Kalkkimaan rata
Wikipedia
Kalkkimaan rata tai Kalkkimaan sivurata oli Suomen rataverkon osuus, jonka alkuperäinen päätepiste oli Tornion kaupungin Kalkkimaan kylässä. Sivurata haarautui Kemin ja Rovaniemen väliseltä rautatieltä Liedakkalan kylässä, nykyisten Laurilan ja Törmän liikennepaikkojen väliltä. Sivuradan pituus oli alun perin noin kahdeksan kilometriä, mutta nykyisin siitä on jäljellä enää noin viiden kilometrin mittainen osuus Liedakkalasta sähköasemalle. Jäljellä olevaa osuutta käytetään satunnaisesti muuntajakuljetuksiin, eikä se ole kiinteästi yhteydessä muuhun rataverkkoon. Sähköaseman ja Kalkkimaan välinen purettu osuus on käytössä osin soratienä ja osin metsäautotienä. Talvisin ratapenger on käytössä moottorikelkkareittinä. Rautatie rakennettiin alun perin avolouhoksista louhitun kalkkikiven kuljetuksia varten.