Äyräpään-Vuosalmen taistelut
Wikipedia
Äyräpään-Vuosalmen taistelut käytiin kesäkuussa 1944 Kannaksella. Ne olivat osa laajempaa Puna-armeijan suurhyökkäystä, jonka tarkoituksena oli murskata suomalaisten puolustuslinjat ja joukot Kannaksella.
Leningradin Rintama antoi 20. kesäkuuta 1944 ohjeen, että kenraaliluutnantti A. Tsherepanovin komentaman 23. Armeijan oli suunnattava pääiskunsa Keski-Kannaksella Kylä-Paakkolan-Heinjoen tasalta vähintään kahden armeijakunnan voimin luoteeseen ja otettava viimeistään 21. kesäkuuta päävoimillaan haltuunsa tasa Kuukauppi-Kavantsaaren asema. 23. Armeijaan kuului yhteensä 9 divisioonaa. Armeijan oli suojattava rintaman iskevän osan sivusta ja selusta Vuoksen vesistölinjalla. Vasemmalla hyökkäisi kenraaliluutnantti D. Gusevin komentama 21. Armeija tehtävänään Kavantsaaren-Juustilan-Tienhaaran tasan haltuunotto.
Koska neuvostojoukkojen tavoitteena oli puhdistaa Kannaksen pohjois- ja koillisosat Vuoksen pohjoispuolelta ja vesistöt haittasivat etenemistä Vuoksen länsipuolella, niiden oli etsittävä edullisin kohta ylittää Vuoksi. Liikenteellisesti Vuoksen ylittäminen oli edullisinta Vuosalmen kohdalla, missä neuvostojoukkojen operaatio alkoi 21.6. Vuosalmella puolustanut kenraalimajuri A. E. Martolan komentama 2. D oli säilyttänyt vetäytymisvaiheessa sillanpääaseman Äyräpään-Kylä-Paakkolan kohdalla 200-300 metriä leveän virran toisella puolella. Asema oli seitsemän kilometriä leveä, mutta alle puoli kilometriä syvä. Tämän kukkulamaaston hallussapito esti neuvostojoukkoja tähystämästä ja tulittamasta Vuoksen itäpuolen aukeaa ja suojatonta puolustusasemaa. Sillanpääasemaa puolustavat joukot torjuivat 21.-29.6. kaikki venäläisten hyökkäykset. Useimmat niistä torjuttiin tykistön sekä kranaatinheittimistön vastavalmisteluilla ja torjunnoilla. Suomalaisten tykistö ampui 21.6.-29.6. yhteensä noin 15 300 laukausta. Taistelumaasto jauhautui vähitellen täysin ja puolustajien tappiot kasvoivat.
Ylimenohyökkäys siinä laajuudessa kuin se toteutettiin ei alun perin kuulunut Leningradin Rintaman suunnitelmaan, mutta kun neuvostojoukkojen vastoinkäymiset alkoivat Talin-Ihantalan alueella, päätti marsalkka Govorov suorittaa massiivisen ylimenohyökkäyksen Vuosalmen alueella. Neuvostojoukkojen voimakas tulivalmistelu alkoi 4.7., mutta Äyräpään-Kylä-Paakkolan sillanpää jäi heiltä vielä valloittamatta. Neuvostoliittolaisten tappiot 4.7. olivat 2 000 miestä kaatuneina ja haavoittuneina. Suomalaistenkin tappiot olivat suuret, yhteensä 538 kaatunutta, haavoittunutta ja kadonnutta. Ankarat taistelut ja tappiot uuvuttivat 2. D:n joukkoja. Sillanpääasemasta oltiin jo luopumassa, kun JR 7:n komentaja, everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth sai käyttöönsä levänneen pataljoonan. Näin raju taistelu sillanpäästä jatkui. Suomalaisen tykistön apuna olivat omat ilmavoimat ja saksalaisen Lento-osasto Kuhlmeyn Stukat, jotka pommittivat vihollisen panssarivaunujen ja joukkojen ryhmityksiä sillanpääaseman lähettyvillä.
