Sokeus
Wikipedia
Sokeus on väliaikainen tai pysyvä tila, jossa ihminen ei kykene havaitsemaan valon aallonpituuksien ja voimakkuuksien vaihteluita. Sokeus voi aiheutua silmien, näköhermojen tai aivojen näkökeskuksen vammasta. Sokeus ei yleensä ole täydellinen, vaan ihminen aistii vähäisiä valon vaihteluita. Sokeus voi olla synnynnäistä tai voi johtua myöhemmin syntyneestä vammasta tai sairaudesta.
Näkövammaiseksi määritellään henkilö, jonka paremman silmän laseilla korjattu näöntarkkuus on heikompi kuin 0,3, ja sokeaksi jos paremman silmän laseilla korjattu näöntarkkuus on alle 0.05 tai näkökenttä supistunut halkaisijaltaan alle 20 asteeseen tai jos toiminnallinen näkö on jostain muusta syystä vastaavalla tavalla heikentynyt.[1]
Sokeat henkilöt käyttävät usein apuvälineenään valkeaa keppiä, jolla voi tunnustella esteitä. Valkoinen väri kiinnittää huomiota ja kertoo muita liikenteessä kulkijoita henkilön sokeudesta onnettomuuksien välttämiseksi.
Braillen kehittämä pistekirjoitus on sokeille kehitetty kirjoitusjärjestelmä. Braille-merkit ovat kohopisteitä, joita voi lukea tunnustelemalla.
Nykyään sokeasta käytetään mieluummin termiä näkövammainen ja sokeudesta termiä näkövamma tai näkövammaisuus, ellei tarkoituksellisesti viitata heikkonäköisyyttä huonompaan näkökykyyn.
Kuntoutuksen ja teknisten apuvälineiden (muun muassa tietokoneen pistenäyttö tai puhesyntetisaattori) ansiosta jopa täysin sokeat näkövammaiset pystyvät osallistumaan laajasti koulutukseen, työelämään ja muihin yhteiskunnan toimintoihin.
Aivokuoren vaurion takia sokeutuneilla tavataan joskus sokeanäköä.
Suomessa arvioidaan olevan alle 10 000 sokeaa henkilöä.[2] Sokeiden ja lievemmin näkövammaisten etuja ajaa maassa Näkövammaisten Keskusliitto ry.
