Kanadan provinssi
Wikipedia
Kanadan provinssi (engl. Province of Canada, ransk. Province du Canada) oli brittiläinen siirtokunta Pohjois-Amerikassa, joka luotiin 23. heinäkuuta 1840 hyväksytyssä säädöksessä ja julistettiin voimaan 10. helmikuuta 1841. Säädös lakkautti Ylä- ja Ala-Kanadan lakia säätävät elimet ja perusti samalla poliittisen entiteetin, Kanadan provinssin. Säädöksen myötä entisestä Ala-Kanadasta tuli Itä-Kanada ja Ylä-Kanadasta Länsi-Kanada.
Kanadan provinssin ensimmäinen pääkaupunki oli Kingston. Vuoden 1843 jälkeen pääkaupungiksi tuli Montreal ja sittemmin vuorotellen Toronto ja Québec. Vuonna 1866 Kanadan provinssin parlamentin viimeinen istunto pidettiin Ottawassa, jossa parlamenttirakennukset rakennettiin vuonna 1865.
Yksi liiton päätarkoituksista oli saada kanadanranskalaiset omaksumaan brittiläinen kulttuuri, mutta se epäonnistui siinä.
Koska sekä Itä- että Länsi-Kanadalla oli 42 edustajanpaikkaa provinssin lakia säätävässä elimessä, päätyivät englantilaiset ja ranskalaiset päätöksissä umpikujaan. Aluksi ranskalaiset, joita oli enemmistö, vaativat edustajanpaikkojen suhteuttamista väkilukuun, mutta englantilaiset vastustivat sitä. Kun englantilaisten määrä kasvoi maahanmuuton vuoksi ja ohitti ranskalaisten määrän, vaativat englantilaiset samanlaista väkilukuun suhteuttamista. Lopulta lainsäädännöllinen umpikuja johti liikkeeseen, joka kannatti valtioliittoa, mikä sai aikaan Kanadan valtioliiton vuonna 1867.
Kanadan provinssi lakkautettiin valtioliiton myötä, kun se liittyi New Brunswickin ja Nova Scotian kanssa yhdeksi liittovaltioksi. Kanadan provinssi jaettiin Ontarion englanninkieliseksi ja Québecin ranskankieliseksi provinssiksi.