Ylipäällikkö Mannerheim määräsi kenraalimajuri Martolan VI Armeijakunnan komentajaksi Aunukseen ja kenraalimajuri Aarne Blick otti 2. D:n komentajan tehtävät vastaan 7.7. Neuvostojoukkojen 23. Armeija ei päässyt lopulliseen läpimurtoon Vuosalmella, vaikka se raivoisasti sitä yritti. Sillanpääaseman puolustajat pitivät pintansa, vaikka sen alue koko ajan pieneni. JR 7:n puolustus murtui lopulta 9.7. eikä neuvostojoukkojen ylimenohyökkäystä pystytty estämään. Suomalaisten kiivaasta tulesta huolimatta neuvostojoukot pääsivät savuverhon ja voimakkaan tulivalmistelun turvin Vuoksen yli Vuosalmen peltoaukeille. Niitä ei kyetty lyömään takaisin, vaikka vastahyökkäykseen käytettiin 11.7. kenraalimajuri Ruben Laguksen komentamaa Panssaridivisioonaa.
Neuvostojoukot yrittivät laajentaa sillanpääasemaansa, mutta vähitellen niiden voimat ehtyivät suomalaisten voimakkaaseen tykistötuleen. Pian neuvostojoukot saivat tälläkin suunnalla käskyn asettua puolustukseen. III AK:n tykistökomentajan, eversti Toivo Sarparannan ja 2. D:n tykistökomentajan, eversti Bernhard Heimolaisen johdolla Vuosalmen tykistö ampui kiivaiden taistelujen aikana viidessä päivässä 90 000 laukausta. Kaikkiaan tykistö ampui Äyräpäässä ja Vuosalmella 20.6.-17.7. noin 122 000 laukausta, joka oli suurin piirtein saman verran kuin tykistö ampui vastaavana aikana Tali-Ihantalassa. Lisäksi kranaatinheittimistö ampui noin 85 laukausta. Vuosalmen taistelujen viimeisinä päivinä 11.7. alkaen 2. Divisioona yhdessä Panssaridivisioonan ja 15. Divisioonan pääosien kanssa tuhosi kaksi vihollisen armeijakuntaa sekä torjui kolmannen armeijakunnan hyökkäykset. Vuosalmen joukot estivät vihollisen pääsyn Antreaan ja edelleen IV AK:n sivustaan ja selustaan Ihantalan suunnalle. Hyvin merkittävää oli, että kenraaliluutnantti Siilasvuo keskitti rohkeasti valtaosan III AK:n joukoista Vuosalmelle.
Äyräpään-Vuosalmen taisteluissa kamppaili eri vaiheissa noin 30 000 suomalaista ja 60 000 neuvostoliittolaista sotilasta. Vihollisen tappiot olivat noin 15 000. Myös omat tappiot olivat raskaat. 2. Divisioona menetti kaatuneina 747, haavoittuneina 4 755, ja kadonneina 746 miestä. Tykistön menetykset olivat 48 kaatunutta, 221 haavoittunutta ja 8 kadonnutta. Tykistö ei menettänyt yhtään tykkiä vihollisen tulessa. Vain kaksi tykkiä vaurioitui. Kolme tykkiä tuhoutui putkiräjähdyksissä ja yli kymmenen tykin putket kuluivat loppuun kiivaassa tulitoiminnassa.
Vuosalmen torjuntavoitto oli yksi niistä kulmakivistä, joiden varaan Suomen pyrkimykset rauhaan edes siedettävin ehdoin pystyttiin rakentamaan. Karjalankannaksella Ihantalan, Viipurinlahden ja Vuosalmen torjuntavoitot sekä Nietjärven torjuntavoitto Laatokan Karjalassa sinetöivät sen, ettei Neuvostoliitto enää voinut vaatia Suomelta ehdotonta antautumista.
