Thunder Bay
Wikipedia
Thunder Bay on Ontarion provinssissa, Kanadassa, sijaitseva noin 110 000 asukkaan vilkas satamakaupunki. Se syntyi vuonna 1970 kahden kaupungin, Fort Williamin ja Port Arthurin yhteenliittymän seurauksena. Sen pinta-ala on 328 km², ja kaupunginjohtajana toimii Lynn Peterson. Kaupungissa on metsäteollisuutta, sekä vuonna 1965 perustettu yliopisto.
Thunder Bay on suurin suomalaiskeskus Kanadassa, sillä sen asukkaista arviolta 10% on suomalaista alkuperää; joko Suomesta siirtolaisiksi sinne lähteneitä tai heidän jälkeläisiään. Suomalaisuus näkyy Thunder Bayn katukuvassa, sillä siellä on mm. ostoskeskus nimeltä Keskus, suosittu suomalainen ravintola The Hoito, sekä yleinen suomalainen sauna. Myös suomenkielisiä lehtiä voi tilata. Suomalaisjuuriset ihmiset puhuvat fingelskaa, suomen ja englannin sekoitusta. Sanoja on syntynyt ääntämällä englanninkieliset sanat suomalaisittain.
Thunder Bayssa järjestettiin hiihdon maailmanmestaruuskilpailut vuonna 1995. Lisäksi siellä on järjestetty maailmancupin osakilpailuita maastohiihdossa, mäkihypyssä ja yhdistetyssä.
Thunder Bay on toiminut Seinäjoen ystävyyskaupunkina vuodesta 1974 lähtien.