Jairzinho
Wikipedia
Tämän artikkelin tai osion kieliasua on pyydetty parannettavaksi. | |
Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Jairzinho on jalkapalloilija jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista oikean laidan hyökkääjistä, vaikkakin hän itse halusi kiihkeästi pelata keskushyökkääjänä. Jairzinhon kohtalona oli se, että hänen parhaina pelivuosinaan maajoukkueen keskushyökkääjänä pelasi Pelé. Ensimmäiset MM-kisansa Jairzinho pelasi huonohkolla menestyksellä - kuten koko Brasilian joukkue - Englannissa 1966. Yhden kolmesta ottelusta hän oli vaihtopenkillä. Edelliskisojen maailmanmestareiden tie katkesi alkulohkoon. Jairzinhon ura oli loppua kokonaan seuraavana vuonna, kun hänen oikea jalkansa katkesi kahdesti. Monen pelaajan ura olisi päättynytkin - Jairzinhon ei. Sitkeästi mies kuntoutti itsensä, harjoitteli ja tuli takaisin.
Meksikon MM-kisoissa 1970 Jairzinho oli uransa huipulla. Jokaisessa Brasilian ottelussa hän teki vähintään yhden maalin oikealta. MM-kulta kaulassaan hän palasi kotiin. Kolmannet MM-kisansa Jairzinho pääsi pelaamaan tahtomallaan paikalla keskushyökkääjnä. Ikä oli tehnyt tehtävänsä, paras maalintekotaito oli hiipunut, eikä hänen ympärillään enää pelannut yhtä loistokkaita joukkuetovereita. Jairzinho teki Meksikon kisoissa "ainoastaan" kaksi maalia. Näissä kisoissa Brasilia jäi mitaleitta, kun Puola nappasi brasseilta pronssin maalein 1-0.