Uuspositivismi
Wikipedia
Uuspositivismi syntyi 1800–1900-luvuilla luonnontieteiden ja empirismin noustua. Uuspositivistien pääkysymys oli olemisen ja pitämisen ero, josta he saivat vaikutteita mm. Immanuel Kantilta. Kun ennen tieteilijät olivat pyrkineet luomaan jonkinlaista yhtenäistä mekanismia, jonka avuin kaikkia tieteenaloja voitaisiin tutkia yleispätevästi (ns.yhtenäistiede), uuspositivistit taas halusivat erottaa alat toisistaan sen mukaan tutkitaanko niissä olemista vai pitämistä eli sitä miten asioiden pitäisi olla.
Filosofia kaikkien tieteiden pohjana, oli tällöin myös vielä erittäin merkittävässä roolissa. Uuspositivistit väittivät, etteivät korkealentoiset filosofian osa-alueet kuten metafysiikka ja metaetiikka ole lainkaa tiedettä, koska tiede tähtää aina varmaan lopputulokseen jotain kautta ja filosofiset pohdinnat ovat vain asioiden turhaa pyörittelemistä eikä muiden tieteiden tulisi täten perustua tämänkaltaisille mielettömille pohdinnoille tai uskomuksille. Oikeustieteen puolella tätä ideaa kehitteli esimerkiksi Hans Kelsen Puhtaassa oikeusopissaan.
Uuspositivismi sanana viittaa ihmisten siirtymiseen yhteiskunnallisessa ajattelussaan tarkastelemaan positiivista vallankäyttöä, säädettyä lakia ihmiskunnan kasassapitävänä voimana. Tämä oli erittäin tärkeä harppaus kohti modernia yhteiskuntaa. Aikaisemmat filosofit (vielä Thomas Hobbes ja John Lockekin) ajattelivat maailmassa olevan jonkinlaisia luonnonoikeuksia, joille ihmisten moraalisuus ja sitä kautta säädetyt lait perustuivat. Nyt luonnontieteiden noustua ja ihmisen otettua luonnonlait omaan haltuunsa, tällaisille ajatuksille ei ollut enää tilaa. Ihminen oli luonnon herra, jonka velvollisuus on käyttää luontoa hyväkseen. Tätä ajatusta pohjusti jo 1600-luvun alussa Francis Bacon.
[muokkaa] Oleminen ja pitäminen
[muokkaa] Oleminen
Luonnontieteet, fysiikka ja juuri syntynyt psykologia tutkivat sitä, miten asiat ovat ja ratkaisevat ongelmansa kausaalisuhteen avulla: Kun A tapahtuu, siitä johtuu välttämättä, että tapahtuu myös B.
Esimerkkinä, että jos..
- A (teko) = heität pallon ilmaan
- B (välttämätön seuraus) = pallo palaa takaisin maahan vetovoiman ansiosta.
- eli siitä voidaan vetää johtopäätös, että heittäessäsi pallon ilmaan, se palaa takaisin maahan vetovoiman ansiosta.
Tällainen tutkiminen ei kuitenkaan vastaa siihen miten asioiden pitäisi olla. Tällaisia tieteen aloja ovat mm. etiikka ja oikeustiede. Moraali esittää ihmisille erilaisia käyttäytymissäännöksiä, normeja, joiden mukaan elämme, mutta koska niitä ei voi suoranaisesti tutkia havaintojen kautta, voidaan kyseenalaistaa, kuinka pitkälle niiden tutkiminen on tiedettä. Oikeustiede on monien yhteiskuntajärjestystä rakennelleiden ajattelijoiden mielestä paras esimerkki pitämisestä. Tunnetuinpia oikeuspositivisteja olivat Hans Kelsen, Hart sekä Alf Ross. Muista poiketen viimeiseksi mainittu Ross pyrki luomaan jonkilaisen yhteyden olemisen ja pitämisen välille, tätä hän kutsui oikeuden dualismiksi.
[muokkaa] Pitäminen
Kelsen kuvasi olemisen ja pitämisen suhdetta imputaation kautta. Hänen mukaansa se on kausaalisuhdetta vastaava operoimisväline pitämistä tutkivien tieteiden yhteydessä. Siinä missä luonnontieteilijät pyrkivät varmaan tietoon kausaalisuudella, oikeustieteilijät pyrkivät samaan tavoitteeseen imputaation avulla. Tällaiset suhteet ovat muotoa: Kun A tapahtuu, pitää tapahtua myös B.
Esimerkiksi
- A (teko) = Varastat kaupasta
- B (välttämätön johtopäätös) = jokainen joka varastaa saa rangaistuksen.
- josta päästään johtopäätökseen, että koska varastit, sinua on rangaistava.
Niin kausaalisuhde kuin Kelsenin luoma imputaatiokin perustuvat pitkälti Aristoteleen antiikissa luomaan syllogismiin eli tietynlaiseen johonmukaiseen päättelyyn.
- Jos A = B ja B = C -> A = C
