Mysterio
Wikipedia
Mysterio | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
||||||||||||||||
|
Mysterio (esiintynyt Suomessa myös nimellä Mysteerio), oikealta nimeltään Quentin Beck on Marvel-kustantamon sarjakuvissa esiintyvä rikollinen. Mysterio on illuusioiden mestari sekä ensisijaisesti Hämähäkkimiehen vihollinen. Hahmo on tosin joskus nähty myös Daredevilin vihollisena.
Mysterion ensiesiintyminen tapahtui Amazing Spider-Man #13 lehdessä, jonka kirjoitti Stan Lee ja piirsi Steve Ditko.
Suomessa Mysterio esiintyi ensimmäisen kerran Ihmesarjan numerossa 37 (1968).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Quentin Beck oli aikaisemmin Hollywoodin suurimpia erikoistehosteiden tekijöitä. Hän meni työssään niin pitkälle, että kehitti erilaisia helposti käytettäviä mekanismeja tehosteiden luomiseen. Näitä jopa pelkän ajatuksen voimalla toimivia laitteita Beck yhdisti pukuun niin, että kaikki oli pääasiassa helposti hallittavissa.
Myöhemmin hän sai potkut ja hänen maineensa tuhoutui. Täten hän päätti työnsä avulla ensin ajaa esimiehensä hulluiksi ja myöhemmin alkoi superroistoksi, Mysterioksi. Hänen illuuseja luovat laitteensa ovat hänen puvussaan.
[muokkaa] Voimat ja varusteet
voi luoda illuusioita ja harhakuvia
[muokkaa] Ultimate Mysterio
[muokkaa] Mysterio muissa medioissa
[muokkaa] Televisio
Mysterio esiintyi Hämähäkkimiehen animaatiosarjassa, viidennessä jaksossa "Vaarallisia harhakuvia".
Sen jälkeen hän esiintyi jaksoissa
14 "Kavala kuusikko 1/2",
15 "Kavala kuusikko 2/2" ja
50 "Mary Janin etsintä" (jossa hänen arvellaan kuolleen räjähdyksessä)
Gregg Berger dubbasi Mysterion osuuden.
[muokkaa] Videopelit
Mysterio esiintyy myös välivastustajana Marvel: Ultimate Alliance -pelissä. Mysterio oli (Spider-man2) pelissä erinäkönen.