Jürgen Kohler
Wikipedia
Jürgen "Kokser" Kohler (s. 6. lokakuuta 1965, Lambsheim, Saksa) on entinen jalkapalloilija ja valmentaja. Hän saavutti urallaan jalkapallon Euroopan- ja maailmanmestaruudet.
Kohler aloitti uransa Bundesligassa kaudella 1983-84 SV Waldhof Mannheimin joukkueessa. Hän pelasi seurassa neljä kautta, minkä jälkeen siirtyi 1. FC Kölniin kaudeksi 1987-88. Kahden kauden jälkeen Reuter siirtyi Kölnistä FC Bayern Müncheniin, jossa tuli uran ensimmäinen Saksan mestaruus. Kahden Münchenissa vietetyn kauden jälkeen Stefan Reuter suuntasi Italian Serie A:han Juventuksen joukkueeseen. Juventuksessa Kohler voitti UEFA Cupin vuonna 1993 ja Scudetton vuonna 1995. Kaudella 1995-96 Kohler palasi Saksaan Borussia Dortmundin joukkueeseen, jossa pelasi uransa loppuun asti. Borussia Dortmundissa hän voitti kaksi Saksan mestaruutta ja Mestareiden liigan vuonna 1997. Kohler lopetti uransa kauteen 2001-02.
Saksan jalkapallomaajoukkueessa Jürgen Kohler pelasi vuosina 1986-98 105 maaottelua, joissa teki 2 maalia. Hän voitti maailmanmestaruuden vuoden 1990 MM-kisoissa ja Euroopan-mestaruuden vuoden 1996 EM-kisoissa. Kohler oli myös vuoden 1992 EM-kisoissa Saksan maajoukkueessa.
Pelaajauran jälkeen Jürgen Kohler on toiminut mm. Saksan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen valmentajana ja Bayer Leverkusenin urheilujohtajana. Kaudella 2005-06 hän valmensi neljä kuukautta MSV Duisburgia Bundesligassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Seurat
[muokkaa] Pelaajana
- 1983-87 SV Waldhof Mannheim
- 1987-89 1. FC Köln
- 1989-91 FC Bayern München
- 1991-95 Juventus
- 1995-02 Borussia Dortmund
[muokkaa] Valmentajana
- 2005-06 MSV Duisburg
[muokkaa] Saavutukset
- Maailmanmestaruus 1990
- Euroopan-mestaruus 1996 (hopea 1992)
- Mestareiden liiga 1997
- UEFA-cup 1993 (hopea 1995, 2002)
- Saksan mestaruus 1990, 1996, 2002 (hopea 1989, 1991)
- Italian mestaruus 1995 (hopea 1992, 1994)
- Intercontinental cup 1997
Saksan joukkue – Jalkapallon MM-kilpailut 1990 | ||
---|---|---|
1 Illgner | 2 Reuter | 3 Brehme | 4 Kohler | 5 Augenthaler | 6 Buchwald | 7 Littbarski | 8 Häßler | 9 Völler | 10 Matthäus | 11 Mill | 12 Aumann | 13 Riedle | 14 Berthold | 15 Bein | 16 Steiner | 17 Möller | 18 Klinsmann | 19 Pflügler | 20 Thon | 21 Hermann | 22 Köpke | Valmentaja Beckenbauer |