Francisco I. Madero
Wikipedia
Francisco I. Madero González (30. lokakuuta 1873 – 22. helmikuuta 1913) oli Meksikon presidenttinä 1911–1913. Hän haastoi diktaattorina hallinneen Porfirio Díazin, joka karkotettiin maasta Meksikon vallankumouksen pyörteissä. Díazin syrjäyttämisen jälkeen vallankumous riistäytyi kuitenkin pian Maderon käsistä ja hänet teloittivat Porfirion kannattajat.
Madero syntyi Parrasissa, Coahuilassa espanjalaislähtöisten Francisco Madero ja Mercedes González Treviñon poikana. Hänen perheensä oli yksi Meksikon rikkaimmista. Nimikirjaimen I. sanotaan usein tarkoittavan Indalecio, mutta synnyintodistuksessa nimenä on Ignacio. Madero opiskeli Baltimoressa, Versaillesissa ja Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä. Hänen huolestui köyhimpien ahdingosta Díazin diktatuurin aikana ja lähti politiikkaan Benito Juárezin nimeä kantavan demokraattisen klubin toimissa. Vuonna 1909 hän perusti Partido Nacional Antirreleccionistan presidentti Díazin jatkuvia uudelleenvalintoja vastaan.
Madero oli kasvissyöjä, mystikko ja liberaali kapitalisti, joka pelkäsi että hallituksen politiikka johtaisi lopulta todelliseen sosiaaliseen vallankumoukseen. Madero kannatti demokraattista fasadia, joka pitäisi oligarkit vallassa ja kansan tyytyväisenä.
Madero lähti 1910 vaaleihin Díazin vastaehdokkaaksi Díazin luvattua että Meksiko oli demokraattinen maa ja vaalien olevan demokraattiset. Vaalien aikana Madero ja 6000 antirreleccionistien jäsentä vangittiin. Vasquez Gomez nousi puolueen ehdokkaaksi, mutta Díazin julistettiin jälleen voittaneen. Maderon isä oli maksanut huomattavat takuut, ja hän saattoi kulkea päivisin kaupungilla vartijoiden kanssa. 4. lokakuuta hän kuitenkin karkasi ja ylitti rajan Laredossa Texasiin. San Antoniosta käsin hän julisti vaalit mitättömiksi ja julisti 20. marraskuuta 1910 kello 18:00 aseellisen kapinan laitonta presidentti Díazia vastaan. Vallankumous levisi, Pancho Villa miehitti Chihuahuan ja Ciudad Juárezin. Díaz saatiin kaadettua 17. toukokuuta, kun Madero allekirjoitti Ciudad Juárezin sopimuksen, jossa vaadittiin Díazin eroa vastineeksi aselevosta. Díaz erosi 25. toukokuuta 1911 ja lähti maanpakoon.
Madero nimitti Francisco León de la Barran väliaikaiseksi presidentiksi. De la Barra oli vakaa konservatiivi ja pyrki hillitsemään radikaalimpia vaatimuksia. De la Barran teot pistettiin Maderon tilille, vaikka tämä oli antanut De la Barralle täysin vapaat kädet. Maderon toimet ja hänen kokemattomuutensa aiheuttivat tyytymättömyyttä hänen tukijoissaan, kuten Emiliano Zapatassa, joka ei luottanut Maderon tahtoon maauudistuksen läpiviemisessä. Madero myös antoi monia virkoja sukulaisilleen, lähinnä siksi että piti näitä ainoina varmasti rehellisinä ihmisinä.
Alkuvuodesta asevoimien komentaja Victoriano Huerta, salaliitossa Porfirio Díazin veljenpojan Félix Díazin ja Yhdysvaltain lähettilään Henry Lane Wilsonin kanssa nousi Maderoa vastaan 18. helmikuuta 1913. Hänen veljensä ja neuvonantajansa Gustavo A. Madero kaapattiin kadulta, kidutettiin ja tapettiin. Madero pakotettiin eroamaan virastaan ja Huerta otti presidentin toimet hoidettavakseen samana päivänä, tosin hänen oli ensin luvattava ulkoministeri Pedro Lascurainille, josta tuli lain mukaan presidentti Maderon eron jälkeen, että Madero saa pitää henkensä. Francisco I. Madero teloitettiin ampumalla neljä päivää myöhemmin. Tilanne pyrittiin lavastamaan kuolemaksi paon yhteydessä osittain Huertan antaman lupauksen uskottavuuden säilyttämiseksi, mutta kaikille oli alusta asti selvillä kuka oli syypää kuolemaan, varsinkin kun Maderon saattovartiota komentanut kapteeni Francisco Cardenas ylennettiin majuriksi pian tapauksen jälkeen.
