Kasvatus
Wikipedia
- samannimisestä lehdestä katso Kasvatus (lehti)
Kasvatus on käsite, joka viittaa tavoitteelliseen toimintaan, jonka tarkoituksena on muuttaa yksilön ominaisuuksia haluttujen päämäärien mukaisesti. Laajan näkemyksen mukaan kasvatus kattaa kaikki kasvattajan tahalliset ja tahattomat toiminnot, jotka vaikuttavat halutusti yksilön kehittymiseen. Suppeampi näkemys rajaa kasvatuksen tietoiseen vähintään kahden ihmisen vuorovaikutukseen.
Koulutusta ja opettamista voidaan pitää kasvatuksen osa-alueina.
Kasvatusta tutkiva tieteenala on nimeltään kasvatustiede.
Kasvatuksen käsite on ns. ryväskäsite. Se liittyy moniin lähikäsitteisiin kuten opetukseen, koulutukseen, harjoittamiseen ja sosiaalistamiseen sellaisella tavalla, ettei sitä voida kokonaan erottaa niistä. Ari Antikainen on tarkastellut kasvatuksen käsitettä, kysymällä, miksi meillä on kasvatusta. (1) Laajin antropologinen vastaus kuuluu: kasvas liittää kasvatuksen ihmislajin kehitykseen. (2) Kasvatuksen suppea, psykologinen määritelmä määrittelee kasvatuksen kahden henkilön kasvattajan ja kasvatettavan vuorovaikutuksena, tavoitteellisena toimintana, jolla pyritään ohjaamaan kasvatettavan persoonan kehittymistä. (3) Kasvatuksen sosiologinen määritelmä sijoittuu Antikaisen mukaan jonnekin laajan ja suppean määritelmänväliin. Siinä kasvatus on sosiaalistumista siihen kulttuuriin ja sosiaaliseen ympäristöön, jossa ihminen elää. Kasvattajina eivät toimi yksin henkilöt yksilöinä vaan myös sosiaalisten rakenteiden ja instituutioiden edustajat. Kolmella tasolla tehty määrittely on mielenkiintoinen.
Kasvatustapahtumat on perusteltua jakaa päämääränsä perusteella kahtia: yhteisöllisiin ja yksilöllisiin. Yhteisöön kasvatuksen loogisena tuloksena on kasvu yhteiskunnallisesti toimintakykyiseksi yksilöksi. Yhteisöön sosiaalistunut ei toimi vain omaksi hyväkseen vaan kokee velvollisuudekseen toimia myös jonkin laajemman kokonaisuuden hyväksi Yhteisöön kasvatus liittyy näin sosialisaation käsitteeseen. Itseksi kasvatuksessa kasvattajan päämääränä on tukea lapsen yksilöitymistä, kasvua täydeksi itsekseen, tulemaan omaksi itsekseen Itseksi kasvatuksen loogisena tuloksena on kasvu eheäksi kokonaispersoonallisuudeksi.
Peltonen on pohtinut tarkemmin kasvatuksen ja sosialisaation käsitteiden eroa. Hänen mukaansa sosialisaation käsitteen alaan kuuluviksi voitaisiin mieltää sellainen toiminta, jossa kasvavat joutuvat välittömästi ja aidosti toimimaan suhteessa erilaisiin kulttuuris-yhteiskunnallisiin merkityssisältöihin (kulttuurin presentaation periaate), joita heillä on periaatteessa aina mahdollisuus muokata ja tulkita ( sivistyksellinen periaate). Kasvatuksessa taas olisi kyse varsinaisesti vasta silloin, kun aikuinen sukupolvi pyrkii systemaattisesti valikoimaan niitä kulttuuris-yhteiskunnallisia merkityssisältöjä, joiden kanssa kasvavat asetetaan vastakkain ( kulttuurin representaation periaate). Lisäksi kasvatustoimintaa harjoittaessaan aikuinen sukupolvi pyrkii näiden sisältöjen avulla kehittämään kasvavien omaa, itsenäistä toimintaa tulevaisuutta silmällä pitäen.
Psykologisella tasolla kasvatus on toimintaa, jonka päämääränä on aiheuttaa kasvatissa kasvua. Kasvulla tarkoitetaan tällöin laajasti sivistymistä, täysikasvuiseksi ja omavastuiseksi tulemista. Pääosin kasvun oletetaan perustuvan tietoiseen oppimiseen. Kasvatukseen kuuluu kasvattajan toimintaa (kasvattaminen), kasvatin omaa toimintaa ja muita kasvuun vaikuttavia tekijöitä.
Hollo on määritellyt kasvatuksen (vain) kasvamaan saattamiseksi. Hän on johtanut kasvatuksen määritelmän sanasta kasvattaa, joka on alun perin tarkoittaa voimien ja taipumusten herättämistä ja kehittämistä. Hollo painottaa kasvavan itsetoimintaa, jota kasvattaja voi suunnata ja tukea.
tavallisesti kasvatukseen liitetään kaksi ominaisuutta: tavoitteisuus ja kasvattajan ja kasvatin välinen keskinäisvaikutus, jolle on tyypillistä molemminsuuntainen vaikuttaminen.
KIRJALLISUUTTA
Antikainen, Ari. 1998. Kasvatus, elämänkulku ja yhteiskunta. Porvoo: WSOY
Harva, Urpo. 1960. Systemaattinen kasvatustiede. Keuruu.
Hirsjärvi, Sirkka ja Jouko Huttunen. 1989. Johdatus kasvatustieteeseen. Jyväksylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Oppimateriaaleja 1/1989.
Hollo, Juho 1949.Kasvatuksen teoria. Johdantoa yleiseen kasvatusoppiin. Neljäs painos. Porvoo-Helsinki: WSOY
Kansanen, Pertti 1973. Opetuksen tavoitteiden tutkimuksesta Kasvatus( 4): 5, 288-291
Koskenniemi, Matti 1975. Rostovilaisesta didaktiikantutkimuksesta Kasvatus 6(3): 171-174
Peltonen, Jouni 1997. Sosialisaatio ja kasvatus empiirisen tutki,uksen näkökulmasta ss. 14- 31 teoksessa Siljander ( toim.) Kasvatus ja sosialisaatio. Helsinki: Gaudeamus, ss. 14- 31
Puolimatka, Tapio 1995. Kasvatus ja filosofia. 2. uudistettu painos.. Helsinki Kirjayhtymä
Salomaa, J.E. 1950. Tie ihmisyyteen. Kansalaisen itsekasvatuksen perusteita. Porvoo-Helsinki: WSOY
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Ahmavaara, Yrjö (1998): Hyvinvointivaltion tabut: Nykykulttuurimme kritiikki. 2. lisätty painos. Helsinki: Yliopistopaino. ISBN 951-570-420-0.
