Suomen hallinto
Wikipedia
| Suomi |
 Tämä artikkeli on osa sarjaa: |
|
|
|
|
Suomen hallinto perustuu Suomen valtiomuotoon tasavaltaan. Suomi on myös ns. hyvinvointivaltio, jossa korkealla verotuksella, rahoitetaan mm. ilmainen koulutus sekä sosiaaliturva ja muut tulonsiirrot. Tulonsiirroilla pyritään estämään suurien varakkuuserojen syntyminen ja siten sosiaalisen eriarvoisuuden muodostuminen esimerkiksi työpaikkojen puutteen vuoksi. Hallintotavalla pyritään myös tarjoamaan kaikille mahdollisuus opiskeluun kunkin taitojen mukaan. Tulonsiirtojen toteuttaminen vaatii paljon työntekijöitä, ja tämän vuoksi Suomessa hallinto on yleensä suurin työnantaja paikallishallinnon perusyksiköissä kunnissa.
Hallinnon hoitajat jakautuvat työsuhteessa oleviin nimitettyihin viranhaltijoihin sekä vaaleilla valittuihin ja valtuutettuihin edustajiin.
Alueellisessa ja sisäisen hallinnon mielessä Suomen valtio perustettiin Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809 vaikka Suomi ei tällöin ollut itsenäinen maa. Itsenäinen Suomi syntyi 6. joulukuuta 1917 annetulla itsenäisyysjulistuksella, joka sai muiden maiden tunnustuksen vuoden 1919 kevääseen mennessä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Hallinnon tasot
[muokkaa] Ylin hallinto
Valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Pääministerin johtama hallitus käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon toteuttamisesta. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Hallitus on vastuuvelvollinen Eduskunnalle. Perustuslain mukaisesti korkeinta valtaa Suomessa käyttävä kansan eduskuntavaaleissa valitsema eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
[muokkaa] Valtion aluehallinto
- Pääartikkeli: Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnolliseen maakuntaan.
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä, laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
[muokkaa] Paikallishallinto
- Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden tekeminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakautumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
[muokkaa] Paikallinen aluehallinto
- Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue- ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
