Poliittinen maantiede

Wikipedia

Poliittinen maantiede muotoiltiin omaksi tieteenalakseen 1900-luvulla. Etenkin saksalainen maantieteilijä Friedrich Razel (1844—1904) erikoitui tieteen ja termin vakiinnuttamisessa. Hän pohjaksi näkemyksensä Alexandre Humboltin (1769—1858), Darwinin (1809—1882) sekä Hegelin (1770—1831) näkemyksiin ja teorioihin.

Sisällysluettelo 1 Tieteen historia 2 Poliittisen maantieteen ja geopolitiikan välinen ero 3 Viitteet 4 Lähteet

[muokkaa] Tieteen historia

Ratzel kehitti aluksi teoriaa ”antropologisesta maantieteestä”, josta hän julkaisi kaksiniteisen teoksen vuosina 1882 ja 1891. Teos olin ensimmäinen humaanin maatiedon perusta. Näin syntyi ero aiemmin tunnettuun fyysiseen maantieteeseen, joka oli perustunut luokitteluun ja kokenut aiemmin merkittävän suosion. Työssään Ratzel teki selkeän eron primitiivisten kansojen (Naturvölker) ja kehittyneiden kansojen (Kulturvölker) välille. Hän korosti, että nämä viimemainitut ovat pystyneet muodostamaan oman järjestäytyneen yhteiskunnan, josta käytetään nimitystä valtio. Ratzel jatkoi työskentelyään taksonomioiden parissa ja julkaisi vuonna 1897 teoksen ”Politische Geographie” (Poliittinen maantiede), joka toimi perustana tälle tieteenalalla, joka on hyvin selkeästi keskittynyt valtio-käsitteen ympärille.

Tätä tiedettä kehitettiin eritoten anglo-saksisissa maissa, joissa sen sai nimen Political Geography. Nykyisin tiede on kiinnostunut erilaisista alueellisista kokonaisuuksista, joita voidaan mainita esimerkkeinä valtiot, alueellisen organisaatiot sekä hallinnolliset kokonaisuudet, jotka voivat olla paikallisia tai jopa globaaleja. Kiinnostus kohistuu myös rajoihin sekä asukkaisiin. Yhteus asukkaiden ja heidän alueellisen olemisensa suhteen on melko uusi tämän yli satavuotiaan tieteen tutkimusala.^[1]

Poliittiseen maantieteeseen on kohdistunut runsaasti myös kritiikkiä ja eritoten sitä ovat antaneen uuden tieteenalan ”geopolitiikan” edustajat. Geopolitiikka kehitettiin saksassa 1920-luvulla ja erityisesti sen kehittäjänä toimi Karl Haushofer. Vuonna 1976 ilmestyi ranskassa Yves Lacosten kirjoittama teos La géographie ça sert d'abord à faire la guerre^[2]. Kirjan kirjoittaja perusti samana vuonna Herodete-aikakausilehden. Kuitenkin tämä hänen teoksensa aiheutti runsaasti kommentteja yliopistomaailmasta ja tämä johti maantieteen epistemologian uudelleenarviointiin ja politiikkaan perustuvaksi oppisuunnaksi. Kuitenkaan Lacoten tarkoituksena ei ollut tehdä teosta poliittisesta maantieteestä. Kuitenkin toiset ranskankieliset maantieteilijät kuten Paul Claval, Claude Raffestin sekä Jacques Lévy lähtivät kehittämään edelleen maantieteen poliittista lähestymistapaa. Heistä Jacques Lévy on kiinnostunut politiikan maantieteestä ja Raffestin vallan maantieteestä. Näin poliittinen maantiede on tiede joka ottaa huomioon sekä politiikan eri osa-alueet ja ilmenemismuodot sekä maantieteen, se eri merkityksissä.

[muokkaa] Poliittisen maantieteen ja geopolitiikan välinen ero

Eron tekeminen poliittisen maantieteen ja geopolitiikan välillä ei suinkaan ole helppoa ja raja ei ole itsestään selvä. Kyse on tiedemiehen ja kirjoittajan mukaan vaihteleva. Eräänlaisella yleisellä tasolla voidaan todeta, että poliittisen historian tutkijat ja kirjoittajat ovat usein maantieteilijöitä, kun geopoliitikoiden joukossa he ovat hyvin harvinaisia, ja juuri mainittu Lacoste on eräänlainen poikkeus. Poliittisen maantieteen tutkijat ja kirjoittajat ovat kehittäneet systemaattisen lähestymistavan (tyypeittäin luetellen sekä ilmiöitä luokitellen), mutta geopoliitikot ovat usein keskittyneet erilaisiin maailmanlaajuisiin teorioihin. He pyrkivät usein tarjoamaan lukijalleen opetuksellisen kuvan maailmasta ja vaikuttamaan poliittisiin päätöksentekijöihin.

Stépane Rosière on esittänyt näiden kahden tieteen välistä eroa.^[3] Hänen mukaansa poliittinen maantiede on oppi poliittisesta ympäristöstä ja tämä koostuu alueista, rajoista, verkostoista sekä erilaisista symbolisista keskuksista ja painoista. Geopolitiikka puolestaan on oppi tilasta, jota voidaan käsitellä pelipanoksena, tähän kuuluvat toimijat, joka vastustajat tai kannattajat. On esitetty myös mita erottavia tekijöitä ja tämä epistemologinen kenttä ei vielä ole läheskään selkeytynyt. On myös esitetty näkemyksiä, että poliittinen maantiede olisi eräänlainen geopolitiikan aputiede.

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Katso: Christian Vandermotten et Julien Vandeburie, Territorialités et politique, Bruxelles, éditions de l'Université de Bruxelles, 2005.
2. ↑ Yves Lacoste; La géographie ça sert d'abord à faire la guerre. Editions Maspero. 1976.
3. ↑ Katso: Stéphane Rosière, Géographie politique et géopolitique, Ellipses, 2003.

[muokkaa] Lähteet

• Christian Vandermotten et Julien Vandeburie; Territorialités et politique. Bruxelles, éditions de l'Université de Bruxelles, 2005
• Buleon, P.; The state of political geography in France in the 1970s and 1980s., Progress in Human Geography. Vol. 16, No. 1. Edward Arnold, Kent, p. 24 – 40, 1992.
• Feenberg, Andrew; Critical theory of techonology SFU. 22 May 2006 [1].
• Rosière, Stéphane; Géographie politique et géopolitique, Ellipses, 2003.