Lockstedtin harjoitusjoukko
Wikipedia
Lockstedtin harjoitusjoukko (Ausbildungstruppe Lockstedt) on Lockstedter Lagerissa Saksan Holsteinissa vuosina 1915-1916 koulutetun suomalaisen sotilasyksikön nimitys. Lockstedtin harjoitusjoukko on jääkäriliikkeen eräs vaihe.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Perustaminen
Joukko-osasto perustettiin Saksan keisari Vilhelm II:n 28. elokuuta 1915 antamalla käskyllä, joka laajensi aikaisemmin toimineet "partiolaiskurssit" (pfadfinderkursus) vahvennetuksi pataljoonaksi. Koulutuksen päätyttyä osastosta muodostettiin 3. toukokuuta 1916 ennen rintamalle lähtöä Kuninkaallinen preussilainen jääkäripataljoona 27.
Varsin yhtenäiseen pfadfinder-joukkoon verrattuna Lockstedtin harjoitusjoukko oli sekä laajempi että huomattavasti heterogeenisempi. Lisäksi on otettava huomioon 1910-luvun Suomessa vallinneet huomattavat erot elinolosuhteissa ja koulutustasossa sekä jännitteet yhteiskuntaluokkien ja kieliryhmien välillä. Aiemmin saapuneet ja pfadfinder-koulutuksen saaneet tulivat toimimaan harjoitusjoukon suomalaisina esimiehinä saksalaisten upseerien ja aliupseerien rinnalla.
Ennen joukon laajentumista osastossa oli tapahtunut ylennyksiä. Lisäksi suoritettiin jako A- ja B-luokkaan. A-luokassa olivat aluksi vain pfadfindereina palvelleet.
Lockstedter Lageriin tullessaan uudet rekryytit joutuivat B-luokkaan. A-luokkaan jääkäri pääsi palveltuaan vähintään 8 viikkoa mikäli tunsi tietyt ohjesäännön kohdat, osasi saksan kieltä ja läpäisi komppanian päällikön järjestämän erillisen kokeen (Prüfung).[1]
Alokaskoulutus painotti sisäpalvelusta, sulkeisjärjestystä ja saksan opiskelua. Kivääriotteiden ja saksalaisen paraatimarssin on todettu olleen alokkaille erityisen hankalaa. Heidän suomalaisten lähiesimiestensä oli puolestaan monipuolisesti kasvatettava heitä tottumaan sotilaselämään ylipäänsä sekä joukko-osaston erityisluonteeseen: viimeksi mainittuun kuului mm. että salaamissyistä julkisilla paikoilla oli suomen ja ruotsin puhuminen kiellettyä.[2]
Alokaskoulutuksen tunnelmaa valaisee ote Veikko Läheniemen mukaan muistiin merkitystä runosta Rekrytin päivä:
"Stillgestanden!" kaikuu sana.
Silloin seiso vakavana,
mykkänä kuin kivipatsas.
Suista kurnivainen vatsas.
"Augen rechts!" luo silmäs sinne,
missä näet "Hauptmannimme".
Liikahdapas, jukol'auta;
nimes kuulet : "pöhkö, nauta!"
Prüfungin jälkeinen jatkokoulutuskin sisälsi runsaasti sisäpalvelusta ja sulkeisjärjestystä. Näiden rinnalle tuli kuitenkin ampumakoulutus: tähtäysharjoitukset, kouluammunnat ja vihdoin taisteluammunnat. Taistelukoulutus, kenttälinnoittaminen ja marssiharjoitukset olivat myös olennainen osa jääkäriksi oppimista.[4]
[muokkaa] Jääkärikomppaniat
Pfadfinder-aikana perustettujen kahden jääkärikomppanian lisäksi pataljoona sai kolmannen 6. marraskuuta ja neljännen komppanian 20. joulukuuta 1915. [5].
1. komppanian päällikkönä oli kapteeni Höcker ja suomalaisena oberzugführerina Armas Ståhlberg.
2. komppanian päällikkö oli kapteeni von Mangoldt, suomalaisena oberzugführerina Runar Appelberg.
3. komppanian päällikkönä yliluutnantti von Coler, joka toimi myöhemmin myös Suomessa. Suomalainen oberzugführer oli Harald Öhquist.
4. komppanian päällikkö oli kapteeni Ausfeld, joka myös seurasi jääkäreitä Suomeen. 4. komppanian oberzugführerina toimi Walter Horn (Saksassa Cornu).
[muokkaa] Konekiväärikomppania
Konekiväärikomppania kuului Lockstedtin harjoitusjoukon 2. syyskuuta 1915 vahvistettuun kokoonpanoon. Tilapäisten johtojärjestelyiden jälkeen komppanianpäälliköksi komennettiin rintamalta yliluutnantti Lemcke. Suomalainen oberzugführer oli Gabriel von Bonsdorff.
