Konnunsuon–Muukon rautatie

Wikipedia

Konnunsuon–Muukon rautatie oli Vankeinhoitolaitoksen omistama ja ylläpitämä 600 mm rata Joutsenossa välillä Konnunsuo – Muukko.

Rata oli aikoinaan Suomen pisin 600 mm rautatie eli 17,5 km. Vain vuoden verran sota-aikana toiminut Merisuon Rautatie Kannaksella välillä Vammelsuu – Ahijärvi oli pitempi eli 25 km.

[muokkaa] Radan rakentaminen

Konnunsuon rata vedettiin vanhalla Saimaan kanavalla olleesta Tuomojan satamapaikasta vankilan alueelle suon yli hirsikehikkojen varassa, koska uuden vankilan paikaksi valittu soramäki sijaitsi keskellä upottavaa suota.

[muokkaa] Alkuperäinen kalusto

Rata valmistui vuonna 1924 ja sille hankittiin Saksasta Orenstein & Koppel –höyryveturi numero 1, 10839/1924, 0-6-0T, ja vuonna 1929 hankittiin numero 2, Orenstein & Koppel 12030/1929, 0-6-0T. Liikenteen kasvaessa hankittiin kolmas veturi, Lokomo 121/1937, 0-4-0T. Se oli saman sarjan peruskappale kuin Huittisiin ja Pelsoon hankitut veturit, jotka ovat nykyisin Kovjoen Museorautatiellä.

Kolmosveturin saavuttua kakkosveturiin asennettiin huomattavasti alkuperäistä isommat vesitankit ja halkobunkkeria laajennettiin, koska tankkausvälit olivat pitempiä kuin muilla radoilla.

[muokkaa] Uudishankintoja

Myöhemmin hankittiin kaksi Simplex –moottoriveturia, joiden tiedot ovat toistaiseksi kateissa ja vuonna 1954 tanskalaisvalmisteinen KMN 541/1954, 0-4-0dm -veturi. Lisäksi alkuvuosina henkilöliikenteessä oli T-Ford –rata-auto, josta luovuttiin pian, koska se oli oikea murheenkryyni jatkuvine vikoineen. Tätä autoa ajoi ja hoiti luottovanki.

[muokkaa] Vaunukalusto

Radalla oli useitakin vankivaunuja ja kaksikin varsinaista matkustajavaunua. Suurin osa vaunuista oli kuuppavaunuja turpeen kuljetukseen. Rata nousi matkalla Konnunsuolta Muukkoon noin 50 m. Radan erikoisuus oli se, että asema-, jarru- ja vaihdemiehet sekä lämmittäjät olivat sodan loppuun asti luottovankeja. Vain veturinkuljettajat ja matkustajajunan vastaava konduktööri olivat vartijoita. Samoin palovartioinnista huolehti resiinalla junan perässä ajanut luottovanki. Vasta sodan päätyttyä siirryttiin siviilityövoimaan.

Radalla oli runsaastikin epävirallista, “matkustajien omalla vastuulla“, tapahtuvaa henkilöliikennettä, mm. vartijaperheiden lasten koululaiskuljetuksia, ja rata oli yleensä hankalassa yhteydessä olleen vankilan henkireikä maailmalle.

[muokkaa] Uusi päätehtävä ja toinen rata

Konnunsuon vankila valmisti vuodesta 1935 alkaen polttoturvetta VR:n tarpeisiin. Kun tarve kasvoi, VR aloitti vuonna 1940 Muukossa oman polttoturpeen valmistuksen ja pian kävikin tarpeelliseksi tuoda paikalle omia kapearaidevetureita, koska vankilan kalusto ei riittänyt hoitamaan molempien osapuolten kuljetuksia.

