Delawaret

Wikipedia

Delaware-intiaanien tunnus

Delawaret ovat Amerikan mantereen alkuperäisasukkaita. Heidät tunnetaan jaloina ja oikeudenmukaisina intiaaneina, jotka olivat ystävällisiä ja rauhaarakastavia. Heidän oma alkuperäinen nimensä oli lenape (todelliset ihmiset), mutta nimi muuntautui delawareksi. He kansoittivat nykyisen Pennsylvanian, osan Delawarea, New Jerseyn ja New Yorkin itäosat. 1600-luvun alkupuolella heitä oli yli 20 000 henkeä, ja he jakaantuivat kolmeen erilliseen murreryhmään, jotka olivat munsee, unami ja unalactigo. Munseihin kuuluva wappinger oli pohjoisin heimo. He asuivat Hudsonjoen alajuoksulla ja muodostivat alueen usean pienemmän heimon kanssa liittokunnan, joka yhdistyi sotatilojen aikoina. New Jerseyssä asuivat raritanit. Canarseet asuttivat Long Islandia, jossa heidän lisäkseen majaili myös muita vähemmän tunnettuja delaware-heimoja.

[muokkaa] Delaware-nimen synty

Vuonna 1610 kapteeni Samuel Argall löysi Atlantin rannikolta suuren lahden, jonka hän päätti nimetä Delawarelahdeksi. Nimi tuli Sir Thomas Westin eli kolmannen lordi De la Warren mukaan, joka oli Virginian toinen kuvernööri. Lordi itse ei ollut innostunut siitä, että lahti nimettiin hänen mukaansa. Nimi jäi kuitenkin elämään. Englantilaiset siirtolaiset ihastuivat nimeen niin , että nimesivät sen mukaan joen ja lenape-kansan, joka asui alueella. Näin heistä tuli delawareja. Nimi lenape ei ole kokonaan unohtunut, mutta sitä käytetään harvemmin.

[muokkaa] Kulttuuri

Delawaret edustivat algonkinien kieliryhmää. Toisin kuin aggressiiviset irokeesinkieliset naapurinsa, algonkin-intiaanit olivat rauhaa rakastavampia. Isoissa wigwameissa saattoi asua useita perheitä. Delawareilla oli paljon arvovaltaa muiden algonkin-kansojen keskinäisissä kilpailuissa. Heidän sanaansa kunnioitettiin, ja eritoten mahicanit ja nanticoket arvostivat heitä. Munsee-ryhmän delawaret käyttivät paalutettuja kyliä. Tämä saattoi johtua sotaisista naapureista mohawkeista. eteläisimmät delawaret eivät kyliään suojanneet. Metsästys ja kalastus olivat tärkeitä elinkeinoja, mutta heillä oli myös isoja aloja vilja-, peruna- ja tupakkapeltoja. Tatuoinnit olivat yleisiä. Yleisen tavan mukaan soturit nyppivät hiuksensa jättäen vain kalppitöyhdön, joka rasvattiin kovaksi ja muotoiltiin pystyasentoon. Päälliköillä ei ollut sulkapäähineitä, yksi kotkansulka riitti. Poronnahkavaatteet oli koristeltu helmin tai piikkisianpiikein. Simpukankuorista tehdyt korvakorut olivat yleisiä.

[muokkaa] Laivoja suolaisen veden takaa

Vuonna 1524 italialainen merenkulkija Giovanni da Verrazano purjehti salmeen, joka sai myöhemmin hänen nimensä, ja ankkuroi nykyisen Staten Islandin edustalle New Yorkissa. Hän tapasi intiaaneja, jotka olivat delawareja. Intiaanit olivat uteliaita mutta silti ystävällisiä. Lähtiessään da Verrazano kaappasi muutaman intiaanin. Tästä eteenpäin rannikon algonkin-intiaanit oppivat varomaan laivoja, jotka tulivat "suolaisen veden takaa". Eurooppalaisia laivoja kävi seuraavien kahdeksankymmenen vuoden aikana muutama. Ne tulivat vain hyökätäkseen intiaanien kyliin orjia saadakseen. Orjalaivoja ei tullut usein, mutta niitä pelättiin ja niistä puhuttiin.

