Äidinkieli ja kirjallisuus
Wikipedia
Äidinkieli ja kirjallisuus on oppiaine, jossa perehdytään suomen kielen suulliseen ja kirjalliseen käyttöön sekä ihmiskielen olemukseen ja käyttöön yleensä. Tavoitteena on saada oppija huomaamaan, miten olennainen osa kieli on jokapäiväistä elämäämme ja kaikkea toimintaamme.
Äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla opiskellaan perinteisesti muun muassa kielioppia, mutta hyvin keskeisiä ovat myös 1990-luvulla oppiaineen nimeenkin tullut kirjallisuus ja medialukutaito. Kirjallisuuden opiskelu keskittyy peruskoulussa nuorten- ja kotimaiseen kirjallisuuteen. Yleensä kansainvälisiin klassikoihin tutustutaan vasta lukiossa.
Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaine on laaja ja ehkä jossain määrin jäsentymätön: aineen vastuulle sopii miltei kaikki inhimillinen. Kirjallisuuden kautta käsitellään mitä moninaisimpia aiheita. Mediakasvatus on myös nähty juuri äidinkieleen kuuluvana. Opetussuunnitelmien lisäksi opettajan persoona määrää paljon sitä, mitä tunneilla opetetaan. Peruskoulussa olennaiseksi usein sen varmistaminen, että kaikki oppilaat osaisivat lukea ja kirjoittaa riittävän hyvin selviytyäkseen ns. tietoyhteiskunnan arkipäivässä.
Ensimmäisillä luokilla äidinkielen tunteja käytetään lähinnä kirjoittamisen ja lukemisen opetteluun. Toisella luokalla opetellaan yleensä kaunokirjaimet.
[muokkaa] Aiheesta muualla
EDU.fi:n äidinkieliportaali opettajille