Seppo Westerlund
Wikipedia
![]() |
Tämän artikkelin tai osion kieliasua on pyydetty parannettavaksi. |
Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Seppo Assar Kustaa Westerlund (s. 2. marraskuuta 1930) oli poliitikko 1970-luvulla. Hän on koulutukseltaan rakennusalan diplomi-insinööri. Työssä 1950- ja 60-luvuilla rakennusfirmoissa Espoossa ja Helsingissä, erityisesti kun Espoota rakennettiin niin että maalaiskunnasta alkoi muodostua kauppala. Pisimmän uransa hän teki liikenneministeriön rakennusneuvoksena 1974-1993, josta jäi eläkkeelle.
[muokkaa] Poliittinen ura
Liberaalisen Kansanpuolueen kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä 1970-79, Espoon kauppalan- ja kaupunginvaltuutettu 1965-92. Hän oli Vapaamielisten liiton puoluehallituksen jäsen 1964-65. Westerlund toimi Liberaalisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja 1968-1970. Hävisi 1968 puoluekokouksessa puheenjohtajuuden arvalla Pekka Tarjanteelle. Seppo Westerlund oli puolustusministeri vuosina 1976-1977. Hänet valittiin Edistysliiton puheenjohtajaksi 1982. Hän oli myös Tapiolan Sos.dem. työväenyhdistyksen puheenjohtaja 1988-1989.