Waldemar Schauman
Wikipedia
Fredrik Waldemar Schauman (10. elokuuta 1844 Helsinki – 16. syyskuuta 1911 Helsinki) oli salaneuvos ja kenraaliluutnantti. Hän aloitti opinnot 1855 Suomen kadettikoulussa Haminassa ja valmistui luutnantiksi 1862, minkä jälkeen hän palveli 7. tarkk'ampujapataljoonassa osallistuen Puolan kapinan kukistamiseen muiden venäläisten joukkojen kanssa 1862-1863. Hänet ylennettiin alikapteeniksi 1864 sekä siirrettiin 85. Viipurin jalkaväkirykmenttiin 1865.
Schauman ylennettiin kapteeniksi 1867, kun hän oli suorittamassa Nikolain yleisesikunta-akatemian yleisesikuntaupseerikurssin 1866-1868 ja majuriksi 1868 kurssin tultua suoritetuksi. Majurina hänet komennettiin Suomen sotilaspiirin esikuntaan kapteenina. Hänet määrättiin Suomen sotilaspiirin paikallisjoukkojen esikunnan vanhemmaksi adjutantiksi Helsinkiin 1869 sekä 1870 23. jalkaväkidivisioonan esikunnan vanhemmaksi adjutantiksi.
1872 Schauman ylennettiin everstiluutnantiksi ja määrättiin Harkovan sotilaspiirin esikuntaan, missä hän sai sotilaspiiriin päälliköltä erityistehtäviä 1875 ja ylennettiin everstiksi. Everstinä hänet määrättiin 7. jalkaväkidivisioonan esikuntapäälliköksi Rodomiin Puolaan 1878. 1885 hänestä tuli Venäjän sotaministerin Suomen sotilasasiain esittelijä sekä ylennettiin 1886 kenraalimajuriksi.
1888 Schaumanista tuli Suomen sotaväen esikunnan esikuntapäällikkö ja vuotta myöhemmin Suomen Ylisotaoikeuden puheenjohtaja. 1894 hänestä tuli Vaasan kuvernööri sekä 1896 ylennettiin kenraaliluutnantiksi.
1898 Schaumanista tuli Senaatin talousosaston jäsen ja sotilastoimikunnan päällikkö. Hänelle myönnettiin ero armeijan palveluksesta 1899 sekä eron senaattorin virasta 1900. Hän toimi 1906 alkaen Suomen kaupunkien yleisen paloapuyhtiön taloudenhoitajana lopun ikäänsä.
Kun Waldemar Schaumanin poika Eugen Schauman oli ampunut Nikolai Bobrikovin suoritettiin kotitarkastus, jonka yhteydessä löydettiin suunnitelma yleisen ampumaseurajärjestön perustamiseksi lakkautetun Suomen sotaväen tilalle. Waldemar Schauman vangittiin valtiopetoksesta epäiltynä ja vietiin tutkintavankeuteen Pietariin. Ministerivaltiosihteeri von Plehwen murhan jälkeen asia kuitenkin palautettiin Suomeen Turun hovioikeuden käsiteltäväksi, josta Waldemar Schauman sai vapauttavan tuomion ja vapautettiin 1905.
1899 Schauman oli senaattorina vastustanut helmikuun manifestin julkaisemista pitäen sitä laittomana.
