Virkavalta
Wikipedia
Virkavalta eli virastovaltaisuus tarkoittaa sitä, virkahenkilöstöllä on huomattavan suuri osa yhteiskunnan toiminnassa. Virkavalta ei ole politiikkaa, sillä se ei säädä lakeja, vaan toteuttaa niitä. Yhteiskuntaa voidaan sanoa virkavaltaiseksi tai byrokraattiseksi, jos virkamiehistön rooli on korostunut siten, että on paljon säädöksiä, joiden toteutumista yleensä runsaslukuinen virkamiehistö vahtii pilkuntarkasti. Virkavallalla on kuitenkin myös oikeus tehdä omia päätöksiään lakien puitteissa, ja siten liikkumavaraa annettujen lakien ja säädösten toteuttamisessa. Yhteiskuntaa voidaan myös pitää virkavaltaisena, mitä enemmän tätä liikkumavaraa on, eli mitä enemmän byrokraateilla on valtaa. Länsimaat ovat melko byrokraattisia, varsinkin Ranskalla ja Saksalla on byrokraattinen maine.
Byrokratia on myös sellainen yhteiskuntamuoto, jossa virkamiehistö hallitsee. Tällaista ei olla maailmanhistoriassa pitkäaikaisena nähty.