Henokin kirja
Wikipedia
Henokin kirja on nimitys, joka on annettu kolmelle Henokin, Nooan esi-isän, nimiin laitetulle Vanhan testamentin apokryfisiin kirjoihin kuuluvalle kirjoitukselle. Nimellä viitataan yleensä Ensimmäiseen Henokin kirjaan eli Etiopialaiseen Henokin kirjaan, joka on säilynyt ainoastaan amharan kielellä. Toinen Henokin kirja, joka on peräisin noin ensimmäiseltä vuosisadalta, on säilynyt vain kirkkoslaavilla. Kolmas Henokin kirja on peräisin 400–500-luvuilta. Kirjoissa Henok oppii tuntemaan maailmankaikkeuden rakenteen ja muita jumalallisia salaisuuksia.[1] Suurin osa tutkijoista katsoo kaikkien Henokin kirjojen pseudepigrafisia. Tämä artikkeli käsittelee Ensimmäistä Henokin kirjaa.
Ensimmäinen Henokin kirja ei kuulu minkään suuremman kirkkokunnan Raamatun kaanoniin. Jotkut ryhmät, kuten Etiopian ortodoksinen kirkko, lukevat kirjan kaanoniinsa. Nykyisin tunnetut Henokin kirjan tekstit on ajoitettu makkabealaisajalle noin 160-luvulle eaa.
Kirja koostuu viidestä melko erillisestä osasta:
- Katselijoiden kirja (1 Henok 1-36)
- Vertausten kirja (1 Henok 37-71)
- Taivaallisten valojen kirja (1 Henok 72-82)
- Unien kirja (1 Henok 83-90)
- Henokin kirje (1 Henok 91-108)
