Barrow
Wikipedia
Hallinnollinen alue | North Slope Borough |
Pinta-ala | 55.2 km² |
- Vesialueet | 7.6 km² (13.74%) |
Väestö (2000) | |
- Kaupungissa | 4 581 |
- Asukastiheys | 96.1/km² |
Aikavyöhyke (talvi) | UTC-9 |
Leveyspiiri | 71°18'1" N |
Pituuspiiri | 156°44'9" W |
Sivusto |
Barrow on kaupunki Pohjois-Alaskassa. Se on Yhdysvaltojen pohjoisin asutettu paikka ja maailman pohjoisin yli 2 000 asukkaan paikkakunta. Läheinen Point Barrow on Yhdysvaltojen pohjoisin kohta.
Vuonna 2004 kaupungin asukasluku oli 4 683 (vuonna 2000 4 581). Asukkaista 57,19 % kuului etnisesti Amerikan alkuperäisasukkaisiin.
[muokkaa] Historiaa
Barrow tunnettiin ennen nykyistä nimeään nimellä Utqiagvik. Nimi tarkoittaa inupiaqin kielellä "paikkaa jossa pöllöjä metsästetään". Arkeologiset kaivaukset ovat osoittaneet että inupiatit ovat asuneet Barrowin ympäristössä jo vuoden 500 tienoilla. Jäännöksiä 16 turpeeseen rakennusta asumuksesta on säilynyt Birnik-kulttuurin ajalta noin vuodelta 800.
Barrowin nykyinen nimi tulee Point Barrowista, joka taasen on saanut nimensä vuonna 1825 brittiläisen Sir John Barrowin mukaan. Brittiläiset laivastoupseerit olivat alueella tutkimassa ja kartoittamassa Pohjois-Amerikan arktista rannikkoa. Yhdysvaltojen armeija perusti meteorologisen ja magneettisen tutkimusaseman Barrowiin vuonna 1881. Cape Smythe Whaling and Trading Station perustettiin vuonna 1893. Vuodesta 1888 Barrowissa oli presbyteerikirkko ja postitoimisto avattiin vuonna 1901.
Vuonna 1935 kuuluisa viihdyttäjä Will Rogers ja lentäjä Wiley Post tekivät suunnitellun pysähdyksen lentomatkallaan 25 km etelään Barrowista. Noustessaan uudelleen heidän koneensa tippui jokeen surmaten molemmat. Putoamispaikalla on nykyään kaksi muistomerkkiä.