Aikaisemmassa konekiväärikoulutuksessa oli käytetty venäläisiä aseita. Lokakuussa 1915 saatiin uusia saksalaisia aseita ja hevosia niiden kuljettamiseen. Yhteensä komppanialla tuli olemaan 6 konekivääriä ja miesten henkilökohtaisina aseina Parabellum-pistoolit m/08.
A-luokan jääkärit käyttivät saksalaisia aseita B-luokan jääkärien (alokkaiden) harjoitellessa venäläisillä Maxim-konekivääreillä.
Koulutuksen lopulla pidetyn tarkastuksen toimitti eversti von Humbold. Hänen päätelmänsä oli, että Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppania on parhaimman saksalaisen kk-komppanian veroinen. [6]
[muokkaa] Pioneerikomppania
Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania oli erityisessä asemassa ollessaan Saksan armeijan ainoa jääkäripioneerikomppania. Sen miehet koulutettiin periaatteessa sekä jalkaväki- että pioneeritehtäviin. Komppanianpäällikkö oli kapteeni Just, jonka on kerrottu sanoneen, että jos tavalliset jääkärit eli jalkaväki harjoittelee 10 tuntia päivässä on hänen alaistensa harjoiteltava 20 tuntia oppiakseen myös teknilliset taidot. Pioneerikomppanian suomalainen oberzugführer oli Georg Mandelin.
Pioneerikomppanian kantajoukkona oli n. 30 siviilissä teknillisen koulutuksen saanutta pfadfinderiä.
Pioneerikoulutukseen kuului mm. "vallitustyöt, esteiden ja uivien siltojen rakentaminen, sillat, miinanheitto- ja räjähdysoppi, valoheittäjän käyttö, rakennustyöt y.m. y.m." [7]
Myös viestihenkilöstön koulutusta annettiin pioneerikomppaniassa lokakuusta 1915 alkaen. Muista komppanioista valittiin muutama mies koulutettavaksi puhelinmiehiksi niiden omiin tarpeisiin.
[muokkaa] Kenttähaupitsijaos
Jälleen poiketen tavanomaisesta kokoonpanosta, pataljoona sai myös omaa tykistöä kenttähaupitsijaoksen muodossa maaliskuussa 1916. Ajatus herätti vastustusta sekä periaatteellisesti - miten jääkärijoukkoihin voisi kuulua tykistöä? - että taloudellisesti: kouluttajia, kalustoa ja hevosia oli vaikea saada näin outoon yksikköön.
Jaokseen valittiin kantajoukoksi mm. tekniikan alan taitajia (Malmberg, Eklund) sekä tykistölle välttämättömien hevosten tuntijoiksi eläinlääketieteen opiskelijoita (Pasma, Palmén, Lesch).
Osastoa johti luutnantti Zimmer, joka vuoroin käytti osastostaan ylpeilevää nimitystä Jäger-Artillerie (suom. jääkäritykistö) vuoroin pilkkanimeä Jagende Artillerie (suom. "metsästävä tykistö"). Torsten Leschistä tuli jaoksen oberzugführer.
Kantajoukolle annettiin koulutusta aluksi Itzehoen pikkukaupungissa sijaitsevassa Tykistörykmentti 9:n varuskunnassa.
Kun koulutus laajeni ja muuttui käytännölliseksi, siihen sisältyi säännöllisesti tykkien siirto miesvoimin puolen kilometrin päässä kasarmeilta olevalle harjoitusalueelle. Siellä eräs harjoite oli rintakuviin ampuminen shrapnelleilla (=tykin hauliammuksilla).
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka (1984): Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY. ISBN 951-0-12588-1.
- Lauerma, Matti (1966): Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY. ISBN puuttuu kirjasta.
- Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.) (1933): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin. Osat I ja II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia.
[muokkaa] Viitteet
- ^ Jako luokkiin: Lauerma 1966, 289
- ^ Alokaskoulutus: Lauerma 1966, 289
- ^ Ote runosta Rekrytin päivä - Veikko Läheniemen mukaan: Suomen jääkärit I osa, s.474-475. Stillgestanden = asento!, Augen rechts = katse oikeaan päin!, Hauptmanni = komppanianpäällikkö
- ^ Jatkokoulutuksesta: Lauerma 1966, 289-290
- ^ Lauerma 1984, 55
- ^ Konekiväärikomppaniasta: Jääkärien sotilaallinen koulutus Saksassa s.538-539 (Suomen jääkärit I osa 1933, 527-540)
- ^ Pioneerikoulutuksen sisällöstä: Jääkärien sotilaallinen koulutus Saksassa s.536-538 (Suomen jääkärit I osa 1933, 527-540). Pioneerikoulutukseen sisältyi siis mm. nykyistä kranaatinheitinkoulutusta vastaava osa ("miinanheitto-oppi").
- ^ Pioneerikomppanian luonteesta ja koulutuksen vaativuudesta: Lauerma 1966, 291. Viestikoulutuksesta: ibid, 292
- ^ Haupitsijaos: Lauerma 1984, 55; Lauerma 1966, 292-293
