Kansallinen Edistyspuolue
Wikipedia
Kansallinen Edistyspuolue toimi 1918 - 1951. Se oli aatteeltaan liberaalinen puolue.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Alku
Edistyspuolue syntyi 8.12.1918 fuusion tuloksena, jossa yhtyivät tasavaltaa kannattaneet Nuorsuomalaisen Puolueen enemmistö, Kansanpuolue ja nk. Vanhasuomalaisen Puolueen vähemmistö.
[muokkaa] Toiminta
Eduskuntapuolueena Edistys oli 1919-1927 keskisuuri (pyöreästi parikymmentä paikkaa), ja 1927-1951 pieni puolue (5-11 paikkaa).
Lähes koko olemassaolonsa ajan Edistyspuolue oli hallitusvastuussa, ja lukuisia kertoja pääministeripuolue. Puolueen sijanti poliittisella kartalla piti sen huomattavasti vaikutusvaltaisempana kuin mihin koko olisi oikeuttanut. Sotien välillä syrjityssä asemassa ollut vasemmisto tuki Edistyspuoluetta mieluummin kuin antoi kovan ja radikaalimman oikeiston päästä päättämään hallituspolitiikasta. Vastaavasti aika ajoin oikeistopuolueet jättäytyivät mieluummin hallituksen ulkopuolelle kuin riskeerasivat oman puolueensa sisäiselle hajoamiselle ottamalla vastuuta ulkoparlamentaaristen oikeistoradikaalien torjumisesta (mm Lapuan liike).
Edistyspuolueesta valittiin uusi presidentti Suomelle kaksi kertaa: K. J. Ståhlberg kaudeksi 1919-1925, ja Risto Ryti 1940, uudestaan 1943 (virassa 1940-1944). Vuoden 1925 vaaleissa ehdokkaana oli Ryti, 1931 ja 1937 Ståhlberg.
[muokkaa] Järjestökoneisto
Edistyspuolueen paikallisyhdistyksiä oli kaikissa kaupungeissa sekä aika monessa suuressa maalaiskunnassa. Edistyspuolueen paikallisyhdistyksiä yleensä kutsuttiin edistysseuroiksi, joskin niiden virallisissa nimissä oli vaihteluja.
Vuoteen 1927 saakka puolue itse oli rekisteröimätön organisaatio (jolla oli eduskuntaryhmä), ja sen paikallisyhdistykset yleensä olivat rekisteröityjä yhdistyksiä. Paikallisyhdistysten edustajat kokoontuivat lähes joka vuosi yleiseen puoluekokoukseen. Puolue siis oli rekisteröityjen yhdistysten muodostama joustavamuotoisempi verkosto. Vuonna 1927 itse puolue päätettiin rekisteröidä yhdistykseksi, ja se sai siten tiukan oikeudellisen muodon, jonka jälkeen perustetut paikallisyhdistykset pääsääntöisesti jätettiin rekisteröimättä erikseen, ne toimivat pikemminkin siis itse puolueen haarajaostoina.
Edistyspuoluetta kannattavia sanomalehtiä oli alussa jopa kymmeniä, mutta vuosikymmenten kuluessa moni niistä julistautui riippumattomaksi.
[muokkaa] Loppu
Edistyspuolue lopetti toimintansa keväällä 1951, kun suurin osa sen aktiiveista jäsenistä (etenkin lähes kaikki Pääkaupunkiseudun ulkopuoliset) olivat liittyneet helmikuun alussa perustettuun Suomen Kansanpuolueeseen, johon olivat menneet muun muassa Edistyspuolueen puheenjohtaja Heikki Kannisto ja puoluesihteeri, sekä kansanedustajista kolme: Irma Karvikko (Turun vp), Lassi Hiekkala (Uudenmaan-Hgin vp) ja Kannisto (Oulun vp). Vuoden 1950 ajan lienee ollut rakenteilla lähes salaliitto, jossa Itsenäisen Keskiluokan edustajat Esa Kaitilan johdolla sopivat Edistyspuolueen puoluejohdon ja palkatun puoluetoimistohenkilöstön kanssa Edistyspuolueen resurssien ja verkoston kaappaamisesta. Puolueen puheenjohtaja Kannisto halvautti Edistyspuolueen oman päätöksenteon olemalla kutsumatta puoluehallintoa kertaakaan koolle.
Edistyspuolueen vähemmistö, Helsingin Edistysseuran aktiivien johdolla, perusti toukokuussa 1951 Vapaamielisten Liiton, johon ryhmittyivät muun muassa kansanedustaja Rolf B Berner, ministeri Teuvo Aura ja Suomen Pankin pääjohtaja Sakari Tuomioja. Vapaamielisten Liitto peri Edistyspuolueen paikan Liberal International -järjestön jäsenenä.
