Teitittely
Wikipedia
Teitittelyssä yksikön toiseen persoonaan 'sinä' viitataan monikon toisen persoonan pronominilla 'te'.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Klassisessa latinassa käytettiin vain sinuttelua. Alamaisten vallanpitäjiä kohtaan käyttämää teitittelyä ryhdyttiin suosimaan noin vuonna 300 Rooman keisareiden hoveissa. Uusi puhuttelumuoto levisi keisarillisten perillisten mukana muuan muassa Saksaan. Ajan myötä se saavutti entistä laajemmat piirit. Suurentunut levikki vähensi kuitenkin te-muodon arvoa, ja sen korvasi 1500-luvulla yksikön kolmannen persoonan käyttö.
1600-luvulla teitittelyä korvattiin useissa kielissä muilla ilmaisuilla. Tällaisia kiertoilmaisuja olivat muuan muassa yksikön kolmas persoona, nimen tai tittelin käyttö.
Suomeen teitittely tuli Ruotsista, jossa se tunnettiin jo keskiajalla. 1800-luvulla teitittely väistyi Ruotsissa kolmannen persoonan tieltä, eikä sitä siellä koskaan onnistuttu palauttamaan, vaan puhuttelussa siirryttiin sittemmin jokseenkin täydelliseen sinutteluun. Suomen murteissa teitittely oli alun perin vieras ilmiö, mutta se yleistyi vähitellen myös kansankielessä ja säilyi joillakin alueilla kauan esimerkiksi lasten vanhemmistaan käyttämänä muotona.
Vanhassa puhuttelukulttuurissa oli teitittelyllä kaksi päämerkitystä. Sen avulla ilmaistiin:
- puhuteltavan korkeampi status ja siihen kohdistuvaa kunnioitusta
- puhuteltavan etäisyyttä, vierautta.
Sinuttelu puolestaan ilmaisi aikuisten kesken epäkohteliaisuutta, statuksen loukkaamista tai tuttuutta, emotionaalista lämpöä, ja suhteessa lapsiin ja palkollisiin sosiaalista ylemmyyttä.
[muokkaa] Nykyaika
Nykyäänkin teitittelyä käytetään pääosin silloin, kun halutaan puhutella kunnioittavasti ja kohteliaasti. Teitittely nykyään ei ole niin yleistä, ja se voi tuntua, erityisesti nuorten keskuudessa, hieman liioittelevalta. Nykyään ei nuorten juurikaan tarvitse teititellä, esimerkiksi koulussa opettajia ei tarvitse teititellä.
Suomessa monikollinen puhuttelumuoto on pitänyt sitkeästi pintansa tietyissä tilanteissa. Teitittelyn puolustajat esittävät myös säännöllisesti mielipiteitään lehtien yleisöpalstoilla. Viime aikoina onkin ollut havaittavissa merkkejä teitittelyn palaamisesta, joskin esimerkiksi opiskelijoille tehdyn kyselyn mukaan sinuttelu olisi lisääntynyt roimasti 1980- ja 90-lukuun verrattuna. Yhtenä syynä osittaiseen teitittelyn paluuseen pidetään eurooppalaistumista: monissa indoeurooppalaisissa kielissä teitittely on edelleenkin toisilleen tuntemattomien ensisijainen puhuttelumuoto. Puhuttelumuodon valinnan kriteereinä ovat puhutellun – tietysti myös puhuttelijan – ikä, asema, arvo tai rooli.
[muokkaa] Teitittelyn käyttö eri tilanteissa
Teitittelyn käyttö työelämässä vaihtelee hyvin paljon ammatin luonteen mukaan. Esimerkiksi potilaan teitittely kuuluu potilaan hyvään kohteluun sairaalassa ja osoittaa häntä kohtaan tunnettua arvonantoa ja positiivista suhtautumista. Jos teitittely ei tunnu luontevalta, voi hoitotyöntekijä kutsua potilasta sukunimellä.
Yleensä työpaikoilla voi olla sovittuna keskinäinen sinuttelu arvoasemaan katsomatta, esimerkiksi monissa kouluissa ei rehtoria tarvitse teititellä. Siitä huolimatta työpaikalla on tilanteita, jolloin teitittelyä on hyvä käyttää, esimerkiksi puhuteltaessa esimiestä vieraiden läsnä ollessa. Kouluissa ei enää tarvitsisi teititellä, mutta teititellä saa, jos haluaa ja paikoin sitä tapahtuukin. Suomen armeijassa alaisten tulee edelleen teititellä esimiehiä ja esimiesten alaisia - tämä normaalikielenkäytöstä poikkeava tapa on peräisin Saksasta. lähde?
[muokkaa] Lähteet
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä. |