[muokkaa] Kohtaamisia

Brittiläinen kapteeni Henry Hudson oli pestautunut hollantilaiseen Länsi-Intian kauppakomppaniaan, joka etsi oikotietä Kiinaan. Hudsonin alus Half Moon saapui syyskuussa 1609 nykyisen Manhattanin saaren pohjoisosiin ja jäi sinne ankkuriin. Sankka sumu pääsi yllättämään soutuvenein tutkimusretkelle lähteneet venekunnat. Eräs veneistä ajautui muista erilleen. Sumun hälvetessä veneen miehistö näki lähestyvän intiaanikanootin, jossa oli useita soutajia. Eräs merimiehistä hermostui ja ryhtyi ampumaan. Kanootista ammuttiin vastaukseksi nuolia. Yksi merimiehistä menehtyi, kaksi muuta haavoittui. Intiaanit olivat delawarein suurimman heimon, wappingerien jäseniä. Välikohtaus loppui, kun kanootti kääntyi ja lähti kauemmas.

Tapaus jätti jälkensä. Tämän jälkeen myös eurooppalaiset olivat varovaisempia. Hudson miehistöineen jatkoi jokea ylöspäin, kunnes vesi Albanyn kohdalla muuttui niin matalaksi, ettei purjehtimista voitu jatkaa. Miehet astuivat maihin alueella, joka kuului mahican-kansakunnalle. Heillä ei ollut kokemuksia valkoisista. He olivat innoissaan vieraista ja kävivät kauppaa turkiksilla, joita heillä oli paljon. Hudsonin alus lähti lokakuussa paluumatkalle, mutta ennen merelle pääsyä he ottivat vielä yhteen kanootein liikkuvien delawarein kanssa.

Hudsonin työnantaja pettyi, kun oikotietä Kiinaan ei ollut löytynyt. Turkikset, joita laiva toi mukanaan, herättivät kuitenkin kiinnostusta. Niitä ihasteltiin, ja niiden alkuperä kiinnosti hollantilaisia valtavasti. Ei mennyt monta kuukautta, kun turkiskauppiaita alkoi ilmestyä Hudsonin varsille.

[muokkaa] Turkiskauppaa ja sodankäyntiä

Turkiskauppiaat eivät välittäneet Hudsonin alajuoksun delawareista, vaan purjehtivat suoraan mahicanien maille. Sinne perustettiin vuonna 1614 hollantilaisten ensimmäinen kauppa-asemaFort Nassau. Se sijaitsi saarella Albanyn edustalla. Mahicanien lisäksi aggressiivinen irokeesiheimo mohawkit majaili alueella kaupaten niin ikään turkiksia, jotka olivat intiaanien suosituin kauppatavara. Läheisessä Connecticutissa turkiskauppaa hallitsivat yksinoikeudella pequotit, jotka olivat häätäneet naapuriheimot tieltään. Niinpä pequotit pyrkivät hallitsemaan kaupankäyntiä hollantilaisten kanssa.

Samanaikaisesti leimahtivat ilmiliekkiin mahicanien ja mohawkien ikivanhat riidat, ja sodankäynti alkoi vuonna 1617. Intiaanisota oli siksi rajua, että se lopetti seudun turkiskaupan. Sota venyi ja venyi, ja hollantilaiset joutuivat sulkemaan Fort Nassaun. Pohjoiset delawaret olivat mahicanien tukena, koska heillä oli ollut kiistaa mohawkien kanssa metsästysmaiden rajoista. Kun sota välillä taukosi, tuli hollantilaisia lisää 30 sukukuntaa. Uusi kauppa-asema Fort Orange rakennettiin 1624. Mohawkit suuttuivat uudelleen, kun mahicanit toimivat välittäjinä hollantilaisten turkiskaupoissa eräiden pohjoisempien intiaaniheimojen kanssa. Mohawkit pääsivät sodassa voitolle, mutta taistelut kestivät neljä vuotta. Mahicanien luovutettua tuli mohawkeista hallitseva Hudsonin alueen heimoista ja hollantilaisten johtava kauppakumppani.

