Ion Antonescu

Wikipedia

Ion Antonescu (s. 15. kesäkuuta 1882, Piteşti, k. 1. kesäkuuta 1946 lähellä Jilavaa) oli Romanian pääministeri ja diktaattori toisen maailmansodan aikana 1940–1944.

[muokkaa] Elämäkerta

Antonescu syntyi porvariperheeseen, jossa oli jonkinlaisia sotilasjuuria. Hän kävi Craiovan ja Iaşin sotilaskouluja, valmistui luokkansa priimuksena ratsuväkikoulusta 1904 ja 1911 sotilasakatemiasta.

Luutnanttina Antonescu otti osaa vuoden 1907 maatyöläisten kapinan tukahduttamiseen Galaţin lähistöllä. Vuonna 1913 hän osallistui toiseen Balkanin sotaan Bulgariaa vastaan ja palkittiin Romanian korkeimmalla kunniamerkillä. Ensimmäisessa maailmansodassa hän toimi marsalkka Constantin Prezanin esikuntapäällikkönä. Hän suunnitteli Romanian menestyksekkään puolustuksen Saksan kenttämarsalkka Mackensenin hyökkäystä vastaan Moldaviassa 1917 syksyllä, kun loput Romaniasta oli jo miehitetty 1916 lopulla.

Antonescu sai mainetta taitavana ja käytännönläheisenä komentajana. Hän sai lempinimen Câinele roşu (punainen koira).

Vuodet 1922–1926 hän oli sotilasattašea Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Hän palasi Şcoala Superioară de Războin (ylempi sotilaskoulu) johtajaksi 1927–1930, suuren päämajan päälliköksi 1933–1934.

Entisen kuninkaan Ferdinandin poika Kaarle II palasi maanpaosta kesäkuussa 1930 ja syrjäytti alaikäisen poikansa Mikaelin (s. 1921) valtiohoitajat. Antonescu nimitettiin puolustusministeriksi 1937–1938. Helmikuussa 1938 kuningas julistautui itsevaltiaaksi fasistisen rautakaartin kasvavan vallan pelossa ja perusti korporatiivisen diktatuurin.

Syyskuussa 1940, kun Romanian oli pitänyt luovuttaa Bessarabia ja Pohjois-Bukovina Neuvostoliitolle (28. kesäkuuta) Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti, ja Pohjois-Transilvania Unkarilla (30. elokuuta), kuningas Kaarle II nimitti Antonescun pääministeriksi (4. syyskuuta). Antonescu pakotti kuninkaan luopumaan kruunusta ja maapakoon. Kaarlen poika Mikael kruunattiin jälleen kuninkaaksi 6. syyskuuta. Antonescu nimitti itsensä arvonimellä Conducător, johtaja, ja otti diktatoriset oikeudet. Kuninkaalle jäi vain keulakuvan asema.

[muokkaa] Toinen maailmansota

Romanialla oli mahdollisuus revanssisotaan kolmella suunnalla, Saksa lännessä, Neuvostoliitto idässä ja Bulgaria etelässä. Antonescu haki liittoa Saksan kanssa, saadakseen takaisin edes Neuvostoliitolle menetetyt alueet. Liitto oli kiinnostava myös Saksan kannalta, jota kiinnostivat Romanian tärkeät öljyvarat. Ensimmäiset Saksan joukot saapuivat maahan 12. lokakuuta 1940 uudistamaan Romanian armeijaa. Antonescu piti myös sotaa Unkarin kanssa Transilvaniasta väistämättömänä, kun Neuvostoliitto olisi lyöty.

Antonescu lähestyi fasistista ja antisemiittistä rautakaartia ja tarjosi heille paikkoja hallituksessa 15. syyskuuta 1940. Hän halusi tuota kautta kaartin omaan hallintaansa, koska sen paramilitaariset toimet söivät maan poliittista vakautta. Ajanjakso tunnetaan Romaniassa nimellä kansallislegioonavaltio (Statul naţional-legionar). Viimein, Antonescun kieltäydyttyä toistuvasti rautakaartin vaatimuksista, se kapinoi 21. tammikuuta 1941. Antonescu murskasi kapinan nopeasti Saksan hyväksyessä toimen taloudellisen vakauden nimessä. Rautakaarti kiellettiin ja sen johtajat vangittiin tai karkotettiin maasta.

