Gerbiilien lisääntyminen

Wikipedia

	Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
	Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Siitoseläimiksi sopivat parhaiten kaksi nuorta, tervettä ja virkeää gerbiiliä. Gerbiilit eivät saa olla kovin aggressiivisiä tai käyttäytyä muuten epänormaalisti, sillä silloin se saattaa periytyä poikasille. Uros ja naaras eivät saa olla läheistä sukua toisilleen (esim. isä ja tytär, sisarukset, emä ja poika). Emo saattaa myös syödä poikaset. Gerbiilit ovat sukukypsiä 6-7 viikkoisina (joskin näin nuoria ei suositella käytettäväksi vielä kasvatuksessa) ja saavat poikasia noin kaksivuotiaiksi, urokset saattavat pitempäänkin. Uros nuuskii naaraan sukuelimiä ja toteaa sen paritteluvalmiuden. Sitten naaras nostelee takapäätään ja uros hyppää heti naaraan selkään. Uros voi astua naaraan satoja kertoja puolessa päivässä. Jokaisen astumisen jälkeen ne jäävät paikoilleen peräkkäin puhdistamaan sukuelimensä. Välillä ne myös rummuttavat takajaloillaan, mutteivat kovin äänekkäästi. Tiineys kestää 23-26 päivää, mutta voi kestää myös jopa 43 päivää, jos naaras imettää useita poikasia. Uros on viisainta ottaa pois naaraan luota ennen kuin poikue syntyy, sillä synnytyksen jälkeen gerbiileillä tulee jälleen kiima ja seuraava poikue voidaan saattaa alulle saman tien. Tämä taas rasittaa ja stressaa emoa liikaa aivan turhaan, ja se voi silkasta stressistä syödä poikaset.

[muokkaa] Gerbiiliemon hoitaminen

Tiineyden ja imettämisen aikaan emon ruokahalu kasvaa. Se tarvitsee silloin enemmän valkuaista ja vitamiineja. Se syö mielellään jauhomatoja ja muutaman ylimääräisen auringonkukansiemenen. Se syö myös ahnaasti jogurttia. Kalkkikivi tyydyttää kohdussa kehittyvien poikasten luunmuodostuksen kuluvien lisäkivennäisten tarpeen. Poikaset saavat myös kalsiumia emon maidosta.

[muokkaa] Poikaset syntyvät

Naaraan vatsan pyöristyminen näkyy vasta muutamaa päivää ennen synnytystä, emon noustessa takajoloilleen. Aluksi naaras ajaa kaikki muut laumanjäsenet pois pesästä. Emo poistaa vastasyntyneen poikasen sikiökalviot, niin että poikanen pystyy hengittämään. Se nuolee jokaisen poikasensa puhtaaksi ja kuivaksi. Pian pesästä kuuluu hentoa vikinää.

[muokkaa] Poikaset kasvavat

Vastasyntyneet poikaset löytävät vaistomaisesti emon vatsan alle ja nisille. Emoa ja poikasia ei saa häiritä tarpeettomasti, ettei se hermostu. Hermostuneena se saattaa syödä poikaset. Jos naaraan ravinnossa ei ole eläinvalkuaista, se saattaa tehdä niin. Huomaa: Niin pitkään kuin poikaset ovat karvattomia, ne pitää pitää lämpiminä. Pesäaineksilla hyvin peitellyt poikaset selviävät myös vähän aikaa ilman vanhempia. Poikaset syntyvät karvattomina ja sokeina, vaikka silmien päällä olevan ohuen ihon läpi näkyy, ovatko silmät vaaleat vai tummat. Ensimmäiset karvanjäljet näkyvät noin neljän päivän kuluttua. Kaksi viikkoa myöhemmin voidaan määrittää poikasten sukupuolet. Myöhemmin karvapeite alkaa tulla tiheämmäksi ja sukupuolen määrittäminen on vaikeampaa. Huomaa: Älä koske ensimmäisinä päivinä poikasiin. Vilkaise vain pesään, jos vanhemmat eivät ole pesässä. Vajaan kolmen viikon ikäisinä poikasten silmät avautuvat, mutta vähän ennen sitä ne tutkivat jo maailmaa. Jos poikanen menee liian kauaksi pesästä, emo kantaa sen suussaan hellästi pesään. Kolmannesta elinviikosta lähtien poikaset etsivät itse ruokaa. Ne kokeilevat ensimmäisiä kaurahiutaleita ja avaavat taitavasti siemeniä. Juomapulloa pitää laskea alemmaksi jotta poikaset ylettyvät juomaan. Ne ovat nyt kirppuiässä ja hyppivät pelkästä elämänilosta tasajalkaa ilmaan. Lisäksi ne ovat kriittisessä kehitysvaiheessa, sillä sairauksien vastustuskyky ei ole vielä täysin kehittynyt. Viisi-kuusiviikkoisina poikaset selviytyvät jo omin avuin.