Ojakkalan–Olkkalan rautatie

Wikipedia

Ojakkalan–Olkkalan rautatie oli 15 kilometrin pituinen 600mm raideleveyksinen kapearaiteinen rautatie, joka sijaitsi Vihdissä. Radan omisti Olkkala Oy ja sillä liikennöitiin vuosina 1911–1957.

Sisällysluettelo

1 Radan perustaminen
2 Kalusto
3 Liikenne
4 Yhtiön loppu
5 Säilynyt kalusto
6 Kolmosveturin uusi elämä
7 Lähteet

[muokkaa] Radan perustaminen

Rautatie rakennettiin vuonna 1913 puutavaran kuljetusta varten Olkkalan kartanon mailta Ojakkalan asemalle Hyvinkää – Hanko –radalla.

Yleisen liikenteen lupahakemus vedettiin pois ministeriöstä kesken käsittelyn vuonna 1925, koska radan omistaja vihastui sen vaatimaan ylettömään byrokratiaan; lisäuhkakuvana oli kokonainen tulva uusia kuluja, joten yleisen liikenteen harjoittamisesta luovuttiin sovinnolla.

Radan kiskotus oli säästösyistä tehty liian kevyestä 7 – 12 kiloa metriltä painavasta ns. rilliratakiskosta, mikä tuottikin vaikeuksia koko radan olemassaolon ajan. Samoin ala-arvoiset tukkien latvaosista tehdyt ratapölkyt ja heikko routiva ratapenkka sotkivat liikennettä toistuvasti. Vasta 1960-luvun alussa, liikenteen loppuvaiheessa, tehdasradoille saatiin jonkin verran VR:n vanhoja 22K –kiskoja ja kreosoottipölkkyjä.

[muokkaa] Kalusto

Radalla oli sen olemassaolon aikana viisi höyryveturia, kaksi moottoriveturia, yksi matkustajavaunu, erityisesti maidonkuljetukseen rakennettu erikoisvaunu sekä yhteensä 106 eri tyyppejä ollutta tavaravaunua.

Eräs erikoisuus oli se, että yhtiön viidestä höyryveturista ainakin kahdessa ja mahdollisesti jopa kolmessa oli yleisesti ottaen harvinainen ulkopuolinen valtaventtiili, vain suomalaisvalmisteisessa kakkosveturissa ja muita suuremmassa viitosessa se oli normaaliin tapaan höyrykuvun sisällä.

Veturi numero 2 (Tampella 232/1914, 0-6-0ST) myytiin vuonna 1923 Helsingin kaupungille ja vietiin vuonna 1943 Merisuon Rautatielle Kannakselle jonne se jäikin. Sitä korvaamaan ostettiin vuonna 1923 yhtiönumeron 4 saanut, USA:n siirtoarmeijan ylijäämävarastoista peräisin ollut saksalainen veturi, joka oli todennäköisesti ns. prikaativeturi eli samanlainen kuin KVR5 (Henschel 15949/1918, 0-8-0T).

Tästä nelosveturista tiedetään oletettavasti vain merkki, valmistusnumero ja tyyppi, jotka ovat kohtuullisella varmuudella Henschel 1901, 0-8-0T. Tämän veturin mallista ei ole täyttä varmuutta, koska paperit ovat kadonneet eikä kuviakaan ole kuin yksi kaukaa otettu, jossa veturi lisäksi näkyy vain osittain. Tiedot sen käyttäytymisestä tukevat sen olleen neliakselista mallia: se kulki jyrkistäkin kaarteista muita vetureita liukkaammin ja raskasta junaa kovaa vedätettäessä alkoi taas heittää sivuttain. Prikaativetureissa, kuten mm. juuri KVR5:ssä, oli nimittäin yleisesti ottaen harvinaiset Klien-Lindner –akselit, joista ulommaiset liikkuivat sivusuunnassa hylsyrakenteen ja keskittävän jousikoneiston avulla, mistä em. ominaisuudet aiheutuivatkin.

Tämän uuden ja kylläkin tehokkaan veturin osoittauduttua aivan liian raskaaksi radan heppoiselle kiskotukselle siitä purettiin kankikoneisto ja vesitankit pois, jonka jälkeen sitä käytettiin höyläämön lämmityskattilana. Veden se otti omalla imurillaan suoraan kaivosta. Kun laitokseen saatiin uusi asennettava kattila vuonna 1935, tarpeettomaksi käynyt riisuttu veturi myytiin Malmin lentokentän työmaalle. Siellä se muutettiin lopullisesti siirrettäväksi höyrynkehittimeksi ja työmaan päättyessä romutettiin vuonna 1938. Tämän vahvistaa se, että ehjä veturi olisi todennäköisesti työmaalta vapauduttuaan löytänyt tiensä jollekin teollisuusradalle, mutta kattilarekisterin mukaan se on romutettu tuolloin.