Romanian armeija liittyi Saksan Wehrmachtin kanssa hyökkäykseen Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 suurimpien laillisten puolueiden johtajien tuella. Joukot miehittivät menetetyt alueet, kuten myös Odessan. Odessassa järjestettiin syksyllä yksi historian verisimmistä joukkomurhista. Antonescu nimitti itsensä marsalkaksi ja Odessan satama nimitettiin uudelleen hänen mukaansa. Sotamenestys ja uudistukset toivat Antonesculle merkittävän kansansuosion. Maassa siedettiin jonkinlaista johdon arvostelua, ja jotkut historioitsijat ovat pitäneen Romaniaa vähiten Saksaa myötäilevänä sen liittolaismaista

Romanian joukot eivät pysähtyneet entisille rajoilla, vaan jatkoivat syvemmälle Ukrainaan ja Venäjälle. Romanian poliitikot ja liittoutuneet protestoivat päätöstä. Romanian kärsittyä murskaavat tappiot Stalingradissa, Antonescun kansansuosio hiipui nopeasti. Hän aloitti neuvottelut aselevosta, muttei voinut hyväksyä vaatimusta ehdottomasta antautumisesta.

Kesällä 1944 neuvostojoukkojen työntäessä saksalaisia kohti Romaniaa, Antonescu kieltäytyi neuvottelemasta rauhasta, luultavasti kunniakäsityksensä vuoksi tai poliittisten kykyjensä puutteesta johtuen. Epätoivoisessa tilanteessa 24. elokuuta 1944 kuningas Mikael, jota Romania poliittisen puolueet tukivat, syrjäytti Antonescun ja pidätytti hänet.

Antonescu luovutettiin Neuvostoliittoon. Toukokuussa 1946 Bukarestin kommunistihallitus pani hänet oikeuden eteen Saksan kanssa liittoutumisesta ja hyökkäyksestä Neuvostoliittoon. Hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin 1. kesäkuuta 1946. Antonescu pyysi tulevansa armeijan, ei vanginvartijoiden teloittamaksi. Hänen pyyntöönsä ei suostuttu.

[muokkaa] Antonescu ja holokausti

Antonescun rooli holokaustissa on kiistanalainen aihe. Hän ei hyväksynyt natsien näkemystä herrarodusta, ja hänen antisemitisminsä oli suurimmaksi osaksi taloudellista nationalismia. Hänen ottoäitinsä Frida Cuperman oli juutalainen, kuten hänen entinen vaimonsa Rasela Mendel, jonka hän nai Lontoossa 1920-luvulla. Vuoteen 1942 asti hän tuki sionistista liikettä, ratkaisten "juutalaisongelman" sallimalla maahanmuuton Brittiläiseen Palestiinaan. Tämä katkaistiin 1942 Saksan vaatimuksesta ja brittien kieltäydyttyä hyväksymästä maahanmuuttoa vihollismaasta.

Tällä välin suurin osa Bessarabian ja Bukovinan juutalaisista oli tuhottu. Vuonna 1941 etenevä Romanian armeija syytti "juutalaisia vastarintaliikkeitä" hyökkäyksistä määräsi kaikki Bessarabian ja Bukovinan juutalaiset (80 000–150 000), joita syytettiin kommunistiagenteiksi virallisessa propagandassa, siirrettäväksi Transnistriaan. Useat kuolivat viikon kestäneellä matkalla kuolemanjunalla itään ilman riittävää vettä ja ruokaa. Joulukuussa 1941 ilmoitettiin 108 000 juutalaista asutetun Transnistriaan. Vuonna 1942 viranomaisten mukaan maakunnassa oli 80 087 juutalaista ja joulukuussa 54 300. Kuljetukset lopetettiin aikaisin 1942 ja maaliskuussa 1943 siirretyt juutalaiset tuotiin takaisin Romaniaan. Noin 10 000 palasi.

Vanhan Romanian noin 300 000 juutalaista ei lähetetty saksalaisten pyynnöstä huolimatta leireille, ilmeisesti siinä pelossa, että koko maan talous romahtaisi.

Puhdistukset jatkuivat miehitetyssä Transnistriassa. 70 000–90 000 juutalaista ja romania sekä tuntematon määrä neuvostoliiton juutalaisia ammuttiin ja näännytettiin nälkään Transnistriassa.