Vaitiolovelvollisuus
Wikipedia
Yhteiskunnassamme on tilanteita, joissa henkilö on virkansa, toimensa tai yleisen tavan vuoksi vaitiolovelvollinen tietoonsa saamistaan asioista sekä asiakirjoista. Vaitiolovelvollisuuden voidaan katsoa jakaantuvan kolmeen luokkaan, jotka ovat moraalinen, juridinen ja ehdoton vaitiolovelvollisuus.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Moraalinen vaitiolovelvollisuus
Moraalinen vaitiolovelvollisuus on yleisen tavan ja käytännön kautta henkilöä koskeva velvollisuus.
Esimerkiksi seurakunnallisessa käytössä se koskee vapaaehtoista seurakuntalaista, joka menee muuten vain (ei siis seurakunnan virallisena vapaaehtoistyöntekijänä) jonkun seurakuntalaisen luokse ja kuulee tämän ripissä antaman salaisuuden. Seurakuntalaista koskee moraalinen vaitiolovelvollisuus. Moraalinen vaitiolovelvollisuus on yksilön omantunnon varassa: häntä ei rangaista salaisuuden paljastamisesta ja hänet voidaan määrätä todistamaan kuulemastaan oikeudenkäynnissä. Kieltäytymisestä saattaa seurata painostusvankeus tai syyte todistajan niskoittelusta.
[muokkaa] Juridinen vaitiolovelvollisuus
Juridinen vaitiolovelvollisuus on lakiin kirjattu vaitiolovelvollisuus.
Se koskee useimpia valtion tai kunnan virassa olevia, jotka virkansa puolesta saavat tietää joitain asioita. Tämä koskee mm. lääkäreitä, poliiseja, vartijoita jne. Jos poliisin virassa toimiva henkilö saa tietoonsa henkilöä koskevia arkaluonteisia asioita, jotka koskevat mm. terveydentilaa, alkoholikäyttäytymistä, psykiatrista hoitoa tai etsintäkuulutuksia, hän ei saa niitä paljastaa. Tämä koskee myös opettajia, kouluterveydenhoitajia, sotilaita.
Tähän on yksi poikkeus: "Vaitiolovelvollisuus ei estä ilmaisemasta tietoja, joiden ilmaiseminen on yksittäistapauksessa tarpeen hengelle tai terveydelle vaarallisen tapahtuman välttämiseen."
[muokkaa] Ehdoton vaitiolovelvollisuus
Suomessa ehdoton vaitolovelvollisuus on vain yhdellä ammattiryhmällä: papeilla ja muilla luterilaisen seurakunnan työntekijöillä rippisalaisuus. He eivät saa välittää yksityisessä, luottamuksellisessa sielunhoidollisessa keskustelussa (ts. ripissä) saamaansa tietoa eteenpäin missään tilanteessa. Edes henkilön antama lupa välittää tietoja eteenpäin ei ole riittävä syy poiketa tästä. Pappi (tai muu seurakunnan työntekijä) ei saa missään tapauksessa välittää luottamuksellisesti saamansa tietoa.
Pappi voi puhua saamistaan tiedoista yleisesti, mutta puheita ei saa pystyä mitenkään yhdistämään mihinkään konkreettiseen. Jos kyseessä on klassinen tapaus: kolmannen henkilön henkeen kohdistuva uhka, pappi voi soittaa poliisille ja sanoa: "Täällä pastori N.N. Olkaa hyvä ja suojelkaa X.X.:n henkeä." Pappi ei voi paljastaa, mistä hän on tämän tietoonsa saanut. Vastaavaa menettelyä pappi voi noudattaa myös muun törkeän rikoksen uhatessa. Joutuessaan todistamaan oikeudenkäynnissä rippisalaisuuden sitoma henkilö ei saa mainita saamaansa tietoa, tiedon antajaa tai edes sitä, että hän on rippisalaisuuden sitoma. Hänen tulee siis antaa todistuksensa kuin rippiä ei olisi edes tapahtunut.
[muokkaa] Lähteet ja kirjallisuus
- Kirkon työntekijän vaitiolovelvollisuus, Kirkkohallituksen julkaisuja 2002:2, ISBN 951-789-099-0