Göran Persson
Wikipedia
Göran Persson kuuntele ääntämys? (s. 20. tammikuuta 1949) oli Ruotsin pääministeri (1996–2006) ja Ruotsin Sosialidemokraattisen Työväenpuolueen puheenjohtaja maaliskuusta 1996.
Persson syntyi Vingåkerissa, Södermanlandissa. Hän on opiskellut Örebron korkeakoulussa, muttei ole valmistunut. Hän työskenteli Ruotsin sosiaalidemokraattisessa nuorisojärjestössä ja valittiin Katrineholmin kunnanvaltuustoon ja 1979–1984 valtiopäiville. Tämän jälkeen hän oli jälleen kunnallispolitiikassa, kunnes valittiin 1989 opetusministeriksi, jona hän toimi vuoteen 1991 asti. Sosiaalidemokraattien palatessa hallitukseen 1994, Perssonista tuli valtiovarainministeri, jossa asemassa hän oli vuoteen 1996 asti, jolloin hän seurasi Ingvar Carlssonia pääministerinä ja puoluejohtajana.
Göran Persson on ollut naimisissa Anitra Steenin kanssa joulukuusta 2003. Tätä ennen hän oli naimisissa Annika Barthinen kanssa maaliskuusta 1995 joulukuuhun 2002. Hänellä on kaksi tytärtä entisestä avioliitostaan. Persson kirjoittaa itse puheensa, eikä aina edes kirjoita niitä ylös ennen esiintymistään. Häntä pidetään vahvana, machiavellimäisenäkin johtajana.
Göran Persson sai 20. syyskuuta 2004 New Yorkissa World Statesman Award -palkinnon alkuvuoden kansanmurhien vastaisesta foorumista Tukholmassa.
![]() |
Edeltäjä: Ingvar Carlsson |
Ruotsin pääministeri 1996–2006 |
Seuraaja: Fredrik Reinfeldt |