Olavi Keitele
Wikipedia
Olavi Keitele (sukunimi vuoteen 1953 saakka Kakriainen) (s.28. lokakuuta 1926, Mikkelin maalaiskunta - k.19. heinäkuuta 1987, Helsinki) oli suomalainen ammattiyhdistysjohtaja joka toimi Merimies-Unionin puheenjohtajana Niilo Wällärin jälkeen vuosina 1968-1976.
Pienviljelijäperheeseen syntynyt Keitele muutti sodan jälkeen 1944 Helsinkiin. Oltuaan vähän aikaa rakennuksilla ja rannikkoaluksessa töissä Keitele lähti merille seitsemäksi vuodeksi. Keitele vietti tänä aikana vuoden maissa Etelä-Amerikassa ja yleni myös pursimieheksi. Näinä vuosina Keitele kiinnostui myös ammattiyhdistystoiminnasta ja toimi luottamusmiehenä eri laivoissa.
Palattuaan Suomeen 1952 Keitele kirjoitteli ensin Merimies-Unionin Merimies-lehteen ja valittiin 1953 Merimies-Unionin toimitsijaksi. Vuonna 1956 hänet valittiin Unionin toiseksi sihteriksi ja sen hallituksen jäseneksi. 1966 Keiteleestä tuli Merimies-Unionin varapuheenjohtaja ja 1968 puheenjohtaja edellisen puheenjohtajan Niilo Wällärin kuoltua yllättäen.
Keitele pyrki puheenjohtajakaudellaan ratkomaan erimielisyydet neuvotteluilla ja Wällärin aikana jokavuotiset jäänmurtajalakot päättyivät. Keiteleen kaudella parannettiin matkustajalaivoilla työskentelevien etuja ja perustettiin 1972 Merimiespalvelukeskus edistämään alan työntekijöiden henkistä hyvinvointia.
Vaikka Merimies-Unioni voitti keväällä 1976 ulkomaanliikennettä koskeneen lakkonsa Keitelettä kohtaan oli tyytymättömyyttä ja hänen tilalleen valittiin Unionin palkkasihteeri Reijo Anttila. Puheenjohtajakautensa jälkeen Keitele palkattiin kirjoittamaan Merimies-Unionin historiikkia mutta tämä työ jäi häneltä keskeneräiseksi.
Olavi Keiteleen poika on kasinotalouden vuosina 1980-luvun lopulla pankkiirina tunnetuksi tullut Jukka Keitele.
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Soukola, Timo: Riistorauhaa rikkomassa. Suomen Merimies-Unionin ja sen edeltäjien vaiheita 1905-2000. Otava 2003 . 574 s. ISBN 9511189263
