Suomen sosialidemokraattinen naisliitto

Wikipedia

Suomen sosialidemokraattinen naisliitto (1900–1923) oli vasemmistolainen naisjärjestö, joka teki läheistä yhteistyötä Suomen sosialidemokraattisen puolueen (SDP) ja, 1920-luvun alussa, Suomen sosialistisen työväenpuolueen (SSTP) kanssa. Vuoteen 1906 järjestön nimi oli Työläisnaisten liitto.

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Varhaisvuodet 1.2 1906–1914 1.3 Sotien jälkeen 2 Lehdistö 3 Viitteet

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Varhaisvuodet

Varhaisimmat työläisnaisten järjestäytymisyritykset Suomessa tapahtuivat 1880-luvun lopulla. Ensimmäiset yhdistykset olivat ammatillisia, mutta pian saivat alkunsa myös poliittiset. Turun työväenyhdistyksen naisosasto perustettiin 1886 ja Helsingin vastaava vuotta myöhemmin. Helsingin osastosta kasvoi vähitellen organisoiva keskuselin, jonka puoleen muut kääntyivät uusia osastoja perustettaessa. Kun tarvetta maanlaajuiselle organisaatiolle selvästikin esiintyi, perustivat Helsingin, Tampereen ja Turun osastot vuosisadan vaihteessa komitean valmistelemaan uuden naisliiton perustamista.^[1]

Työläisnaisten liitto perustettiin Helsingissä 4.–6. heinäkuuta 1900 kokouksessa, johon otti osaa 33 edustajaa 21 osastosta, joista 14 oli naisten ammattiyhdistyksiä ja 7 naisosastoja. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin jo valmistelevaa komiteaa johtanut Ida Ahlstedt. Perustettu liitto asettui kannattamaan mm. yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, josta rakentui järjestön keskeinen teema alkuvuosiksi.

Vuoden 1902 edustajakokouksessa keskusteltiin äänioikeuden lisäksi naisten suojelulaeista, suhteesta porvarillisiin naisjärjestöihin ja väkijuomakysymykseen. Liittohallituksen toimipaikka siirrettiin äänestyksen jälkeen Helsingistä Viipuriin ja viipurilainen Hilja Pärssinen nousi liikkeen näkyvimmäksi henkilöksi.^[2]

Tammikuussa 1903 aloitti toimintansa naisliiton aloitteesta perustettu varhaisnuorisojärjestö Ihanneliitto. Pyhäkoulumaisesti toimineissa kerhoissa opetettiin yli kymmenvuotiaille työväenaatetta sekä luettiin satuja, kertomuksia ja runoja. Liitto kuitenkin lakkautettiin tsaarin toimesta "sotilaallisesti järjestettynä" lastenyhdistyksenä vuonna 1912.^[3]

Työläisnaisten liitto järjesti vuonna 1903 Helsingin rautatientorilla naisten yleisen äänioikeuskokouksen, johon otti osaa 10 000 ihmistä.^[4] Se oli vain yksi monista kampanjassa, joka alkoi kehittyä liiton kannalta suotuisasti. Vuoden 1904 päättyessä liittoon kuului 39 osastoa. Vuoden 1905 aikana liiton jäsenmäärä kolminkertaistui (varsinkin) äänioikeustaistelussa osoitetun johdonmukaisuuden ansiosta. Porvarillinen naisliike tuomittiin, kun sen edustajat olivat valmiita asettamaan äänioikeudelle taloudellisia ehtoja.^[5] Loppuvuodesta 1905 kaksi työläisnaista, Ida Ahlstedt ja Mimmi Kanervo, valittiin suurlakkokomitean jäseniksi.^[6]

Liitto sai rahoitusta jäsentensä lisäksi passiivisen vastarinnan keskustoimikunnan naisosastolta.^[4]