VR:n Muukon kalustoksi ostettiin vuonna 1948 Tanskasta käytettynä Henschel 25129/1941, 0-4-0WT, Ratatyöosastolta siirrettiin Orenstein & Koppel 10394/1923, 0-6-0WT ja TVH:lta ostettiin sen viimeiset kaksi kapearaidehöyryveturia eli TVH 7 ja 13, Orenstein & Koppel 11829/1929 ja 12739/1936, molemmat 0-6-0WT.

Loppuaikoina VR:llä oli Muukossa myös Valmet Move1 ja Windhoff 779/1941, (molemmat 0-4-0bm), joissa oli aluksi häkäpöntöt.

[muokkaa] Radan loppuvaiheita

Mikään kummankaan osion kalustosta ei kelvannut sotakorvauksina, ilmeisesti paljolti ikänsä johdosta. Viimeisen kerran radan kiskotusta uusittiin 1950-luvun alussa, kun sinne ostettiin Riihimäeltä RLR:n lopetusmyynnistä entisiä Kuusamon kenttäradan 15K –kiskoja raideruuveineen.

Konnunsuon vankilan alueelle saatiin parantuneen maanrakennustekniikan avulla 60-luvun alussa maantie, ja vanha kapearaidekalusto alkoi olla loppuun kulunutta sekä kuten muillakin yksityisradoilla, myös höyryveturipätevät kuljettajat alkoivat yksi kerrallaan kadota eläkkeelle eikä uusia enää saanut.

[muokkaa] Ulos menevän radan loppu

Sattumoisin juuri tuolloin silloinen veturiliikenteen korkein valvova viranomainen eli VR:n pääjohtaja Erkki Aalto oli päättänyt, että höyryliikenne oli enää pelkkä kehityksen jarru ja siksi se ajettaisiin kerta kaikkiaan kaikkialta alas, joten ratkaisu oli väistämätön: Konnunsuon – Muukon radan kaksi vanhempaa höyryveturia ja pääosa vaunuista romutettiin vankilan omalla konepajalla ja kolmosveturi vei romut rataa pitkin Muukkoon VR:n eteenpäin vietäviksi. Kolmosveturin vetämä kiskotuksen purkujuna Muukosta Konnunsuolle kulki 1.4.1961. Viimeinen höyryveturi ja loppuun ajetut Simplexit romutettiin vankilan konepajalla 60-luvulla.

Polttoturpeen valmistustarpeen loppuessa höyrykauden alasajon myötä VR sulki Muukon tehtaan ja tarpeettomiksi jääneet kapearaiteet ja ne purettiin vuonna 1964. Kalusto myytiin romuksi, koska sitä oli tuolloin runsaasti vapaana teollisuuden aloitettua tästä raideleveydestä luopumisen laajassa mitassa jo 1950-luvun alusta alkaen.

[muokkaa] Sisäistä liikennettä

Ulos menevän raideliikenteen loputtua suolle ajettiin vielä useiden vuosien ajan, missä liikenteessä käytettiin kevyttä ja huterahkopohjaisille suoradoille hyvin sopivaa KMN-veturia. Alkuperäisen koneen alkaessa kaivata peruskorjausta veturin koneeksi vaihdettiin alkuperäistä hiukan tehokkaampi Mercedes-Benz 170D -henkilöauton dieselmoottori ja lopuksi keskelle nokkaa kiinnitettiin samasta autosta peräisin ollut komea Mercedes-logo.

[muokkaa] Viimeinen veturi museoon

Kun raideliikenne suolle loppui 1970-luvulla ja vankilan sisäinenkin raideliikenne päätettiin lopulta lopettaa vuonna 1981, tarpeettomaksi jäänyt veturi päätettiin lahjoittaa Jokioisten Museorautatielle. Vankilan oma konepaja levensi veturin 750 mm raideleveydelle ja kunnosti sen perin pohjin. Veturin mukana tulivat Minkiölle viimeiset jäljellä olleet vankilaradan kuuppavaunut. Tänään veturi on ajossa Jokioisten Museorautatiellä kevyiden työjunien veturina.