Mohawkien pakkoveron alle joutuivat myös New Jerseyssa asuneet delawareheimot, jotka sodassa olivat taistelleet mahicanien puolella. Samaan aikaan etelässä unalactigo- ja unami-delawareheimoilla oli vaikeuksia. Vahva naapuri Pennsylvaniassa, susquenannock-heimo halusi sotaa. Delawarein voimatasapaino oli pitänyt tähän asti naapurit kurissa. Susquehannockeja oli lähes kolme kartaa vähemmän. Mutta mohawkien voitto mahicaneista innosti heitä, olivathan he irokeesinkielisiä sukulaisheimoja. 1630-luvun alussa tapahtunut susquehannockien hyökkäys oli niin raivokas, etteivät delawaret olleet nähneet koskaan vastaavaa. Vaikka he yrittivät puolustaa itseään ja kyliään, he eivät mahtaneet mitään susquehannockeille. Sota ajoi delawaret etelämmäs osan paetessa muiden sukulaisheimojen luo New Jerseyhin. Huolimatta sodankäynnin kovuudesta oli seudun turkiskauppa jatkunut koko ajan. Eurooppalaiset joutuivat näkemään, mitä alueella oli tapahtunut, sillä siellä liikkuivat konflikteista piittaamatta niin brittiläiset kuin hollantilaisetkin turkiskauppiaat. He raportoivat poltetuista delaware-kylistä ja sadoista kuolleista intiaaneista.

Sotatila alkoi hiipua, kun sairausepidemiat pyyhkäisivät vuonna 1633 sekä Delaware- että Hudsonlaaksoon. Isorokko oli pelottava vieras, eivätkä sodissa heikentyneet delawaret pystyneet torjumaan sitä, vaan moni menehtyi. Sota päättyi lopullisesti rauhaan vuonna 1635. Susquehannockit alistivat jokilaakson delawaret valtaansa ja määräsivät kaikesta.

[muokkaa] Uuden Ruotsin siirtokunta

Hollannin entinen kuvernööri Peter Minuit oli löytänyt ruotsalaiset. Hänen mukanaan Ruotsista tuli siirtolaisia, jotka asettuivat Delawarejoen suulle vuonna 1638. Noin puolet kansastaan menettäneet delawaret olivat jo toipuneet sodasta. He ystävystyivät hyvin alueilleen ilmestyneiden ruotsalaisten kanssa. Ruotsalaisten mukana tuli joukko suomalaisia, jotka niin ikään tulivat mainiosti toimeen delawarein kanssa. Uusi-Ruotsi koki lyhyen kukoistuskauden kuvernööri Johan Printzin johtamana. Odotettua kasvua ei kuitenkaan tapahtunut ja hollantilaiset valtasivat 1650-luvulla ruotsalaissiirtokunnan itselleen. Mutta hetken aikaa 1640-luvulla Uusi-Ruotsi oli nousemassa kohti menestystä. Johan Printz suunnitteli jopa sotaa delawareja vastaan, koska näiden väitettiin surmanneen viisi siirtolaista. Sotahanke kaatui voimien riittämättömyyteen. Ruotsalaisia ja suomalaisia ei ollut tarpeeksi, eivätkä kyseiset surmatyöt olleet välttämättä delawarien takemiä. Myöhemmin joskus 1650-luvun alkupuolella delawaret myivät ruotsalaisille maitaan, mutta se ei onnistunut ilman susquehannockien myöntämää lupaa. Delawarein mailta olivat majavat ehtineet kadota tai ne oli metsästetty sukupuuttoon. Susquehannockien mailta turkiseläimiä löytyi. Veroa vastaan pääsivät delawaret metsästämään majavia "isäntiensä" omistamista metsistä.

Tuliaseet kiinnostivat intiaaneja eniten ruotsalaisten teollisuustuotteista. Niinpä oli selvää, että aseet nousivat myyntivaltiksi, kun sekä delawaret että susquehannockit ostivat niitä suuria määriä tarkoituksenaan tuhota irokeesit.

[muokkaa] Hollanti vastaan intiaanit

Jo aiemmin olivat ala-Hudsonilla asuvat wappingerit ja New Jerseyn raritanit ehtineet saada tarpeekseen hollantilaisten mahtavasta ja ylimielisestä käytöksestä. Uutta Amsterdamia johtavan kuvernööri Willem Kieftin intiaanipolitiikka oli ajautunut umpikujaan. Hän ei ollut alun perinkään pitänyt intiaaneista. Tunne oli kasvanut vihaksi, ja se taas oli johtanut siihen, että Kieft alkoi maksaa "tapporahaa" jokaisesta intiaanista. Riitti, kun otti päänahan todisteeksi tapetusta "villi-ihmisestä". Skalpeeraus alkoi levitä laajemmalle, ja tapa tuli tunnetuksi niin intiaanien kuin valkoistenkin keskuudessa.