[muokkaa] 1906–1914

Äänioikeusuudistuksen toteuduttua uudistui myös liiton toiminta. Liitto hyväksyi vaaliohjelman ja päätti järjestäytyä taisteluun vaalipiireittäin. Vaaleihin osallistumista valmistellut ylimääräinen edustajakokous pidettiin 8.10. toukokuuta 1906 Viipurissa. Järjestön nimeksi vaihdettiin Suomen sosialidemokraattinen naisliitto. Vaalitaistelussa liitto esiintyi omine tunnuksineen ja ehdokasasettelu oli onnistunut, sillä eduskuntavaaleissa 1907 kansanedustajiksi valittiin 9 sosiaalidemokraattista naista 13 ehdolle asetetusta.^[7]

Liiton jäsenmäärä oli vuonna 1907 2 724, mutta se lähti tämän jälkeen laskuun ollen 1910 enää 1 081. Innostus erilliseen sosiaalidemokraattiseen naisliittoon väheni, kun aktiivisimmat naiset suuntautuivat puolue- ja ay-toimintaan. Kun ammattiyhdistykset usein kuuluivat suoraan SDP:hen tulivat naiset myös tällä tavoin vedetyiksi mukaan puoluetoimintaan. SDP:ssä oli 1907 18 873 naisjäsentä ja 1910 12 223.^[8]

[muokkaa] Sotien jälkeen

Suomen sosialidemokraattisen naisliiton aktiiveja osallistui punaisten puolella sisällissotaan. Monet menettivät henkensä tai lähimmäisiään.^[9] Osa joutui pakenemaan Neuvosto-Venäjälle. Sodanjälkeisen toiminnan keskeisen osan muodosti solidaarisuustoiminta vankileireillä pidettyjen auttamiseksi.

Naisliitto piti joulukuussa 1919 liittokokouksensa samanaikaisesti SDP:n edustajakokouksen kanssa. Tuolloin kiisteltiin mm. sodan tulkinnoista, liiton vaatimuksista ja suhteesta SDP:hen, mutta erimielisyydet eivät vielä johtaneet hajoamiseen. Valitun liittotoimikunnan enemmistö oli kuitenkin varsin kriittinen SDP:n johtoa kohtaan.^[10]

Naisliiton vasemmiston ja kommunistien toimintalinjat olivat aluksi selkiintymättömiä. Leniniläinen järjestömalli ei tuntenut erillisiä naisliittoja ja esimerkiksi Suomen kommunistisen puolueen naistyöstä Suomessa elokuusta 1920 alkaen vastannut Hanna Malm vaati koko naisliiton lakkauttamista ehdottaen tilalle toimikuntia. Välillä ohjeeksi annettiin eroaminen naisliitosta. Monet naisliiton vasemmistoaktiivit eivät tällaisia vaatimuksia käsittäneet ja järjestö jatkoi toimintaansa.^[11]

Lopullisesti kiistat liitossa kärjistyivät syksyllä 1920, kun liittotoimikunta vasemmiston äänin päätti kehottaa jäsenjärjestöjään eroamaan SDP:stä ja liittymään SSTP:hen.^[12] Vähemmistöön jääneet SDP:n kannattajat jättivät liiton ja perustivat 1921 Suomen sosialidemokraattisen työläisnaisliiton.

Paine erillisen naisjärjestön lakkauttamiseksi ei hellittänyt SDP:n kannattajien lähdettyä. Joulukuun 1921 liittokouksessa liiton toiminta päätettiin siirtää aiemmin perustetulle SSTP:n naissihteeristölle, joka tosin koostui naisliiton johtohenkilöistä. Naistoiminta ei ehtinyt järjestelyillä juurikaan muuttua ennen viranomaisten toimesta toteutettua lakkauttamista 1923 ja jäsenistön keskuudessa oman naisliiton kannatus säilyi voimakkaana.^[13]

Eduskuntavaaleissa 1922 Suomen sosialidemokraattinen naisliitto asetti ehdokkaita SSTP-johtoisen Suomen työväen keskusvaalikomitean listoille, joilta valittiin kuusi naista.

