Yrjö Kilpinen
Wikipedia
Yrjö Henrik Kilpinen (4. helmikuuta 1892 – 2. maaliskuuta 1959) oli suomalainen säveltäjä ja akateemikko. Hän opiskeli syksystä 1907 lähtien Helsingin musiikkiopistossa. Vuonna 1910 hän siirtyi jatkamaan opintojaan Wieniin. Kilpinen tuli elinaikanaan tunnetuksi yksinlauluistaan, joita hän sävelsi yhteensä 790. Niiden lisäksi Kilpisen tuotantoon kuuluu muun muassa kuusi pianosonaattia ja sellosonaatti. 1930- ja 40-luvuilla Kilpinen oli Sibeliuksen jälkeen kansainvälisesti tunnetuin suomalainen säveltäjä. Tuotteliaana Lied-säveltäjänä hän kuuluu Schubert-Hugo Wolf-akselin seuraavaksi jatkeeksi. Kilpinen nautti erityisen suurta suosiota Hitlerin Saksassa, mikä on jossain määrin rasittanut hänen mainettaan jälkikäteen. Yrjö Kilpinen oli aktiivinen myös yhteiskunnallisesti ja toimi saksalaismielisessä äärioikeistolaisessa Suomen Valtakunnanliitossa. Toisen maailmansodan tapahtumien jälkeen ja äärioikeistolaisen maailmankatsomuksen kukistuttua, hän on ollut jossain määrin persona non grata. Tämä näkyi mm. siinä, että Kilpisen, Rolf Nevanlinnan, V.A. Koskenniemen ja muiden natsisympatioista syytettyjen taiteen ja tieteen edustajien nimitys vuonna 1948 perustettuun Suomen Akatemiaan ei sujunut kitkatta. Mm. oikeusministeri Urho Kekkonen protestoi sitä vahvasti ja esitti, että Akatemiaan valittaisiin vähemmän ristiriitaisesta maineesta kärsiviä henkilöitä. Vastalauseista huolimatta Kilpisestä tuli Suomen Akatemian ensimmäinen säveltaiteen edustaja.
Huhtikuussa 1999 Yhdysvalloissa perustettiin Yrjö Kilpinen Society.
Yrjö Kilpinen Society of North America
