Viking 1
Wikipedia
![Viking 1:n kuvaamaa Marsin pintaa. Etualalla oleva iso kivi, "Big Joe", on noin 2 metriä halkaisijaltaan.](../../../upload/shared/thumb/5/51/Vikinglander-view.jpg/200px-Vikinglander-view.jpg)
Viking 1 oli Yhdysvaltojen avaruusluotain, joka lähetettiin Marsiin 1975.
Laukaisun (20. elokuuta 1975) jälkeen Viking kulki 10 kuukautta kohti Marsia, ja alkoi lähettää sieltä kuvia noin viisi päivää ennen asettumistaan kiertoradalle. Se asettui 1513 x 33 000 kilometrin, 24.66 tunnin radalle 21 kesäkuuta 1976. Sen oli suunniteltu laskeutuvan juhlistamaan Yhdysvaltain kansallispäivää 4. heinäkuuta 1976, mutta ennalta suunniteltu paikka osoittautui maastoltaan liian hankalaksi.
Lopulta se laskeutui 20. heinäkuuta 1976 Chryse Planitia -nimiselle alueelle. Luotain alkoi lähettää kuvia 25 sekuntia laskeutumisensa jälkeen. Seismometri oli vahingoittunut laskeutumisessa, ja näytteitä ottava robottikäsi oli jumiutunut ja saatiin liikkeelle vasta 5 päivän kuluttua. Laskeutuja toimi 13. marraskuuta 1982 asti.