Sven Hannawald
Wikipedia
Sven Hannawald (s. 9. marraskuuta 1974 Erlabrunnissa, Saksin osavaltiossa) on saksalainen entinen mäkihyppääjä.
Hannawald on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa henkilö, joka on kyennyt voittamaan samalla kaudella kaikki Keski-Euroopan mäkiviikon neljä osakilpailua. Tämä tapahtui kaudella 2001–2002. Hän on lisäksi voittanut lukuisia arvokilpailuja, muun muassa kahdesti lentomäen maailmanmestaruuden.
Myöhemmin urallaan Hannawald kärsi loppuunpalamisesta ja jätti kauden 2004–2005 kokonaan väliin. Vuonna 2005 hän ilmoitti lopettavansa mäkihyppyuransa lopullisesti. Asianhoitajansa mukaan Hannawald oli toipunut sairastumisestaan, mutta ei terveydentilaltaan ollut huippu-urheilijan tasolla. Lopetuspäätöstä avitti se seikka, että Hannawald tunsi voittaneensa mäkihypyssä jo kaiken voitettavissa olevan.
[muokkaa] Saavutukset arvokilpailuista
- 1998 Oberstdorfin lentomäen MM:
- hopeaa
- 1998 Naganon olympialaiset:
- hopeaa: joukkuemäki
- 1999 Ramsaun MM-hiihdot:
- kultaa joukkuemäki
- hopeaa: suurmäki
- 8. sija: normaalimäki
- 2000 Vikersundin lentomäen MM:
- kultaa
- 2001 Lahden MM-hiihdot:
- kultaa: joukkuemäki
- 6. sija: suurmäki
- 2002 Harrachovin lentomäen MM:
- kultaa
- 2002 Salt Lake Cityn olympialaiset:
- kultaa: joukkuemäki
- hopeaa: normaalimäki
- 4. sija: suurmäki
- 2003 Val di Fiemmen MM-hiihdot:
- 7. sija: suurmäki
[muokkaa] Aiheesta muualla
1972: Walter Steiner | 1973: Hans-Georg Aschenbach | 1975: Karel Kodejska | 1977: Walter Steiner | 1979: Armin Kogler | 1981: Jari Puikkonen | 1983: Klaus Ostwald | 1985: Matti Nykänen | 1986: Andreas Felder | 1988: Ole Gunnar Fidjestøl | 1990: Dieter Thoma | 1992: Noriaki Kasai | 1994: Jaroslav Sakala | 1996: Andreas Goldberger | 1998: Kazuyoshi Funaki | 2000: Sven Hannawald | 2002: Sven Hannawald | 2004: Roar Ljøkelsøy | 2006: Roar Ljøkelsøy |