Sirola-opisto

Wikipedia

Sirola-opisto oli vuosina 1946–1994 toiminut Suomen kommunistisen puolueen (SKP) sekä Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) ja sen jäsenjärjestöjen koulutuskeskus. Opisto sai nimensä kommunistipoliitikko Yrjö Sirolalta (1876–1936). Se toimi suurimman osan ajastaan Vanajanlinnan kartanossa Hämeenlinnassa.

Sirola-opisto aloitti toimintansa Helsingin Lauttasaaressa vapaaehtoisten Myllykalliolle rakentamissa parakeissa, mutta jo toisena vuonna oli edessä muutto aivan toisenlaiseen ympäristöön, Hämeenlinnaan Vanajanlinnan kartanoon. Kyseinen kartano oli siirtynyt sotien jälkeen Neuvostoliiton haltuun saksalaisomaisuutena. Vuonna 1956 Sirola-opistoa hallinnoinut Yrjö Sirolan säätiö (YSS) osti Vanajanlinnan Neuvostoliitolta. YSS puolestaan myi kartanon 1994 lakkautettuaan Sirola-opiston.

Opistoa johtaneen säätiön perustivat 1945 jatkosodan jälkeen vankiloista vapautuneet vasemmistolaiset, jotka SKP:n ja erityisesti Hertta Kuusisen, Aimo Aaltosen, Ville Pessin, Aili Mäkisen ja Jaakko Kiven aloitteesta päättivät sijoittaa valtiolta saamansa korvaukset sivistystoimintaan. YSS:n varoilla tuettiin eri kansandemokraattisten järjestöjen valistustyötä, kuten kustannustoimintaa. YSS päätti perustaa Sirola-opisto -nimisen sisäoppilaitoksen 12. helmikuuta 1946. Opiston siirryttyä Hämeenlinnaan perustettiin Myllykalliolle opiskelija-asuntola (koulukoti). Sieltä sai tilansa myös Sirolan kurssikeskus, jossa pidettiin lyhyitä kursseja kansandemokraattisen liikkeen järjestötyöntekijöille, ja Sirolan kirjeopisto, joka perustettiin 1. syyskuuta 1948. Kun Myllykallion parakit 1951 purettiin, lopetettiin koulukoti ja kurssikeskus.

Sirola-opiston suljettu luonne ja niukka tiedotuspolitiikka loivat sen ylle salaperäistä verhoa vallankumouksen valmistelupaikkana, mutta opiskelu Sirolassa oli varsin tavanomaista. Varsinkin opiston alkuvuosina se oli monille työväenliikkeen aktiiveille ainoita tapoja hankkia edes jonkinlaista jatkokoulutusta. Sirolan perusoppijakso oli talven kestävä yhdeksän kuukauden "pitkä" kurssi. Vuonna 1951 aloitettiin suosittu jatkokurssi (II vuosikurssi), jonka lisäksi oli muita lyhyempiä kursseja, kuten kesällä pidetyt nuorisolle tarkoitetut kurssit, joissa yhdistettiin työnteko ja opiskelu. Toiminnan laajentamisen mahdollisti kansanopistojen valtionavun nostaminen 1950, ja uudelleen 1970. Yhteiskuntateorian lisäksi Sirolan kurssivalikoimiin kuului kieliä (venäjä, ruotsi, myöhemmin englanti, saksa), luonnontieteitä (geologia ja biologia), historiaa ja matematiikkaa. Opistolla oli laaja ja omalla sarallaan hyvin varusteltu kirjasto. Sirolan papereista ei yleensä ollut käytännön hyötyä kansandemokraattisen liikkeen ulkopuolella, mutta usein ne nimenomaan takasivat työpaikan jonkin kansandemokraattisen järjestön leivissä.

Opiskelun ideologisen pohjana oli marxilainen tieteellinen sosialismi ja opetuksen ideologinen kehitys seurasi luonnollisesti kommunistisen liikkeen kehitystä. Alkuvaiheessa suurin opiston opettajista oli saanut koulutuksensa Neuvostoliitossa. Opiston ensimmäinen ohjesääntö (19.6.1946) määritteli opiston tarkoitukseksi "tieteellisellä pohjalla syventää ja laajentaa työtätekevän kansanosamme valtiollista ja yhteiskunnallista tietoisuutta, kohottaa sen yleistä sivistystasoa ja kehittää sen omintakeista ajattelua yhteiskunnallisisssa kysymyksissä."^[1]

Sirolaan päässeet opiskelijat seulottiin tarkasti ja keskeinen rooli valinnassa oli opistoa lähellä olleiden järjestöjen suosituksilla. Opiskelijoista oli naisia aluksi neljännes, mutta osuus kasvoi hitaasti, nousten jo lähes puoleen 1970-luvulla. Sirolalaisten keski-ikä oli ensimmäiset parikymmentä vuotta noin 25-30. 1960-luvulla oppilasrakenne muuttui kuitenkin nuoremmaksi keski-iän laskiessa 22-23 vuoteen. Opiskelijoiden toverikunnan kurssijulkaisu oli 1947-1990 ilmestynyt Viesti.