Oulun kaupunginteatteri
Wikipedia
Oulun kaupunginteatteri on Oulussa toimiva teatteri. Sen näytöksissä käy vuosittain noin 80 000 katsojaa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Vuonna 1931 aloitti toimintansa harrastajateatteri Oulun Näyttämö. Ajat ennen sotia ja sotien jälkeen olivat taloudellisesti rankkoja. Teatterin varusteet ja työväenyhdistyksen omistama näyttämötila tuhoutuivat jatkosodassa vuonna 1944. Vuonna 1965 Oulussakin päädyttiin teatterin kunnallistamiseen ja Oulun näyttämö muuttui Oulun kaupunginteatteriksi.
[muokkaa] Teatteritalo
Oulun teatteritalo on rakennettu torinrantaan, jossa se sijaitsee keinotekoisella Vänmannin saarella. Teatteritalon ovat suunnitelleet arkkitehtipariskunta Marjatta ja Martti Jaatinen, joiden suunnittelemaan monumentaalikeskukseen teatteritalo kuului. Teatteritalo valmistui vuonna 1974. Kaupunginteatteri kävi läpi vuosina 2002-2004 mittavan peruskorjauksen, jonka yhteydessä talo saneerattiin kokonaan sekä siihen rakennettiin laajennusosa. Remontin budjetin ylitys herätti kiivasta keskustelua. Saneerauksen ja uudisosan suunnitteli arkkitehti Sampo Valjus. Saneerauksen aikana Oulun kaupunginteatteri toimi sijaistiloissa Limingantullin teollisuusalueella vanhassa Atrian lihapakkaamossa, joka nimettiin leikkisästi Teatriaksi.
[muokkaa] Teatterinjohtajat
Oulun Näyttämö
- 1931-1933 Hannes Flinck (sittemmin Hako)
- 1933-1940 Urho Lahti
- 1940-1941 Eino Weckström
- 1941-1944 Jouko Paavola
- 1944-1946 Torsten Orell
- 1946-1947 Yrjö Kianne
- 1947-1949 Alice Lyly
- 1949-1951 Esko Tuomi
Oulun Teatteri
- 1951-1955 Nestori Huhtanen
- 1957-1959 Matti Tapio
- 1959-1961 Paavo Roiha
- 1961-1965 Risto Veste
Oulun kaupunginteatteri
- 1965-1970 Risto Veste
- 1970-1971 Saulo Haarla
- 1971-1975 Paavo Liski
- 1976-1978 Ari Kallio
- 1978-1985 Markus Packalén
- 1986-1990 Jussi Helminen
- 1990-1993 Yrjö Juhani Renvall
- 1995-2000 Maarit Pyökäri
- 2000-2006 Anu Saari
- 2006- Ahti Ahonen
[muokkaa] Muuta
Tammikuussa 1987 Jumalan teatteri esitti performanssin Pohjoisilla teatteripäivillä. Performanssiin kuului muun muassa ulosteiden heittoa katsojien päälle. Silloiset teatterikorkeakoulun oppilaat halusivat protestoida laitosteatteria vastaan.