Wappingerit eivät olleet onnistuneet hankkimaan tuliaseita hollantilaisilta, jotka eivät uskaltaneet myydä niitä Uuden- Hollannin ympäristön intiaaneille. Vuonna 1643 kuvernööri Kieftin erikoisosasto surmasi keskellä yötä erään wappingerien pakolaisleirin lähes kaikki 700 asukasta. Intiaanit päättivät vastata sotaan sodalla. Hollantilaiset olivat sortuneet aliarvioimaan intiaanien voiman ja sen takana olevan raivon, jonka valkoinen mies oli itse sytyttänyt.

Hetkessä wappingereihin yhtyi delawareheimoista kokoonpantu sotajoukko, jossa oli myös tuliaseita. Mukaan tulivat tappanit, hackensackit, navasinkit, haverstrawit ja raritanit. Näin oli saatu kasaan yli 2 000 intiaanisoturin muodostama useana eri rintamana hyökkäävä armeija. Hollantilaisasutukset roihusivat liekeissä, kun delawaret ja wappingerit alkoivat maksaa takaisin saamaansa kohtelua. Uudessa Amsterdamissa kuvernööri Kieft oli joitakin päiviä aiemmin nauranut, kun hackensack-intiaania oli julmasti kidutettu. Nyt oli nauru vaiennut.

Kun Long Islandilla asuvat metoac-intiaanit yhtyivät sotaan, näyttivät Uuden-Amsterdamin päivät olevan päättymässä. Apuvoimia Hollannista tuova laiva eksyi reitiltä ajautuen matalikolle. Oli pakko pyytää apua Connecticutin englantilaisilta. Lisäksi Kieft hälytti mohawkien ja mahicanien aseistetut soturit puolustamaan lähes nujerrettuja hollantilaisasutuksia. Kun sota päättyi 1645, oli kummaltakin puolelta kaatunut yli 2 000 henkeä. Intiaaneista oli wappingerien viiden heimon liittokunta kärsinyt pahimmat tappiot, mutta myös muut sotaan osallistuneet heimot kärsivät suuria menetyksiä.

Hollantilaisia virtasi lisää, ja intiaanien asuinalueet pienenivät. Vuonna 1651 ostivat hollantilaiset susquehannockeilta osan delawaremaita kysymättä maan oikeilta omistajilta munsee-ryhmän delawareilta. Virginiasta lähtenyt isorokko pyyhkäisi vuonna 1657 yli Uuden Englannin delawarekylien, ja lisäksi lukumääriä verotti susquehannockien kanssa tehty liitto, joka velvoitti delawaret sotimaan "isäntiensä" kanssa irokeeseja vastaan. Samoihin aikoihin pohjoisimmat delawaret sotivat taas hollantilaisten kanssa. Sota tunnettiin persikkasotana. Se oli alkanut delawarenaisen varastamasta persikasta. Nainen oli surmattu anastamansa hedelmän vuoksi, ja se oli saanut delawaret lähtemään sotatoimiin. Kumpikin puoli menetti paljon miehiä, kun sota välillä tauottuaan syttyi yhä uudelleen. Lopullinen rauha solmittiin vuonna 1664. Samana vuonna loppui myös Hollannin valta Manhattanilla, kun brittijoukot valtasivat Uuden Amsterdamin. Sen nimi muuttui New Yorkiksi.

[muokkaa] Brittien imperiumi

Näin oli seudun monet intiaanikansat ja -heimot ajettu vähitellen pois mailtaan, mutta ahtaaksi kävivät tilat nopeasti eurooppalaisillekin. Hollanti oli ehtinyt vuonna 1655 vallata Uuden-Ruotsin siirtokunnan. Nyt he itse menettivät Uuden-Amsterdamin, vaikka yrittivät sen valtaamista myöhemmin uudelleen. Intiaaneista hyvin meni vain irokeesien viiden heimon liitolla, jotka rakensivat hirsimajojaan nyt englantilaisten kanssa lähes rinta rinnan. Irokeesit joutuivat tyytymään rauhalliseen rinnaikkaiseloon, vaikka he olivat katkeria, kun brittien imperiumi nousi heidän ympärillään.

