten kokoamisleiri" Westerborkissa; myös useita muita pienempiä leirejä oli eri hallinonalojen hoidettavana. Näihin kuului "vapaaehtoisen työvoiman rekrytointi" -leiri Ommenissa. Yhteensä kaikkiaan noin 530 000 hollantilaista siviiliä työskenteli saksalaisille ja näistä 250 000 lähettiin tehdastyöhön Saksaan. Seyss-Inquart yritti lähettää kaikki 21-23 vuotiaat työläiset Saksaan, mutta yritys ei onnistunut, vaikkakin hän torjui vuonna 1944 vaatimukset lähettää 250 000 työläistä lisää ja yhteensä tuona vuonna lähettiin vain 12 000 ihmistä.
Seyss-Inquart oli avoimesti antisemitisti ja saapuessaan Alankomaihin hän pyrki välittömästi poistamaan kaikki juutalaiset virkamiehistöstä, tiedotusvälineistä ja johtavista asemista yrityksissä. Juutalaisvastaiset toimenpiteet kiihtyivät vuodesta 1941 alkaen ja 140 000 juutalaista rekisteröitiin sekä aloitettiin juutalaisten eristäminen ghettoihin ja leireille. Helmikuussa 1941 1000 juutalaista lähetettiin Buchenwaldin and Mauthausenin keskitysleireihin. Myöhemmin Hollannin juutalaiset lähetettiin Auschwitzin tuhoamisleirille. Sodasta selvisi vain 13 500 kaikista 140 000 rekisteröidystä.
Kun liittoutuneet etenivät Alankomaihin, käynnisti natsihallinto poltetun maan taktiikan ja päästi veden tulvimaan alaville maille, mitä suurin osa maata oli. Siviiliväestö joutui kärsimään lähes nälänhätää syyskuusta 1944 vuoden 1945 alkupuolelle, sillä suurin osa viljelysmaata oli käyttökelvotonta ja kuljetuskalustoa siviilien ruokakuljetuksiin oli niukasti, jonka seurauksena lähes 30 000 hollantilaista kuoli nälkään. Seyss-Inquart pysyi valtakunnankomissaarina aina 8. toukokuuta 1945 saakka, jolloin tavattuaan Karl Dönitzin, hänet pidätettiin Hampurissa.
[muokkaa] Nürnbergin oikeudenkäynti
Nürnbergin oikeudenkäynnissä Seyss-Inquartia syytettiin salaliitosta tehdä rikoksia rauhaa vastaan sekä hyökkäyssodan suunnittelusta, käynnistämisestä ja käymisestä sekä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Häntä puolusti Gustav Steinbauer. Seyss-Inquart todettiin syylliseksi kaikkiin muihin syytteisiin paitsi salaliittoon ja tuomittiin kuolemaan hirttämällä. Hänet hirtettiin 16. lokakuuta 1946, samana päivänä kuin yhdeksän muuta tuomittua.
