Aikakäsitys

Wikipedia

Aikakäsitys on yksilön tai kulttuurin kokemus ajasta, sen nopeudesta, alkuperästä ja suoruudesta tai kierrosta (sykleistä).

[muokkaa] Kaksi peruskäsitystä ajasta

• Kiertävä eli syklinen aikakäsitys tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan kerran mennyt aika palaa säännöllisen ajan jälkeen takaisin täsmälleen, tai jokseenkin samanlaisena, ja tätä palaamista tapahtuu ikuisesti. Tätä edustaa lausahdus nihil novum sub sole, ei mitään uutta auringon alla (Saarn. 1:9, Vanha testamentti, Saarnaajan kirja).

• Suora eli lineaarinen aikakäsitys tarkoittaa aikaa, joka kulkee tasaisesti eteenpäin koskaan palaamatta takaisin. Yleensä suoralla ajalla on alku, keskivaihe ja loppu, ja ajan vaiheet pysyvät järjestyksessä vaihtamatta paikkaa. Tätä edustaa kreikkalaisten filosofien Herakleitokselta peräisin oleva käsitys panta rhei, kaikki virtaa, eikä mikään ole pysyvää vaan alati muuttuvaa palaamatta takaisin. Myös buddhalainen käsitys kaiken muuttuvuudesta osoittaa selkeästi suoraa aikakäsitystä: "mies ei voi astua kahdesti samaan virtaan, sillä virta ei enää ole sama eikä mieskään ole sama".

Perinteisesti on ajateltu, että luonnonkierto, vuodenkierto ja elämänkierto saivat luonnonkansat uskomaan ajankin olevan kiertävä, ja että kaikki tulisi joskus takaisin. Tätä osoittaa Saarnaajan kirjan ensimmäisen luvun teksti: 4 Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti. 5 Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas. 6 Tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen, kiertää kiertämistään, ja samalle kierrolleen tuuli palaa. 7 Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty, ja minne joet ovat laskeneet, sinne ne yhä edelleen laskevat. 8 Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Silmä ei saa näkemisestä ylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta. 9 Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla. 10 Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä.

Kansojen aikakäsitys muuttui kiertävästä suoraksi kansojen siirryttyä joko eskatologiseen uskontoon, joka osoitti alkupisteen ja ennusti lopun, (kuten esimerkiksi viikinkien ragnarök), tai omaksuttua historiallisen perspektiivin paremman historiankirjoituksen johdosta. Ensimmäisenä lineaarisen (suoran) aikakäsityksen omaksuivat kreikkalaiset noin 500-luvulla eaa. Käytännössä aikakäsitykset menivät kuitenkin pitkään sekaisin keskenään. Luonnonkierron mukaan elävillä luonnonkansoilla oli myös käsityksiä muutosten pysyvyydestä, ja historialliseen aikaperspektiiviin siirtyneillä oli käsityksiä siitä, että "historia toistaa itseään" mitä erilaisimmin tavoin. Kolmas aikakäsitys on spiraalinen aikakäsitys, joka on ikään kuin lineaarisen ja syklisen välimuoto; siinä aika on lineaarista inhimillisessä skaalassa, mutta toistaa itseään ikään kuin laajenevina kehinä.

Neljäs käsitys ajasta on pistemäinen aikakäsitys. Tämä aikakäsitys esiintyy vain metsästäjä- ja keräilijäkulttuureissa. Heille on olemassa vain tässä ja nyt - menneisyyden ja tulevaisuuden käsityksiä ei tunneta, ja menneisyys on koko ajan läsnä "uniajan" tavoin. Eri kielten aikamuodot ilmaisevat myös kulttuurien aikakäsityksiä; on arveltu, että suomalaisugrilaiset kansat eivät tunteneet tulevaisuuden käsitettä lainkaan, sillä sitä ilmaiseva aikamuoto (futuuri) puuttuu kokonaan suomalaisugrilaisista kielistä, ja esimerkiksi latinaankin se on hyvin myöhäistä perua.

[muokkaa] Termodynaaminen aika

Termodynamiikassa aika on entropian gradientti, ts. aika ilmaisee asioiden tilaa, jossa entropia on alkutilaa suurempi. Aika kulkee aina pienemmän entropian tilasta suuremman entropian tilan suuntaan, ja entropian saavuttaessa maksimiarvonsa myös ajan kulku pysähtyy. Jotkut ovat pitäneet termodynaamista aikaa suoran aikakäsityksen vahvistuksena; kaikkeuden alkutilassa entropia on ollut äärimmäisen pieni ja alkutilassa järjestys on ollut suurimmillaan, ja termodynaaminen aika etenee kohti maailmankaikkeuden lämpökuolemaa, jossa aika menettää kokonaan merkityksensä. Heidän mukaansa maailmankaikkeus ei ole voinut olla olemassa ikuisesti, sillä jos maailmankaikkeus olisi äärettömän vanha, myös entropia olisi ehtinyt saavuttaa maksimiarvonsa ja maailmankaikkeuden lämpökuolema olisi jo tapahtunut. Termodynaamisessa ajan käsityksestä aika voi olla olemassa vain järjestelmässä, jossa on ainetta, sillä entropia on tilastollinen suure ja se liittyy aina materiahiukkasiin.

[muokkaa] Ajan subjektiivinen nopeus

Teorian mukaan sitä mukaa, kun tiedonvälitys ja liikkuminen ovat nopeutuneet ja maailma pienentynyt, on myös monien ihmisten kokemus ajasta siinä mielessä nopeutunut. Samassa ajassa tapahtuu huomattavasti paljon enemmän uudistuksia ja muutoksia kuin aiemmin. Toisaalta muutosten tuomat uudet virikkeet saavat ihmiset tarttumaan hetkeen, jolloin samaan aikaan kuin ennen, mahtuu nykyisin enemmän kokemuksia, ja aika siis tuntuu pidemmältä.

Tämän teorian mukaan nykyihminen kokee muistissaan ajan nopeampana kuin aikaisemmat ihmispolvet, mutta nykyhetken kokemus tuntuu pidemmältä.