Vuosina 1673 ja 1681 brittien lisääntyvät siirtolaisperheet ostivat maita delawareilta. Englantilaiset myös anastivat maita itselleen maksamatta niistä mitään. Tämä johti taas konfliktiin, joka kuitenkin päättyi rauhaan ennen puhkeamistaan sodaksi. Delaware-päällikkö Tammanend myi Philadelphian englantilaisille 1682. Samalla tehtiin varsinainen rauhansopimus. Tämän jälkeen delawareita alkoi siirtyä kohti Ohiota. Britit olivat alkaneet kohdella heitä tylysti, ja lisäksi he olivat irokeesien pakkoveron alaisena. Pohjoiset ja eteläiset delawaret olivat yhtyneet ja taas jakaantuneet eri ryhmiksi, jotka alkoivat liikkua eri suuntiin. Pieni osa liittyi irokeeseihin. Alkoholi sopi Delawareille huonosti. Heistä tuli aggressiivisia raivopäitä, ja heitä oli alettu verrata suomalaisiin. Heidän kulttuuriinsa sekoittui eurooppalaisilta omaksuttuja tapoja.

Jos delawaret olivatkin turhautuneita ja masentuneita valkoisen miehen täyttäessä maan, muutos tapahtui äkkiä. Delawaret ja shawneet kohtasivat. Joskus he olivat ehkä olleet yhtä ja samaa kansaa. Heillä oli paljon yhteisiä perinteitä, mikä kertoi selvästä joskin kaukaisesta lähisukulaisuudesta. Tarmokkaat shawneet antoivat tarvittavan pikku töytäisyn ja delawaret toipuivat tilastaan. Heille virtasi uutta elämänvoimaa. Yhdessä ystäviensä shawneiden rinnalla he alkoivat osallistua sotiin etelän heimoja vastaan.

[muokkaa] Suuria seikkailijoita

Sotia riitti Amerikan mantereella koko 1700-luvun. Delawaret taistelivat ranskalaisten puolella. Joskus he asettuivat brittejä vastaan, mutta saattoivat kesken sodan vaihtaa puolta. Ottawa-päällikkö Pontiacin aloittamassa suuressa intiaanikapinassa Englantia vastaan oli delawareilla tärkeä osuus. Kun lähes 20 heimoa valtasi brittiläisten linnakkeita Suurten järvien alueilla oli eräs tärkeimmistä sotapäälliköistä nimeltään Hopokan (piippu). Yhdysvaltojen vapaussodan aikana Hopakan taisteli brittien puolella mukanaan osa delawareista. Osa halusi pysytellä puolueettomana.

1800-luvun alkupuolella delawaret olivat levinneet niin laajoille alueille Amerikan mannerta, että heitä liikkui niin Oregonissa kuin Uudessa Meksikossakin. Heistä oli tullut suuria seikkailijoita ja rohkeita taistelijoita. 1820-luvulla tavattiin jopa Meksikossa asti sekä delawareja että shawneita. Kanadan rajoilla heitä oli paljon kauppiaina ja turkismetsästäjinä, mutta suurin osa sotureista kunnostautui eri taisteluissa, joita harrastettiin 1800-luvullakin. Floridassa he sotivat 1830-luvulla amerikkalaisten puolella seminoleja vastaan. Texasin rajavartioston mukana heitä nähtiin taistelemassa kiowia ja comancheja vastaan. Armeijan oppaina heitä opittiin arvostamaan, ja monet sodat olivat tehneet heistä maineikkaita. 1600-luvun hävityt sodat olivat unohtuneet. Vaikka seikkaileva elämäntapa oli ehtinyt aiheuttaa menetyksiä, niin sukupuuttoon he eivät kuolleet.

Osoituksena elinvoimaisuudesta delawareja asuu edelleen Oklahomassa lähemmäs 10 000 henkeä. Liki 5 000 asuu New Jerseyssä. Ontariossa asustaa noin 3 000 ja Marylandissakin tuhatkanta. Suurin osa polveutuu puoliksi valkoisista, mutta he tunnustautuvat intiaaneiksi ja kutsuvat itseään delawareiksi.