Viimeisenä höyryveturina Olkkalaan hankittiin vuonna 1938 numero 5, Hanomag 10454/1927, 0-4-0T. Sekin oli kovin raskas radan heppoiselle kiskotukselle ja siksi se oli pääasiassa ensin kolmosveturin ja sittemmin dieselin varakoneena.

[muokkaa] Liikenne

Rata hoiti Olkkalan puutyö- ja tiilitehtaiden ja sahan liikennettä aina vuoteen 1966 asti. Mikään yhtiön kalustosta ei kelvannut sotakorvauksiksi.

Radan päälinja Männikkö – Olkkala purettiin vuonna 1956, kun osa tästä ratalinjasta jäi uuden valtatien, nykyisen kakkostien alle. Samana vuonna myytiin vanhin vetureista, numero 1 ”Åbacka” (Orenstein & Koppel 5987/1912, 0-6-0WT) Rakennusliike Korolaiselle, joka purki veturin käyttäen kattilaa talvisilla työmaillaan siirrettävänä höyrynkehittimenä, kunnes sekin romutettiin vuonna 1960.

Viimeiset kymmenen vuotta ajettiin sahan ja tiilitehtaan sisäistä liikennettä yhdellä höyry- ja kahdella moottoriveturilla. Käytetty Simplex -moottoriveturi (0-4-0bm) ostettiin Hämeenkylän tiilitehtaalta sahajauhoilla vuonna 1939 ja Orenstein & Koppel -moottoriveturi (0-4-0 dm) maahantuojalta T:mi Ivar Lindfors Oy:ltä uutena vuonna 1950. Molempien veturien tarkemmat tiedot puuttuvat.

[muokkaa] Yhtiön loppu

Yhtiö myytiin vuonna 1960 Lohjanvesistön Metsä Oy:lle. Viimeinen ajokuntoinen höyryveturi, numero 5, myytiin Rakennusliike Y Karjalaiselle pian sen jälkeen. Tämänkin veturin kohtalona oli muuttua muutaman vuoden ajaksi siirrettäväksi rakennushöyrykattilaksi, joka poistui rekisteristä vuonna 1964.

Kolmoshöyryveturi (Orenstein&Koppel 7325/1920, 0-6-0WT) ajettiin rikki vuonna 1956 ja jätettiin talliinsa aina vuoteen 1968 asti, jolloin talli myytiin.

1960-luvun alussa rataverkosto supistui käsittämään radat savialueelta tiilitehtaalle ja joen yli veturitallille. Viimeiset vuodet ajettiin kahdella moottoriveturilla. Vuonna 1966 Paloheimo Oy osti yhtiön ja toiminta lopetettiin kannattamattomana. Puutyötehdas paloi ja saha purettiin vielä samana vuonna, tiilitehdas paloi seuraavana syksynä purkutyötä tehtäessä. Radan liikenne loppui, moottoriveturit, vaunut ja kiskotukset myytiin romuttajalle.

[muokkaa] Säilynyt kalusto

Simplex-moottoriveturi jäi romuttamatta ja myytiin lopulta Kalajoen Rantajuna Oy:lle varaveturiksi; veturi myytiin 1990-luvulla Kovjoen Museorautatielle, jossa se on edelleen työveturina.

Ojakkalan - Olkkalan rautatien Simplex-moottoriveturi vaihtotyössä Kovjoella syyskuussa 2002

Kaksi sodan jälkeen hankituista avoimista Hudson -merkkisistä tavaravaunuista eli ns. dollarivaunuista eksyi moninaisten kiertoteiden jälkeen ilman telejään Jokioisten Museorautatien omistukseen Minkiölle, missä ne muutettiin 750 mm raideleveydelle. Toinen on 750 mm telein varustettuna satunnaisessa käytössä työliikenteessä, toinen on varastoitu.

Koska veturitallikin myytiin ulkopuoliselle ja ostaja muutti sen omakotitalokseen, siellä käyttämättä seissyt kolmosveturi, joka oli lahjoitettu Vihti-Seuralle, sijoitettiin muistomerkiksi Makasiininmäelle.

[muokkaa] Kolmosveturin uusi elämä

Vantaalainen erikoislaiteteknikko P. Tapio J. Koskinen sai kymmenvuotiseksi venyneen väittelyn jälkeen vuokrata veturin kunnostettavaksi vuonna 1978 ja kunnostuksen jälkeen se liikennöi vuoteen 1991 asti LRJ:n radalla. Hän rakensi veturista myös tarkan pienoismallin, joka on Vihdin kotiseutumuseossa. Nykyisin itse kolmosveturi on Kovjoen Museorautatiellä liikenteessä.