Koululaiva Matti Kurki

Wikipedia

Koululaiva Matti Kurki oli Englannissa vuonna 1946 valmistunut fregatti, joka alun perin rakennettiin Atlantin saattueita varten. Alus ei ehtinyt sotaan, mutta se varustettiin nimenomaan saattuepalvelua silmällä pitäen voimakkaalla ilma- ja sukellusveneentorjuntavarustuksella.

Aluksen uppoama oli 1580 tonnia ja koneteho 2 x 2750 hevosvoimaa. Mäntähöyrykoneet kehittivät alukselle 19,5 solmun huippunopeuden. Alus oli erittäin merikelpoinen, koska se oli suunniteltu Atlantin oloihin. Siihen asennettiin vanhat perinteiset hiilipolttoiset kattilat, koska Iso-Britannia oli silloin kuten edelleenkin ulkomaista riippumaton hiilen tuottajamaa.

Alus kuului alun perin Loch-luokkaan ja sen alkuperäinen nimi oli Loch Seaworth; sodan päättyminen muutti tilaajan vaatimuksia ja alus modifioitiin; nyt se siirtyi Bay-luokkaan saaden nimekseen Porlock Bay ja numeron F-650. Alus palveli 1950-luvun lopuille, jolloin se kestovarastoitiin eli "pantiin koipussiin".

[muokkaa] Suomen koululaivahankinta

Kun Suomi tarvitsi 1960-luvulla uuden koululaivan Suomen Joutsenen tultua siirretyksi Turkuun merimiesammattikouluksi, punnittiin eri vaihtoehtoja. Ensimmäisen vaihtoehdon, brittiläisen Flower -luokan korvetti Nordkynin, kaappasi suomalaisten nenän edestä muuan valaanpyyntiyhtiö, jollaiset ostivat näitä aluksia sodan jälkeen hinausaluksikseen. Tästä kerrotaan kaskua, että tieto oli vuotanut kun joltain sihteeriltä oli puolustusministeriön aulassa pudonnut suoraan erään iltapäivälehden toimittajan eteen asiaa kosketellut paperi ("naiskäden lipsaus väärässä paikassa pyyhki pois tuhannen tonnin sotalaivan!") - ja norjalaiset ostivat laivan muutamaa puntaa suuremmalla tarjouksella! -Tosin silloinen Laivaston komentaja, vara-amiraali Oiva Koivisto toteaa laivaston historiassa, että erehdys tapahtui ylempänä, koska paperista puuttui merkintä "luottamuksellinen - ei julkisuuteen".

Uutta ehdokasta etsittäessä löytyi englantilainen fregatti; se todettiin parhaaksi vaihtoehdoksi, vaikka se olikin hiililämmitteinen höyrylaiva ja sen tykit olivat tyyppiä jota ei ollut ennestään. Aluksessa oli kaksi 102 mm kaksoistykkiä pääaseina, ilmatorjuntaa varten kaksi 40 mm kaksoistykkiä, kaksi 40 mm ja kaksi 20 mm yksittäistykkiä, syvyysammusheitin "Siili", neljä syvyyspomminheitintä ja syvyyspomminpudotin. Miehistöä aluksella oli normaalisti 140 henkeä. Tykit olivat englantilaisia Vickersejä ja vaativat aivan omat ammuksensa; Suomessa jo olevat 102 mm vakioammukset eivät sopineet päätykkeihin. Aluksen mukana tosin luvattiin suuri ammusvarasto; lisäksi uusia ammuksia sitouduttiin toimittamaan niin kauan kuin suomalaiset tarvitsevat. Ammuksia jäi lopulta ylikin: aluksen viimeisinä kahtena käyttövuotena päätykit olivat käyttökiellossa pääkannen heikkouden vuoksi.

Yleiset hankintaehdot olivat kuitenkin parhaat mahdolliset ja aluksen todettiin sopivan väliaikaiseksi koululaivaksi kotimaisen aluksen rakentamista odotettaessa, joten alus ostettiin. Komentaja Matts Vikbergin johtama suomalainen miehistö haki aluksen uuteen kotimaahan 19. huhtikuuta 1962. Lehdistö seurasi operaatiota tarkasti, APU -lehti sai jopa toimittajan ja kuvaajan mukaan tälle matkalle.

Aluksen saavuttua Suomeen se meni heti vastaanottoseremonioiden jälkeen Suomenlinnan telakalle, ja höyrykattilat muutettiin raskasöljylämmitteisiksi. Hiilisäiliöiden tilalle asennettiin öljytankit. Aluksen toimintasäde kasvoi huomattavasti tämän toimenpiteen seurauksena ja käytettävyys parani.

[muokkaa] Purjehdukset koululaivana

Alus jatkoi edeltäjänsä kunniakasta perinnettä maailmanlaajuisilla koulutuspurjehduksillaan; niitä ehti kertyä kaiken kaikkiaan neljätoista. Matkat kyllä lyhenivät: enää ei kierretty Kap Hornia tai ajettu Panaman kanavasta kuten Suomen Joutsen, vaan kaukaisimmat suuntautuivat Istanbuliin vuonna 1963 ja Kanadan Halifaxiin vuonna 1967. Myöskään Joutsenen mukana useilla matkoilla ollutta suomalaista vientinäyttelyä ei enää kasattu matkoille mukaan - toinen aika, toiset tarpeet!

[muokkaa] Kiinteäksi koulutustilaksi

Vuoden 1974 jälkeen alus ei enää liikkunut omin konein, kun viimeinenkin sen kattiloista asetettiin lämmityskieltoon; viimeiset kaksi vuotta alus olikin liikkunut enää yhdellä kattilalla, kun loput menivät käyttökieltoon yksi kerrallaan.

Alus määrättiin toimimaan toistaiseksi kiinteänä koulutustilana Merisotakoulun yhteydessä. Alkuperäiset suunnitelmat emälaivaksi muuttamisesta oli jo tässä vaiheessa hylätty; aluksen kattilat olisi pitänyt uusia kokonaan, mihin ei ollut varaa, ja dieselöinti ei taas rakenteellisista syistä tullut kysymykseen. Samoin pääkansi oli jo palvelusikänsä loppusuoralla, vaikka viimeinen runkokatsastus toukokuussa 1974 antoi vedenalaisten osien kohdalla jopa loistavan tuloksen.

[muokkaa] Romutus ja esineistön kohtalo

Vuonna 1975 alus romutettiin Upinniemessä. Sen upseeri- ja aliupseerimessien sisustus seinäpaneeleineen siirrettiin Merisotakoulun perinnetiloihin ja tykit menivät Rannikkotykistölle. Tykkien lopullinen kohtalo katoaa tässä vaiheessa julkisuudesta; todennäköisesti ne on ammuksien saannin loppuessa romutettu, melko varmasti koulutustyönä Asekoulussa Kokkolassa.

Myös aluksen komeat pronssipotkurit sijoitettiin Upinniemeen muistomerkeiksi.

[muokkaa] Perinneyhdistys ja uusi koululaiva

Aluksella palvelleet kadettiupseerit, värvätyt ja asevelvolliset ovat muodostaneet oman perinneyhdistyksen, Matti Kurjen purjehtijat, vaalimaan vanhan aluksensa muistoa ja perinteitä.

Uudeksi koululaivaksi valmistui Wärtsilän telakalla Helsingissä vuonna 1979 kauan suunniteltu kotimainen alus, miinalaiva Pohjanmaa.