Palovaroitin
Wikipedia
Tämä artikkeli sisältää päällekkäistä tietoa artikkelin Palohälytin kanssa, ja ne pitäisi yhdistää. |
Palovaroitin on paloturvallisuuslaite, joka reagoi ilmassa olevaan savuun voimakkaalla hälytysäänellä tai välkehtivällä valolla. Useimmat varoittimet toimivat joko optisen tarkkailun tai ionisaation avulla tai molemmilla. Tavalliset palovaroittimet eivät tunnista häkää (hiilimonoksidi) ilman erillistä tunnistinta. Markkinoilla on myös nestekaasun tunnistavia ja yhdistettyjä palo-/hiilimonoksidi-varoittimia. Kuulovammaisille on saatavissa tärinällä ja valolla varustettuja palovaroittimia.
Yleensä varoittimet toimivat samalla paristolla jopa kolme vuotta, mutta ne tulisi tarkastaa ainakin kerran vuodessa. Hyvänä muistisääntönä on tarkistaa paristot hätänumeropäivänä 11.2.
Palovaroitin on Suomessa pakollinen joka huoneistossa (myös kesäasunnoissa). Kuitenkin vain noin kuudessa taloudessa kymmenestä on palovaroitin.
Hävitettävä palovaroitin on toimitettava asianmukaiseen keräykseen.
Sisällysluettelo[piilota] |
[muokkaa] Asennus
- Palovaroitin kiinnitetään kattoon korkeimpaan kohtaan, koska savu nousee ensin katonrajaan.
- Varoitin on sijoitettava yli 50 cm:n päähän seinästä.
- Useampikerroksisessa asunnossa on asennettava joka kerrokseen vähintään yksi palovaroitin.
- Palovaroitinta ei kannata asentaa keittiöön, koska ruoanlaitosta syntyvät käryt voivat aiheuttaa turhan hälytyksen.

[muokkaa] Toiminta
Yleisesti palovaroittimen toiminta perustuu sen sisältämään noin 40 kilobecquerelin amerikium-241:een joka on alfa-säteilylähde. Alfasäteily taas on ionisoivaa säteilyä, minkä seurauksena ionisoitunut ilma alkaa johtaa sähköä. Palovaroittimessa on siis pieni "ilmarako" jonka läpi sähkö pääsee johtumaan ilman ionisoitumisen ansiosta. Kun savua pääsee ilman sekaan, sähkönjohtavuus huononee. Silloin palovaroitin laukaisee hälytyksen.
On myös olemassa optisia palovaroittimia jotka havaitsevat savun noen ja muiden pienten ilmassa leijuvien partikkeleiden avulla (ks. kuva oikealla).
Näiden hälyttimien pahin heikkous on herkkyys ilman epäpuhtauksille, mistä saattaa seurata - ja on seurannutkin - runsaasti aiheettomia hälytyksiä.
1960 -luvulla kehitettiin myös lähinnä korkeisiin tehdas- ja varastohalleihin tarkoitettu "näkevä" palovaroitin (tyyppiesimerkki L M Erikssonin "Fireye"), joka hälytti kun tulen kehittämä infrapunasäteily osui siihen.
Nykyään harvinaiseksi käynyt malli on lämpösulake, jonka toiminta perustui siihen, että sen hälyttävät osat oli tehty herkästi sulavasta juotosmetallista; sittemmin on kehitetty toisentyyppisiä lämpöhälyttimiä, joiden toiminta perustuu lämpöherkästä metallista tehdyn ilmaisinosan laajenemiseen.
Myös sprinklerit joiden toiminta perustuu siihen, että tulipalon kuumuus saa niiden ilmaisimet laukaisemaan veden tai joskus sammutuskaasun virtauksen, toimivat samalla hälyttiminä; sammutusaineen johtopaineen laskeminen suutinten auetessa aiheuttaa automaattisen hälytyksen.
[muokkaa] Lähteet
- Pelastustoimi - Turvatietoa >> Palovaroitin
- STUK - Mikä on palovaroittimen toimintaperiaate? Mitä säteilyä se lähettää?
- Tukes - Pelastustoimen laitteiden maahantuojat ja valmistajat
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Tukes - Palovaroittimet kestävät kylmää
- Tukes - Palovaroitin sähkö- ja elektroniikkalaitteena
- Tukes - Pelastustoimen laitteiden valmistajien ja maahantuojien yhteystietorekisteri (doc)
- Spek - palovaroittimesta (lähinnä lapsille)
- Pelastuslaki 13.6.2003/468 - 29§ Palovaroittimet Finlex