[muokkaa] Lehdistö

Jo Työläisnaisten liiton perustavassa kokouksessa keskusteltiin oman lehden perustamisesta, mutta asian toteutuminen vei useamman vuoden. Vuonna 1902 julkaistiin yksi kappale lehteä Yhteistyöhön, mutta painoasiain ylihallitukselta ei julkaisulle lupaa herunut. Liitto joutui tyhytymään tilapäisjulkaisuihin, kunnes 1905 aloitti ilmestymisensä Miina Sillanpään päätoimittama Palvelijatarlehti, joka oli oikeastaan palvelijattarien erikoislehti, mutta nimi muutettiin jo seuraavana vuonna muotoon Työläisnainen. Lehden kustantamista varten perustettiin osuuskunta. Työläisnainen ilmestyi kerran viikossa, kunnes ensimmäisen maailmansodan syttyminen keskeytti julkaisemisen. Lehti ilmestyi uudelleen muutaman kerran vuodenvaihteessa 1917–1918, mutta sisällissota aiheutti jälleen tauon ja seuraava numero näki päivänvalon joulukuussa 1919.^[14] Ilmestyminen vakiintui tämän jälkeen vuoden 1923 lakkauttamiseen asti.^[15]

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Tyyne Leivo-Larsson: Sosialidemokraattiset naiset sosialismia toteuttamassa. Teoksessa Sosialismia kohti (Työväen sivistysliitto 1945), sivut 212–216.
2. ↑ Antti Hyvönen: Suomen vanhan työväenpuolueen historia (Kansankulttuuri 1963) (2. painos), sivu 142.
3. ↑ U.J. (1996) Työväen keskusmuseossa uusi päänäyttely 3.5.–1.9.1996. Nuori tahto - nuorisotoimintaa ennen ja nyt. Työväen keskusmuseon uutisia 2/1996. linkki
4. ↑ ^{4,0 4,1} Tyyne Leivo-Larsson: Sosialidemokraattiset naiset sosialismia toteuttamassa. Teoksessa Sosialismia kohti (Työväen sivistysliitto 1945), sivut 216–219.
5. ↑ Antti Hyvönen: Suomen vanhan työväenpuolueen historia (Kansankulttuuri 1963) (2. painos), sivut 142–143.
6. ↑ Maria Lähteenmäki: Työläisnaiset ja äänioikeuskysmys (Naisten täydet poliittiset oikeudet 100 vuotta -verkkosivusto 2006). linkki
7. ↑ Tyyne Leivo-Larsson: Sosialidemokraattiset naiset sosialismia toteuttamassa. Teoksessa Sosialismia kohti (Työväen sivistysliitto 1945), sivut 220–221.
8. ↑ Antti Hyvönen: Suomen vanhan työväenpuolueen historia (Kansankulttuuri 1963) (2. painos), sivut 144–145.
9. ↑ ks. Suomen sotasurmat 1914-1922. linkki, erityisesti linkki
10. ↑ Tauno Saarela: Suomalaisen kommunismin synty 1918–1923 (Kansan sivistystyön liitto 1996), sivu 330.
11. ↑ Tauno Saarela: Suomalaisen kommunismin synty 1918–1923 (Kansan sivistystyön liitto 1996), sivut 331–332.
12. ↑ Tauno Saarela: Suomalaisen kommunismin synty 1918–1923 (Kansan sivistystyön liitto 1996), sivu 333.
13. ↑ Tauno Saarela: Suomalaisen kommunismin synty 1918–1923 (Kansan sivistystyön liitto 1996), sivut 333–334.
14. ↑ Tyyne Leivo-Larsson: Sosialidemokraattiset naiset sosialismia toteuttamassa. Teoksessa Sosialismia kohti (Työväen sivistysliitto 1945), sivut 236–237.
15. ↑ Linda - yliopistokirjastojen yhteistietokanta. linda.linneanet.fi